Itse en ole koskaan kuullutkaan ensimmäisestä GBA:lle aikoinaan julkaistusta Glory Days -pelistä, eikä DS:lle ilmestyneen jatko-osan erittäin sarjakuvatyylinen pelikansi varsinaisesti herätä luottamusta. Ensi silmäyksellä pelityyppikin näyttää viime vuosituhannen puolelle jääneeltä. Alku ei siis ole lupaava, mutta epämääräisen kuoren alta löytyy kuitenkin yllättävän pätevä toimintaa ja strategiaa yhdistelevä sotapeli.
Tässä sivuttaissuunnassa vierivässä kaksiulotteisessa sotapelissä on tarkoitus vallata kentän toisessa päässä oleva vihollisen tukikohta. Sen ja oman tukikohdan välissä on bunkkereita ja kaupunkeja, joiden hallinnasta kamppaillaan. Maan pinnalla rakennetaan ja lähetetään matkaan tankkeja ja sotilaita sekä ammutaan raketteja, kun taas ilmassa ohjataan itse lentokoneita ja helikopteria toimintapeliä muistuttavalla tavalla.
Pelaaja on siis samaan aikaan sekä kaikkien joukkojen strateginen komentaja että eturintamassa taisteleva lentäjä. Ilmassa pommitetaan vihollisia, väistellään ilmatorjuntaa, ammutaan alas vihollisen ilmavoimia, kuljetetaan maahanlaskujoukkoja sekä hankitaan lisäresursseja pelastamalla siviileitä. Tekemistä siis riittää, ja onneksi strategiset osa-alueet voi myös jättää tekoälyn huoleksi, jos haluaa keskittyä lentämiseen.
Sivuille päin vierivä sota on kuitenkin melkoista säätöä. Pieni ruutu on ahdettu täyteen toimintaa ja tietoa, ja jossain välissä pitäisi vielä rakennella uusia joukkoja, laskeutua korjaamaan konettaan ja hyökkäillä vihollisen kimppuun. Onneksi yksinpelikampanja opettaa hyvin pelin salat pikkuhiljaa, mutta pelaaminen tuntuu aina olevan pientä sähellystä.
Kun Glory Days 2:n ahtaaseen ruutuun ja vanhanaikaiseen pelityyliin tottuu, alkaa sotakin sujua. Yksinpelikampanja ei tarjoa hupia kuin pariksi tunniksi, mutta mukana on onneksi yksittäisiä satunnaistaisteluja sekä mielenkiintoisempi moninpelimahdollisuus toisia ihmispelaajia vastaan.