Siitä onkin jo pari vuotta, kun näimme sen alkuperäisen vihaisen kaljun miehen. Ei, en puhu Stone Cold Steve Austinista tai Vin Dieselistä, vaan Kratoksesta, joka on jo useamman pelin ajan repinyt systemaattisesti antiikin Kreikkaa kappaleiksi. God of War pelisarja on jo vuosien ajan kuulunut Sonyn pelivalikoiman odotetuimpiin nimiin, eikä suinkaan vahingossa. Äärimmäisen brutaalit ja pelattavat mätöt ovat aina ottaneet alustoistaan kaiken irti ja toimineet näin mitä erinomaisimpina demoina Sonyn konsoleille. God of War III jatkaa esi-isiensä tiellä, mitä nyt tehden kaiken sellaisella huikeuden tasolla, ettei sitä ihmismieli pysty edes aivan käsittämään.
Tapahtui viime kerralla
God of Warin historia, lyhyt oppimäärä. Kratos oli alkujaan spartalainen sotilas, jolla oli diili itsensä sodan jumalan, Areksen, kanssa. Antiikin tarujen keskeinen opetus, ihmisen ei pidä pelleilemän jumalten kanssa, kuitenkin puraisi Kratosta persiille, ja niin mies lähti katkerana kostoretkelle entistä isäntäänsä vastaan, aseinaan tältä saamansa yliluonnolliset voimat ja Athenen suojelus. Pitkän seikkailun jälkeen Ares kohtasikin voittajansa, ja Kratoksesta tuli uusi sodan jumala. Julma ja väkivaltainen mies oli kuitenkin kerännyt jo tässä vaiheessa niin pitkän syntilistan, etteivät muut jumalat hyväksyneet häntä. Katseltuaan aikansa Kratoksen veristä riehumista, muut jumalat riistivät tulokkaan voimat ja yrittivät myös tappaa tämän. Titaani Gaian suojeluksessa hän kuitenkin selvisi ja lähti uudelle kostoretkelle, tällä kertaa jumalia itseään vastaan. God of War III jatkuu prikulleen siitä, mihin edellinen osa lopetti. Hyökkäys jumalia vastaan alkaa ja Zeus käyttää tätä hyödykseen muodostaakseen liittouman normaalisti toisiaan vastaan juonittelevista jumalista. Poseidon, Hermes, Herakles, Helios, Hades ja itse Zeus laskeutuvat vuoreltaan tarkoituksenaan näyttää Kratokselle, että jumalille ryppyilemisestä saa maksaa kovan hinnan. Nokkelimmat aavistavatkin jo, mistä on kyse. Alkaa taas pitkä matka, jonka varrella Kratos kohtaa yksi kerrallaan Zeuksen liittolaiset tavoitellessaan tällä kertaa itse Olympoksen liekkejä, joiden kerrotaan antavat kantajalleen voimaa tappaa itse jumalat. Mikään ei kuitenkaan ole mytologian Kreikassa näin helppoa, joten matkaan mahtuu monta käännettä ja yllätystä – sekä yksi lopullinen totuus: kukaan ei pysty ikuisesti pakenemaan syntejään. Eivät ihmiset, eivät jumalat, eikä myöskään Kratos.
