Xbox 360:n loppuvuoden odotetuimpiin peleihin kuuluu kieltämättä jatko-osa testosteronia, ruutia ja verta tihkuneelle Gears of Warille. Pelin tehnyt Epic ja sen pääsuunnittelija Cliff ”älkää kutsuko minua enää Cliffy B:ksi” Blezinski etunenässä eivät ole säästelleet ylisanoissa pelistä kertoessaan. Gears of War 2:n on tarkoitus olla suurempi, parempi ja päheämpi kuin alkuperäinen peli. Kovia sanoja, mutta kaikki niistä ovat tosia. Gears of War 2 lunastaa kaikki Epicin lupaukset pelin suhteen.

Peli jatkuu puoli vuotta siitä eteenpäin, mihin ensimmäinen peli jäi. Valomassapommi ei tuhonnutkaan kaikkia maan alta hyökkääviä locust-muukalaisia, vaan ne iskevät takaisin entistä kovemmin. Lopulta muukalaiset uhkaavat ihmisten viimeistä suurta kaupunkia Jacintoa, joten on aika ratkaisevalle vastaiskulle. Alkaa suuri vastahyökkäys, jonka on tarkoitus pysäyttää locust-uhka Sera-planeetalla pysyvästi.

Toiminnan keskipisteenä on tietenkin ykkösosasta tuttu Delta-ryhmä, johtajanaan alfaurosten alfauros, karhun lailla muriseva Marcus Fenix. Myös muut vanhat ryhmän jäsenet, kuten siipimies Dominic ”Dom” Santiago ja hulvaton Augustus ”Cole Train” Cole, ovat mukana kuvioissa, mutta mukaan liittyy myös uusia persoonallisia hahmoja. Heihin lukeutuvat tatuoitu hengellinen soturi Tai, aussihenkinen Dizzy sekä ryhmän märkäkorvainen täydennysmies Benjamin Carmine, ykkösosasta tutun Carminen veli.

Turhaan ei alussa kuitenkaan vetistellä tai muisteilla menneitä, sillä heti aluksi tehdään selväksi, että tänne on tultu sotimaan eikä puita halaamaan. Tapahtumat alkavat aueta hyökkäyksen edetessä, ja luvassa on tietenkin monenlaisia mutkia matkassa sekä muita yllätyksiä, muun muassa locust-kuningattaren ja locustien uuden komentajan Skorgen muodossa.

Kuin junan vessa – toimii

Eroa entiseen ei huomaa aivan heti. Ränsistyneet kaupunkimaisemat näyttävät samoilta, joskin grafiikan tasoa on onnistuttu nostamaan entisestään, mikä on melkoinen saavutus, kun ottaa huomioon ykkösosan komeuden. Väripaletti on edelleen pääsääntöisesti musta ja harmaa, mutta tällä kertaa mukana on myös hieman värikkäämpiä maisemia.

Ykkösosaa pelanneet ovat heti sinut pelin kanssa. Ohjaus sujuu kuten ennenkin, eli helposti ja yksinkertaisesti. Myös tulitaisteluiden idea on pysynyt samana. Suojaa pitää edelleen käyttää, viholliset imevät luoteja kilokaupalla ja aseiden latausminipeli pitää toiminnan koko ajan kiihkeänä ja pelaajan kiireisenä. Kiisselimäinen verikin lentää entiseen malliin ja rynnäkkökiväärin moottorisaha roiskauttaa hurmeen ruudulle saakka.

Vaikka toiminta on yhden napin kautta suojaan menemistä myöten ennallaan, on mukana tietenkin uusia tuholeluja ja muita uutuuksia. Lingottavan kranaatin rinnalle on tullut myrkkykaasua sisältävä räjähde, ja kumpaakin voi käyttää myös miinan tavoin laittamalla niitä kiinni seiniin ja esteisiin.

