Genji 2: Days of the Blade / Arvostelut / pelaaja.fi

Genji 2: Days of the Blade

28.02.2007 // Kirjoittanut: Tero Lehtiniemi
5

PlayStation 2:lla alkunsa saanutta Genji-sarjaa voi luonnehtia eräänlaiseksi kevytversioksi Capcomin suosituista Onimusha-peleistä. Vaikka graafinen yleisilme on molemmissa peleissä samanlainen, Genjissä panostetaan selkeästi enemmän taisteluun kuin esikuvassa, jossa vaivataan toisinaan aivonystyröitäkin. Vuonna 2005 ilmestynyt ensimmäinen Genji-peli Dawn of the Samurai perustui löyhästi japanilaiseen Heiken tarinana tunnettuun kansansatuun.

Jatko-osa valmistui reilussa vuodessa. Se jatkaa pitkälti edeltäjänsä viitoittamalla linjalla, mitä voi pitää joko hyvänä tai huonona asiana. Dawn of the Samuraissa kukistetuksi luultu Heishi-klaani ja oudot demonit ovat jälleen voimissaan, ja niinpä alkuperäisten Genji-sankareiden Yoshitsunen ja Benkein on jälleen riennettävä apuun. Entisestään vahvistuneen Heishin kukistamiseen on onneksi tarjolla ylimääräistä apuvoimaa. Rivejä vahvistavat uudet hahmot, ketterä papitar Shizuka ja mysteerien verhoama soturi Buson, joka toimi ensimmäisen Genjin loppuvastustajana.

Vaikka pääpaino onkin taistelulla, myös ongelmanratkaisua joutuu välillä harrastamaan. Suurin osa näistä varsin yksinkertaisista ongelmista vaatii soturien ominaisuuksien yhdistelemistä. Vahva Benkei hajottaa iskuillaan raskaitakin esineitä, ja ketterä Yoshitsune pääsee helposti vaikeasti saavutettaviin paikkoihin.

Kahden välimailla

Suuri osa peliajasta kuluu taistellessa. Vaikka peli onkin graafiselta yleisilmeeltään selkeä Onimushien sukulainen, taistelujärjestelmä eroaa Capcomin samuraimeiningistä olennaisesti. Toiminta on fiilikseltään lähempänä Dynasty Warriors/Samurai Warriors -tyylistä kevyempää mätkintää. Peli kuitenkin marssittaa pelaajaa päin sangen maltillisia määriä vihollisia, joten ihan samaan kastiin Genji 2 ei kuulu. Erilaisia liikkeitä, vastahyökkäyksiä ja yhdistelmiä on riittävä määrä, ja ylimääräistä potkua taisteluun saa tehokkaista Kamui-erikoishyökkäyksistä, jotka nitistävät parhaimmillaan toistakymmentä vihollista.

Pelin neljä taistelijaa ovat aseistukseltaan ja henkilökohtaisilta ominaisuuksiltaan varsin monipuolinen joukko. Eri hahmot ovat tehokkaita eri vastustajia vastaan, ja ruudulla olevaa taistelijaa voi kätevästi vaihtaa reaaliajassa, vaikka ympärillä pyörisi lauma vihollisia ja terveysmittari huutaisi täytettä. Vihollisjoukoista löytyy myös yllättävän paljon vaihtelua tavanomaisista jalkamiehistä lentäviin vihollisiin ja taustalla hääriviin jousimiehiin. Välillä otetaan mittaa myös Heishi-klaanin kenraaleista.

Genji 2:n ehdottomasti parhaita ominaisuuksia ovat sen loistava grafiikka ja sulava animointi – PlayStation 3:n tehoista otetaan kyllä riittävästi irti. Näyttävät ympäristöt tosin kärsivät inhottavista läpinäkyvistä seinistä, ja usein toiminta tuntuu rajoittuvan aivan liian ahtaisiin tiloihin, joissa kamera ei aivan toimi edukseen.

Grafiikka on valitettavasti ainoa asia, joka erottaa Genji 2:n harmaasta massasta. Ulkonäöltään peli on kyllä uutta sukupolvea, mutta peli-idea ja -mekaniikka ovat jostain viime vuosituhannen puolelta. Pohjimmiltaan massiivisten vihollislaumojen yksinkertainen ja monotoninen harventaminen ei jaksa innostaa kovinkaan pitkään.

Mitään erityisen ärsyttävää pelissä ei kuitenkaan ole. Se ei vain kiinnosta tai herätä tunteita. Genji 2 tosin onnistuu osoittamaan, että graafista potkua PlayStation 3:sta löytyy. Kehittynyttä tekniikkaa olisi voinut käyttää esimerkiksi lajityypin yleisten sudenkuoppien, kuten surkean kameran tai liian staattisten ympäristöjen, välttämiseen. Näin ei kuitenkaan tehty. Jatkossa laitteen peleiltä toivoisi grafiikkapäivitysten lisäksi myös enemmän sisältöä.

Pelien tasavalta

Pelin tekemisestä vastannut japanilainen Game Republic on vielä suhteellisen tuntematon nimi pelialalla. Aikaisemmin firman ainoa Euroopassa julkaistu peli oli ensimmäinen Genji, jonka lisäksi porukka on tehtaillut muutaman animesarjoihin pohjautuneen pelin Japanin markkinoille. Muutos on kuitenkin luvassa, sillä poppoon vielä alkutekijöissään oleva PS3-roolipeli Monster Kingdom vaikuttaa ainakin kuvien perusteella lupaavalta.

5/10

Kommentit

Käyttäjän kukkis kuva
kukkis
Käyttäjän Final Fantasy X kuva
Final Fantasy X

Todella hidastempoinen

Käyttäjän sumu kuva
sumu

Hohhoi ja huh huh

Käyttäjän Reporo kuva
Reporo

Todella huono peli älä OSTA!

Käyttäjän Tom85T kuva
Tom85T

Nostoja