Mittakaavassa löytyy
God of War pelisarjaan tutustuneet ovat oppineet yhden väistämättömän totuuden: puolivaloilla ei pelailla. Hillitön mittakaava, törkeän komea grafiikka ja räjähtävä toiminta ovat niitä tavaramerkkejä, joilla pelaajat on perinteisesti hurmattu, eikä God of War III tee poikkeusta. En valehtele, kun totean, että jo pelin ensimmäinen puoli tuntia kuuluu uskomattomimpien videopelikokemusteni listalle, enkä oikein tiedä, miten voisin pukea tämän huikeuden sanoiksi. Kuvitelkaa mielessänne: Kratos ratsastaa Gaian olalla kohti Olympos-vuoren huippua, mutta joutuu taistelemaan satojen metrien korkuisen kivititaanin päällä tätä ahdistelevia vihollisia vastaan. Jo tämä olisi tyylikästä, mutta sitten huomio kiinnittyy taustaan: piru vie, Gaian kämmenselkä ei ole vain irtonainen lavaste, vaan osa peliin mallinnettua, satojen metrien korkuista titaania. Joka kiipeää pitkin kilometrien korkuista vuorta. Reaaliajassa. Viimeistään kun kamera vetäytyy yllättäen satojen metrien päähän näyttämään Gaian ympärillä riehuvaa sotaa ja pelin aivan käsittämätöntä mittakaavaa, pelaajan leuka loksahtaa. Ainakin, kun hän tajuaa, että kyse on aidosta pelikuvasta ja Kratosta voi kamera-ajojen aikana ohjata täysin vapaasti. Kun pelaajaa on näin lyöty kerran palleaan, peli jatkaa täyttä tykitystään. Tempo on henkeäsalpaava ja uskomattomat kohtaukset seuraavat toisiaan. Jo eräänlaisena opetteluosiona toimivaan ensimmäiseen puoleen tuntiin mahtuu niin paljon käsittämätöntä huikeutta, että paras tapa kuvailla sitä olisi painaa Pelaajan sivuille kolme sivua hämmästynyttä kiroilua ja sadattelua. Okei, on tällaista huikeutta nähty muissakin peleissä, mutta ei näin säännöllisesti ja tiivistetysti. God of War III ei nimittäin paukauta koko lastiaan ruudulle intronsa aikana voidakseen sitten vain himmailla loput reilun 10 tunnin kestostaan, vaan se jatkaa yllätyksiään, kekseliäitä ideoitaan ja huikeita kohtauksiaan loppumetreille saakka. Mukaan mahtuu niin mieletöntä efektispektaakkelia, hillittömän upeaa valon ja varjon leikkiä kuin uskomatonta mittakaavaa, mutta kun tilanne sitä vaatii, myös koskettavia hetkiä ja yllättävän kypsää tarinankerrontaa. Enkä nyt siis puhu siitä pakollisesta seksikohtauksesta.
Tautisen komea
Pelin visuaalisesta huikeudesta ja mittakaavasta on jo puhuttu paljon, mutta nyt puhutaan lisää. God of War III on ällistyttävän komea peli. Myönnetään, että hahmomallit ovat Kratosta lukuun ottamatta hieman rosoisia ja kentät koostuvat luolista ja/tai palatseista, mutta se tyyli, se tyyli. Kentät on valaistu todella tyylikkäästi, taistelut ovat todella komeaa efektitykitystä ja ruudunpäivitys on tiukimmissakin kohtauksissa silkkisen pehmeää – ja muistakaa: God of War III:n tiukassa kohtauksessa 500 metrin korkuinen titaani talloo kaupunkia muusiksi pelaajan ympärillä. Kuuluin itse aikanaan siihen porukkaan, joka haroi turhautuneena hiuksiaan God of War tiimin ilmoitettua, ettei peli tue natiivisti 1080p-resoa, mutta turhaan harvensin entisestään harvaa kampaustani: peli skaalautuu erinomaisesti täydellle HD-resoluutiolle ja näyttää aivan häikäisevän upealta. Pelkkä grafiikkademo ei kuitenkaan olisi saanut minua näin täpinöihin, siihen tarvittiin myös pelattavuutta.