Tuliaseiden puolella mielenkiintoisia uutuuksia ovat locustien rynnäkkökivääri, joka voi ampua niin nopeasti kuin pelaaja vain kykenee liipaisimesta vetämään, neljää ammuslipasta käyttävä konepistooli, joka ampuu yhden lippaallisen kerrallaan sekä monien odottama liekinheitin. Jälkimmäinen näyttää todella mahtavalta ja on myös käytössä tehokas. Valitettavasti pelaajat joutuvat myös tuijottamaan sen hiillostavan piipun toista päätä, sillä myös jättimäiset ja raskaasti panssaroidut locust-viholliset käyttävät niitä.

Raskaampia uutuuksia ovat kannettava kranaatinheitin sekä konekivääri, joita voi raahata mukana muiden aseiden lisäksi. Tällöin tosin liikkuu hitaammin, eikä pysty käyttämään muita aseita tai suojaa. Raskaat aseet on myös asetettava tuliasemaan ennen niiden tuhovoiman valjastamista, mutta kun ne lopulta alkavat laulaa, on jälki sen mukaista.

Täydellinen rytmitys

Uudet lelut eivät tietenkään yksinään jaksaisi kantaa koko jatko-osaa. Ykkösosassa itseäni ja monia muita jäi hieman häiritsemään toiminnan yksitoikkoisuus, sillä ympäristöt, viholliset ja tilanteet eivät lopulta eronneet kovinkaan paljon toisistaan. Jatko-osan rytmitys toiminnan ja tapahtumien suhteen on sen sijaan lähes täydellinen. Juuri kun jokin tietty osio alkaa tuntua vanhalta, eteen lyödään uudet ympäristöt ja uudet tilanteet. Sotaa käydään niin betoniviidakossa, tutkimuskeskuksen uumenissa, tappavassa lasisateessa, maanalaisella järvellä, locust-tunneleissa ja lopulta myös locust-kuningattaren porteilla ja palatsissa.

Myös itse toiminnan luonne muuttuu säännöllisesti. Välillä käydään raivokasta hyökkäyssotaa, välillä puolustaudutaan vihollislaumoja vastaan hiki hatussa, välillä taas liikutaan pimeissä ja hiljaisissa tiloissa lähes kauhupelimäisissä tunnelmissa. Tasaisin väliajoin mukaan on myös heitetty ajoneuvo-osuuksia, joissa joko toimitaan jonkun menopelin tykkimiehenä tai sitten ohjastetaan sitä itse. Nämä osuudet on pidetty myös kiitettävän lyhyinä, eikä niiden tarjoamaan vauhtiin ehdi kyllästyä. Pelaajat pääsevät myös kokeilemaan locustien kummallisia biologisia taistelukoneita. Pelissä onkin eri ajoneuvo-osuuksien ansiosta huomattavasti suuremman sodankäynnin makua kuin ykkösosassa.

Myös uudet vastustajat piristävät menoa. Locust-munkit, räjähtävät nilviäiset, tarkka-ampujat sekä useat erilaiset peikkomaiset ja raskaasti aseistetut locust-jätit tekevät parhaansa pelaajan teilaamiseksi. Valtavilla varstoilla ja metallisilla kilvillä varustetut jätit ovat kuumottavia vastustajia, mutta kun ne lopulta saa pudotettua, voi kilven ottaa omaan käyttöön. Kilven kanssa ei voi käyttää kuin pistoolia, mutta sen voi myös iskeä maahan hetkelliseksi suojaksi tulitaisteluissa.

Pelaaja ja viholliset eivät edelleenkään aina kuole suoraan liikaa osumia otettuaan, vaan putoavat maahan haavoittuneina. Päinvastoin kuin ensimmäisessä Gears of Warissa, tällä kertaa haavoittunut hahmo voi nappia hakkaamalla ryömiä eteenpäin ja suojaan odottamaan kaverin apua taisteluun palaamiseksi. Tämä ominaisuus on tervetullut etenkin moninpelissä, sillä haavoittuneet voi edelleen käydä polkaisemassa tylysti hengiltä. Eri aseilla on nyt sen lisäksi erilaisia yksilöllisiä lopetusliikkeitä. Haavoittuneen vihollisen voi lisäksi nyt myös kaapata lihakilveksi eteensä.

