Japanilainen Clover Studio on tullut meille tutuksi lähinnä persoonallisten Viewtiful Joe -pelien ja sittemmin erinomaisen Okami-toimintaseikkailun ansiosta. Nyt nämä jumaluusteemasta viehättyneet japanilaiset ystävämme lähestyvät meitä God Handiksi nimetyllä pelillä. God Hand ei Clover-pelien normaalista linjasta poiketen edes yritä olla mitenkään erikoinen, vaan Final Fight– ja
Kunnon turpakäräjät eivät suurempia taustatarinoita vaadi. Pelin sankari on Gene-niminen taistelulajien taitaja, jonka toisessa kädessä piilevää jumalaista voimaa havittelee joukko demonisia ja ihmismäisiä tahoja. Tämä riittää mainiosti alkuasetelmaksi länsimaista ja japanilaista popkulttuuria armottomasti parodioivalle retkelle, jossa demonisten vastustajien lisäksi tukkapöllyä saavat niin westernit, anime kuin Elviskin.
Mitään turhia kommervenkkeja ei edes yritetä, vaan meininki pysyy alusta loppuun varsin simppelinä. Gene vaeltaa läpi lukuisten, usein lyhyiden ja ulkonäöllisesti tylsien kenttien, jotka on täytetty hurjalla määrällä vihollisia. Kaikeksi onneksi tärkeimpään eli tappeluun on panostettu asianmukaisesti. Erilaiset lyönnit, potkut ja muut tekniikat mukaan lukien Genen liikevalikoimaan kuuluu reilusti yli toistasataa erilaista manööveriä. Niiden suorittaminen hoituu näppärästi, kiitos hyvin toteutettujen kontrollien.
Kamera sen sijaan vaatii tottumista. Kuvakulma pysyy tiukasti kiinni Genen selässä, ja näkymä pyörii vauhdikkaiksi äityvissä tappeluissa toisinaan häiritsevästi. Toisaalta tämä tuo taisteluun hienon lisän, joka lämmittää vanhan budoharrastajan mieltä: selusta on turvattava ja kaikki vastustajat on ehdottomasti pidettävä aina näköpiirissä.
Hilpeää menoa
Vaikka pelin tarina ei mitään palkintoja voitakaan, sillä on hetkensä. Tämä on yksinomaan pelin hilpeän hahmogallerian ansiota. Ylimielinen Gene ja monet demonisista pääpiruista, kuten sikaria polttava ylipainoinen Elvis, ovat varsin hupaisia persoonia, minkä lisäksi turpaanvedon lomassa lentää hauskaa huumoria. Myös osa tekniikoista on nimetty humoristisella vivahteella, esimerkkinä Pimp Hand -niminen lyönti.
Yksinkertainen ja ilman turhia nyansseja toteutettu peli-idea ei kuitenkaan tarkoita, että peli olisi mitenkään lyhyt tai helppo. Tarinatilaan saa tuhlattua helposti toistakymmentä tuntia, ja vaikeustason suhteen on pysytty asianmukaisuuksissa. Gene joutuu tuon tuosta suuren ylivoiman jyräämäksi, ja viholliset pyrkivät vieläpä tekemään ikäviä yllätyshyökkäyksiä. Väistöliikkeet ja voltit tulevat tarpeeseen, sillä sankarimme ei kestä kuritusta loputtomiin. Väistöliikkeet on pakko takoa selkärankaan tai muuten kuolinruudusta tulee valitettavan yleinen tuttavuus.
Tavanomaisten taisteluliikkeiden lisäksi Genellä on käytössään kahdentyyppisiä erikoistekniikoita. Perinteisillä erikoishyökkäyksillä Gene voi esimerkiksi vahingoittaa useita vihollisia kerrallaan tai laukaista vihollisen hyökkäykseen tepsivän vastatekniikan. Todellinen voima piilee silti pelin nimen mukaisesti Genen jumalallista voimaa sisältävässä kädessä. Tämän voiman vapauttaminen tekee sankaristamme vähäksi aikaa täysin haavoittumattoman ja huomattavasti normaalia voimakkaamman. Vihollisia kukistamalla ja kentillä lojuvia rahasäkkejä keräämällä Genelle voi kenttien välissä ostella uusia tekniikoita ja esimerkiksi terveyttä tai yhdistelmähyökkäyksien määrää kasvattavia ominaisuuksia.
Taistelu itsessään henkii toisinaan mainiota animesekoilujen henkeä. Viholliset lentävät voimakkaista iskuista kymmeniä metrejä, tekniikat ovat väkivaltaisuudessaan liioiteltuja ja seinät sekä muut paikat menevät rikki iskujen tai iskujen lennättämien vihollisten voimasta. Lähes kaiken irtaimen voi nostaa maasta aseeksi. Valitettavasti esikuviensa tapaan myös God Handin aseet hajoavat käytössä yleensä jo muutaman vihollisen jälkeen.
Vain Diego Maradona puuttuu
God Hand pysyy tiukasti ja loppuun asti yhden asian pelinä, mikä ei välttämättä ole huono asia, varsinkin kun sen toteutus on vankalla pohjalla. Teknisestä puolesta ei juuri ole pahaa sanottavaa: taistelu on vauhdikasta ja grafiikka mainiota lukuun ottamatta usein tylsäksi käyviä ympäristöjä. Animointi ja toiminta on asianmukaiseen sulavaa, ja rockpainotteinen musiikki ryydittää meininkiä sopivalla otteella.
Mitä sitten lopulta jää käteen? Tämäntyyppisten pelien kulta-aika meni jo kymmenisen vuotta sitten, ja nykyiset yrittäjät, kuten uusin Final Fight, ovat olleet varsin surkeita räpellyksiä. God Hand onkin tällä saralla ehdottomasti laadukkaimpia vetoja vähään aikaan, joskin esikuviinsa verrattuna tappelumekaniikka on vielä hienostuneempi ja monipuolisempi vastustajien puolustustekniikoiden ja Genen laajan liikevalikoiman vuoksi.
Jos pelin yksinkertaisuus ei haittaa, jäljelle jää enää yksi pisteitä rokottava ongelma. Tämäntyyppiset pelit elävät ja hengittävät moninpelistä, joka on niiden ehdoton elinehto. Kuinka siis on mahdollista, ettei God Handissa ole tällaista mahdollisuutta esimerkiksi jaetulla ruudulla toteutettuna? Täysin anteeksiantamatonta, varsinkin kun jopa juoni tukisi moninpelin mukanaoloa.
God Hand ja Resident Evil 4
Shinji Mikamin läsnäolo pelin ohjaajana on kirvoittanut monia spekulaatioita God Handin ja Mikamin aikaisempien pelien välisistä suhteista. Huhuista merkittävin on se, että peli tosiasiassa käyttäisi Resident Evil 4:n edelleen kehitettyä pelimoottoria. Kameran toiminnan, graafisen tyylin ja esimerkiksi kontrollien yhtäläisyydet puoltavat tätä huhua, jota tähän mennessä ei ole vielä kielletty tai vahvistettu.
Clover Studion loppu?
Lokakuussa 2006 Capcomin johtokunta päätti hajottaa Clover Studion. Prosessin on tarkoitus tapahtua maaliskuun lopussa, jonka jälkeen pelien jatkokehitysoikeudet siirtyvät Capcomille. Cloverin pelit siis todennäköisesti tulevat saamaan jatkoa varsin pitkälle vanhan miehistön tekeminä, mutta varsinaisena pelinkehitysstudiona Clover lakkaa olemasta.