Kosto on minun – vielä kerran
Kuin varkain PS4-pelien kattavaan uusiojulkaisujen kirjastoon hiipinyt God of War III Remastered on komea muistutus siitä, että todellisen eepoksen ei tarvitse säästellä piirun vertaa millään osa-alueella. Raivohullun puolijumala Kratosin tähdittämä, liitoksistaan repeilevä kostotarina kuljettaa pelaajan Tartarosin syvyyksistä Olympos-vuoren huipulle.
Kreikan mytologiasta juopuneen mielivaltaisesti ammentava God of War -pelisarja on vakiinnuttanut asemansa nykypäivän toimintaseikkailujen kulmakivenä, josta lukematon muu nimike on sittemmin lainannut. Hurmeisen toiminnan, kevyehkön pulmanratkonnan ja sydämentykytystä aiheuttavien pikanäppäinkohtausten pyhä kolminaisuus hiottiin huippuunsa sarjan kolmannessa osassa, eikä ajan hammas ole nävertänyt kokonaisuuden vetovoimaisuutta.
Kovia kokeneen Kratosin kolmas kurimus käynnistyy kutakuinkin kohtisuoraan kakkososan kintereiltä – ainakin muistaakseni. Remastered-versio ei nimittäin sisällä minkäänlaista tiivistelmää edellisosien juonikuvioista, vaan pelaaja viskataan suoraan toiminnan ytimeen. Mikäli alkuperäinen trilogia ei ole tuttu, kannattaa varautua siihen, että God of War III Remastered ei liiemmin selittele menneitä tapahtumia tai juonivyyhtensä sokkeloisia kuvioita. Asian ydin on kuitenkin simppeli: kaikille turpaan.
Yllä mainitun operoinnin osalta God of War III ei sinänsä edusta ikääntynyttä koulukuntaa, mutta Kratosin opinahjo poikkeaa tuntuvasti Altaïrin, Batmanin ja Talionin vakiinnuttamasta nykytyylistä. Vimmaisen toiminnan keskellä näppäinyhdistelmät, hyökkäyskuviot ja erikoisiskut saavat pään välillä niin pyörälle, että pulmanratkontaosioiden hengähdystauoista oppii nauttimaan. Kulttuurišokki oli ensialkuun niin vahva, että nöyrä arvostelija joutui kaivelemaan muistipankkeja toden teolla löytääkseen taas yhteisen sävelen punavalkoisen murhakoneen liikkeiden kanssa.
Vaan kun se sävel lopulta etsiytyy hyppysiin, voi hyvä Hades sitä mylläkän määrää. Arsenaaliaan alati kasvattavan Kratosin kimppuun vyörytetään ihmisen kokoisia pikkuvihuja, koulubussin kokoisia välimallin mörköjä sekä mittavat määrät päällikköosaston taruolentoja, joiden kokoluokka vaihtelee sinivalaan ja kerrostalon väliltä. Äijämäisyyden uudelleenmääritelmä Kratos ei hätkähdä yhdenkään vihollisen edessä, vaan jokainen vastustaja siirtyy ajasta ikuisuuteen mahdollisimman brutaalilla tavalla.
Kaaoksesta ja kohkaamisesta huolimatta God of War III on suorastaan hämmästyttävän tasapainoinen kokemus, sillä peli on ilahduttavan sujut oman pähkähulluutensa kanssa. Kratosin eteen levittäytyvät maisemat ovat toinen toistaan eeppisempiä ja massiivisempia suurieleisyyden näyttämöitä, ja kirjaimellisesti elämää suurempien hahmojen välinen kanssakäynti on häpeilemättömän teatraalista. Missä tällainen karismaattinen röyhkeys on nykypeleissä?
Pelin Remastered-lisänimen takaa löytyy terävöitynyt graafinen ulkoasu ja 60 ruudun sekuntivauhtiin kiihdytetty ruudunpäivitys, mutta muilta osin uudistukset on jätetty minimiin. Aikoinaan PS3:n rautaa toden teolla kurmoottanut ulkoasu ei ehkä edusta nykypäivän kärkikastia, mutta teräväpiirtoglooriaan kohotettu visuaalinen ilotulitus hätkähdyttää tyylitajullaan. Komeuden kruunaa kovan luokan ääninäyttelijäkirjo ja jumalaisen yliampuva musiikkiraita.
En olisi uskonut God of War III Remasteredin iskevän yhtä jykevän täsmäpommin kuin alkuperäisen julkaisun aikaan, mutta Kratosin kolmas savotta on kestänyt aikaa hyvin. Santa Monica Studio on jättänyt massiiviopuksensa ydinasiat ennalleen ja hionut alkuperäisen pelin jo valmiiksi upean ilmeen vieläkin komeammaksi toimintaeepokseksi. Bravo!