Tuttua, mutta hyvää
Nyt tulee uutisia, jotka eivät yllätä ketään: God of War on yhä God of War. Minusta tämä on puhtaasti hyvä juttu. Vanhan kertausta ja niin edelleen, mutta eivät kaikki muut tämän tyyppisten pelien tekijät kopioi God of War sarjaa vahingossa, vaan siksi, että se on paras. Pelisarjan ystävät tietävät jo tarkkaan, mistä on kyse: nopeatempoisesta mätkinnästä, jossa Kratos väistelee, iskee vastaan ja pyörii kuin teräksinen trombi pitkin antiikin Kreikkaa, jättäen jälkeensä ruhjottuja ruumiita ja itkeviä leskiä (jotka tosin pääsevät pian miestensä seuraksi Manalaan). Meno on tylyä. God of War III ei tee tähän peruskaavaan muutosta: hyökkäyksiä on yhä kaksi, matkan varrelta keräillään yhä aseita ja toiminta on tiukkaa. Ei siis varsinaisesti mitään uutta auringon alla, mutta eipä uudistuksille toisaalta ollut polttavaa tarvettakaan. Magia on nyt sidottu aseisiin, joten jokaisella Kratoksen neljästä aseesta – jotka ovat tietenkin taas uusia – on omat erikoishyökkäyksensä. Aseilla on lähtökohtaisesti omat käyttötarkoituksensa, joita taiat sitten tukevat. Esimerkiksi Nemesis-ruoska viuhuu nopeasti ja tekee kevyttä vahinkoa, sähköttäen uhrejaan. Nemesiksen taika ampuu Kratoksen ympärille sähkömyrskyn, joka hyppii vihollisesta toiseen tehden paljon pieniä osumia. Herkulekselta ryöstetyt, hitaat ja voimakkaat leijonahansikkaat taas tekevät mielettömän paineaallon, jolla kovinkin vihollinen lentää persuksilleen. Uutta on myös Kratoksen taikavälineiden käyttö. Pelin aikana jumalilta riistettävät erikoisesineet, kuten Hermeksen sandaalit tai Helioksen pää, löytyvät yhden olkanapin takaa. Esineen käyttö tapahtuu sitten painamalla samaan aikaan jotain ohjaimen päänapeista. Näin taistelun aikana voi kätevästi vaihdella esineestä toiseen, mitä tarvitaankin usein. God of War III:n taistelut ovat nimittäin aivan pimeitä. Päälle syöksyy vihollisia jättimäisissä laumoissa ja hyvän monikulttuuriajattelun hengessä sulassa sovussa erilaisten veljiensä kanssa. Siinä onkin sitten miettimistä, kun päälle käy kolme minotauria, neljä lentävää kummitusta ja 40 luurankoa. Niin, ja lattiasta nousee välillä piikkejä. Ja huone keikahtelee kyljeltään toiselle. Pelissä usein nähtävät quick time eventit ovat myös saaneet kerroksen maalia pintaansa. Jo aiemmin peli näytti sopuisasti paineltavat napit ruudun laidoilla ohjaimen sijoittelua apinoiden, mutta nyt kyseinen ruudun reuna myös välkkyy näkyvästi, kun nappia pitää painaa. Jo lyhyen totuttelun jälkeen pystyin kiinnittämään huomioni itse ruudun toimintaan, koska en joutunut enää kyttäämään toimintakehotuksia. Tämä on puhdasta herkkua, sillä – niin huolestuttavalta kuin tämä kuulostaakin – ne veriset tappoanimaatiot ovat aina olleet God of Warin tavaramerkkejä. Oikeasti, vanhemmat: siinä kannessa on 18+ syystä.
Nyt kävi näin
God of War III on aivan uskomaton kokemus ja hillittömän hyvä peli. Olen aiemminkin fanitellut sarjaa, mutta aiemmissa osissa on aina ollut ärsyttäviä kohtauksia ja turhan pitkään venytettyjä grindejä, joilla on vain haluttu saada peliin lisää kestoa. Ei ole enää. Peli uskaltaa luottaa itseensä ja etenee sujuvasti ja viihdyttävästi kohti loppuhuipennustaan ilman mitään välipysäkkejä tai sivuaskeleita. Tempo on hengästyttävä, ja joka kulman takana odottaa jotain uutta. Tuloksena on paketti, jossa äärimmäisen tyylikäs ja näyttävä ulkoasu yhdistyy tuttuun, testattuun ja huippuunsa hiottuun pelattavuuteen. Tuloksena on pelityypin huipentuma ja God of War sarjan paras peli. Valittamista? En oikeasti keksi juuri mitään. Joku voisi nipottaa siitä, että pelattavuus on nähty jo aiemmissakin peleissä, mutta itse en jaksa valittaa hyvää kakkua saadessani siitä, että kakkua on syöty ennenkin. Vaikeustasokin on kohdallaan, ja pelissä oli vain pari kohtausta, joissa toistuvat kuolemat kohottivat V-käyrää. Tarjolla on toki myös niitä haistattelu-vaikeustasoja, jos moisesta pitää. Erinomainen peli ja todella tyydyttävä päätös Kratoksen tarinalle.