Viimeisiä vastauksia vailla

Gears of War 2 suoriutuu myös tarinallisesti alkuperäistä peliä paremmin. Epic palkkasi käsikirjoitusta varten avuksi kirjailija ja sarjakuvakäsikirjoittaja Joshua Ortegan saadakseen tarinaan lisää potkua. Yksi kantava sivujuoni on Domin kadonnut vaimo, joka tietenkin vedetään esiin kulman takaa, mutta juoni toimii lopulta paremmin kuin odottaisi. Myös muut hahmot ovat vähemmän karikatyyrimaisia kuin ensimmäisessä pelissä, ja vaikka dialogi suorastaan purskuaa machoilua ja testosteronia, on siinä myös riittävää äijämäistä uskottavuutta.

Kun peli lopulta reilun 10 tunnin kuluttua saavuttaa loppukliimaksinsa, on pelaaja tyytyväinen. Takana on erinomainen toimintapelikokemus, ja myös loppuratkaisu tyydyttää, vaikka kyseessä onkin selvästi pelitrilogian keskimmäinen osa. Kun asiaa alkaa hieman tarkemmin miettiä, tajuaa, että monet pelin aikana eteen tulleet asiat jäivätkin vaille selitystä tai tarkempaa käsittelyä. Avonaisia kysymyksiä siis jää monia, mutta se ei haittaa. Jotain saavutettiin silti, ja estradi on asetettu kolmatta osaa varten. Tällä välin voikin arvuutella avoimista asioista muiden pelaajien kanssa.

Saha laulaa myös kavereiden kanssa

Yksinpelinä Gears of War 2 on kuin taidokas toimintaelokuva. Pelistä voi kuitenkin nauttia myös kaverin kanssa. Yksinpeli on edelleen mahdollista pelata läpi yhteistyötilassa toisen pelaajan kanssa, joka ohjastaa Domia. Tällä kertaa toinen pelaaja voi myös liittyä toimintaan tai lähteä pois kesken kaiken, ilman että se haittaa Marcuksen pelaajaa. Pelaajilla voi myös olla eri vaikeusaste.

Mukana on kuitenkin myös hyvin kattava verkkomoninpeli, joka onkin ehkä eniten uudistuksia kokenut asia. Pelaajamäärä on kasvatettu kymmeneen, pelitiloja ja karttoja on lisää ja mukana on modernien verkkomoninpelien tavoin kunnollinen peliaula sekä mahdollisuus muutella pelin sääntöjä ja ominaisuuksia. Pelisessioista voi myös ottaa kuvia, ja muutoinkin tilannetta voi kuoleman jälkeen seurata nyt kunnollisen kamera- ja kuvakulmasysteemin avulla.

Mielenkiintoinen lisä on mahdollisuus käyttää moninpelissä tekoälyn ohjaamia botteja. Botit antavat yllättävän kovan vastuksen, ja etenkin vaikeimmilla vaikeusasteilla ne luuttuavat peruspelaajilla lattiaa, aivan kuten yksinpelikin Insane-vaikeusasteella. Yllätys oli melkoinen, kun botti moninpelissä nappasi haavoittuneen ihmispelaajan lihakilvekseen. Tosin välillä botit tuntuvat hieman huijaavaan ja muun muassa havaitsevan pelaajat seinien läpi, mutta ainakaan ne eivät ole heittopusseja. Botteja ei myöskään ole pakko käyttää, jos ei halua.

Moninpelin valttina toimivat kuitenkin uudet ja mielenkiintoiset pelitilat, jotka hyödyntävät hyvin pelin ominaisuuksia. Submission-pelitila on kiero versio lipunryöstöstä, jossa ”lippu” on aseistettu puolueeton hahmo, joka täytyy ensin päihittää ja raahata sitten lihakilpenä omalle pistealueelle. Guardianissa kummallakin joukkueella on puolestaan johtaja, ja niin kauan kuin tämä on hengissä, muut pelaajat syntyvät peliin uudelleen. Wingmanissa taas kahden hengen joukkueet taistelevat keskenään. Jujuna on se, etteivät pelaajat voi kuolla ennen kuin heidät lopetetaan vihollisen toimesta haavoittumisen jälkeen. Erilaista moninpeliä taas tarjoaa Horde, jossa maksimissaan viiden pelaajan joukkue taistelee yhdessä 50:tä, kerta kerralta pahenevaa, vihollisaaltoa vastaan. Vastusten koventuessa sotimiseen tulee todellista epätoivoista eloonjäämistaistelun makua.

On se

Lopulta on jopa hämmästyttävää, kuinka hyvin Epic on tajunnut, mitä pitää muuttaa ja hioa ja mihin ei pidä koskea. Tarina, rytmitys, vaihtelevat maisemat ja uudet viholliset sekä aseet raikastavat yksinpeliä tarpeeksi, moninpeli on taas tehty lähes kokonaan uusiksi käyttämään hyväkseen pelin omia kikkoja. Lopputulos on lähes täydellinen toimintapelipaketti niin yksin- kuin moninpelaajillekin. Peli on malliesimerkki toimivasta jatko-osasta, jossa ensimmäisen osan pohjalta on kyetty täyttämään sen tarjoama potentiaali lähes täysin. Se on melko poikkeuksellista pelimaailmassa, mutta Gears of Warin suhteen Epic tuntuu suurista sanoista huolimatta tietävän mitä tekee. Gears of War 2 on siis kaikkea sitä mitä luvattiin: isompi, parempi ja etenkin päheämpi.

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:60]

Jos olet 20–30-vuotias mies, eikä Gears of Warin miehinen pullistelu tee sinuun vaikutusta edes ihan vähän, sinussa on todennäköisesti jotain vikaa. Gears of War edustaa miesihanteen sitä toista ääripäätä, joka puree allekirjoittaneeseen selvästi paremmin kuin moderni länsimaalainen miesihanne, aasialaisesta puhumattakaan. Pelin hahmot ovat suuria, järkälemäisiä, raakoja ja tunnottomia korstoja, eli juuri sellaisia, joita tarvitaan pysäyttämään locustien verenhimoinen armeija.

Pidän Gears of Warin asenteesta. Siinä ei nössöillä, itketä tai puhuta paskaa. Toisessa osassa on mukana jo tarinakin, ja jonkinlaista tunnettakin on yritetty tuoda mukaan Domin ja hänen kadonneen vaimonsa muodossa, mutta pääasiassa pelissä vain öristään, ammutaan ja kuunnellaan Cole Trainin hulvatonta läppää. Hahmoilla on lihaksia sellaisissa paikoissa, joissa normaalilla miehellä ei ole edes paikkoja, ja päällään heillä on haarniskat, jotka ovat jo yksinään miehekkäämpiä kuin kaikki maailman muut pelit yhteensä.

Pelinä Gears of War 2 on silkkaa terästä. Se on käytännössä sitä, mitä ensimmäinen osa olisi ollut, jos Epicillä olisi ollut enemmän aikaa. Peli on yllättävän pitkä räiskintäpeliksi, se sisältää paljon vaihtelevia ympäristöjä ja upeita, näyttäviä taisteluita. Pelin kontrollit oli viritetty tikkiin jo kaksi vuotta sitten ilmestyneessä ensimmäisessä osassa, joten nyt kehittäjille jäi aikaa luoda uusi seikkailu vanhan toimivan pohjan päälle. Gears of War 2:ssa on myös selvästi kiinnitetty enemmän huomiota moninpeliin, ja tällä kertaa mukana on jo kekseliäitä pelimuotoja, kuten Horde. Ja ilmeisesti myös pelin tekniikan pitäisi olla nyt paremmin kohdillaan.

Rehellisesti sanottuna minun on vaikea keksiä mitään pahaa sanottavaa pelistä. Nyt kun tarinapuoli on kunnossa, peli on pidempi ja mitä ilmeisimmin myös verkkopelisysteemi on korjattu, ei valituksen aihetta enää pahemmin jää. Toki, joku voi valittaa pelin hahmojen olevan stereotyyppisiä kliseitä tai pelimekaniikan olevan pelkkää yhden kikan toistoa. Heille minulla on yksi asia sanottavana: olette väärässä!

Gears of War 2 on tämän vuoden merkkitapaus ja selkeästi Xbox 360:n parhaita pelejä.

9/10
Lisää luettavaa