Haastetta peliin
Kun savu on hälvennyt ja tarina ohi, peli ei suinkaan lopu. Läpäisyn myötä aukeaa uusia, vaikeampia vaikeustasoja, joihin saa mukaan pelin aikana keräämiään bonusesineitä. Peliin aukeaa myös haastetila, jossa Kratoksen pitää läpäistä kourallinen hyvin tarkoin ehdoin jaettuja tehtäviä. Näistä irtoaa haastetta kovemmallekin pelimiehelle, ja viimeistään saatanallisen vaikea God of War vaikeustaso ottaa luulot pois keneltä tahansa.
Oikeat spartalaiset
Vaikka Kratos onkin äijien äijä ja miltei jumala itsekin, oikeat spartalaiset eivät jääneet paljon hänestä jälkeen. Muinaisen kaupunkivaltion koko yhteiskunta oli suunniteltu tuottamaan kovia ja peräänantamattomia miehiä, jotka sitten pystyisivät kehittämään ja suojelemaan yhteiskuntaansa. Suunnitelma toimi: spartalaisia hopliitteja pelättiin ja kunnioitettiin kaikkialla, ja he varmistivat paikkansa myyteissä viimeistään Thermopylain solassa, jossa muutaman tuhannen kreikkalaisen joukko 300 spartalaista kärjessään pidätteli noin 200 000 persialaisen armeijaa kolme päivää. Tarina ei kuitenkaan yleensä kerro sankarillisen taistelun jälkipyykkiä, jossa persialaiset mellastivat ja temmelsivät pitkin kaupunkivaltioita, kunnes tappio tuntemattomammassa meritaistelussa pakotti Kserkseksen vetäytymään.
Vaihtopelaaja
Kirjoittanut [pelaaja_author:2341]
Uutena tulokkaana God of Warin maailmaan en jakanut yhtä suurta innostusta muiden kanssa Kratoksen paluuta kohtaan. Onhan sarjan toiminta aina näyttänyt siistiltä, mutta kolmas osa ei ikinä noussut oman odotuslistani kärkipäähän. Ehkä siksi kesti oman aikansa, ennen kuin God of War III osoitti vetovoimansa. Eeppisyydenhakuisen alkurymistelyn rauhoituttua pelaajilla on hetki aika hengähtää ja sulatella oppimaansa. Toiminta osoittautuu juuri niin sujuvaksi ja loppuun asti harkituksi kuin voi odottaa tämän mittaluokan peliltä, kun taas kerääntyvät ja kehittyvät aseet monipuolistavat verijuhlaa sopivalla tahdilla. Erityisen vaikutuksen tekevät pelin suuren mittaluokan taistelut, joissa jopa QTE-reaktiominipelit on toteutettu erinomaisesti. Koska ruudun reunoille ilmaantuvien näppäinkuvioiden lisäksi myös itse ruudun laidat kirkastuvat huomiota herättävästi, eivät sivusilmällä helposti havaittavat napinpainallukset pääse monien pelien tapaan yllättämään puun takaa. David Jaffen kuvailema ”eloon tullut maalaus” saattaa olla hieman liioittelua God of War III:n ilmeestä puhuttaessa, mutta pelin elokuvamaiset kuvakulmat, mielikuvitukselliset maisemat ja pienet yksityiskohdat ovat enemmän kuin tarpeeksi nostattamaan pelin yleisilmettä ja tunnelmaa. Myöskään verta ja suolenpätkiä ei saa unohtaa, joiden korostetulla asemalla peli saa vielä viimeisen visuaalisen sysäyksensä. God of War III on lajityyppinsä A-luokkaa, vaikka se ei varsinaisesti keksikään pyörää uudelleen. Kaikki palaset loksahtavat yhtä osuvasti paikoilleen kuin Kratoksen peukalot vihollisten silmiin.