GoldenEye 007: Reloaded

Viime vuonna Wiillä julkaistu uusi GoldenEye-peli oli suhteellisen onnistunut uusintaversio klassisesta N64-hitistä. James Bondin uusitut seikkailut jäivät kuitenkin Nintendon konsolilla melko vähälle huomiolle, ja niinpä Activision päätti julkaista pelin myös Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle. Uusintajulkaisun uusintajulkaisu kantaa nimeä GoldenEye 007: Reloaded.

17.1.2012 14:07

Tekijä: Eurocom
Julkaisija: Activision
Pelikoneet: PlayStation 3, Xbox 360, Wii
Moninpeli: Kyllä
Samalla koneella: 2–4
Verkossa: 2–16

Viime vuonna Wiillä julkaistu uusi GoldenEye-peli oli suhteellisen onnistunut uusintaversio klassisesta N64-hitistä. James Bondin uusitut seikkailut jäivät kuitenkin Nintendon konsolilla melko vähälle huomiolle, ja niinpä Activision päätti julkaista pelin myös Xbox 360:lle ja PlayStation 3:lle. Uusintajulkaisun uusintajulkaisu kantaa nimeä GoldenEye 007: Reloaded.

Tarina on pistetty lähes täysin uusiksi klassikkopeliin nähden, eikä sisällä kuin muutamia yhtymäkohtia vanhaan peliin. Sen sijaan peliin on lisätty monia elokuvasta tuttuja kohtauksia ja tapahtumapaikkoja. Elokuvassa Bondia esittänyt Pierce Brosnan on lisäksi pelissä vaihdettu uudempaan Bond-näyttelijä Daniel Craigiin. Valitettavasti uusi tarina ei kuitenkaan yllä aivan alkuperäisen pelin tasolle, ja joiltain osin tarina eroaa myös elokuvan juonesta.

Itse peli tuntuu varsin geneeriseltä modernilta räiskintäpelillä – niin hyvässä kuin pahassakin. Räiskintä toimii kohtuullisen hyvin, ja toiminta on leffojen tyyliin hiukan överiksi vedettyä, mutta peli etenee varsin lineaarisesti, ennalta skriptatut tapahtumat ovat paikoin tökerösti toteutettuja ja vihollisten tekoäly on luokatonta. Puhtaan räiskinnän sijaan pelaaja voi yrittää edetä myös aitoon agenttityyliin hiiviskelemällä, mutta ennemmin tai myöhemmin tilanne päättyy kuitenkin aseiden laulantaan. Hiiviskely tuntuu myös paikoin turhauttavalta, sillä se on toteutettu melko huonosti eikä onnistu joka tilanteessa.

Vaikka kentät etenevätkin lineaarisesti, niistä löytyy alkuperäisen pelin tapaan jonkin verran myös vapaaehtoisia tavoitteita, jotka vaativat yleensä nurkkien koluamista älypuhelin kourassa. Mukana on myös muutamia klassisia Bond-henkisiä toimintakohtauksia, jotka on toteutettu reaktiominipeleillä. Päästäänpä tarinan edetessä myös rymistelemään tankilla.

Keskinkertaisuus vaivaa

Pelin ulkoasua on paranneltu reippaasti Wii-versioon nähden, ja uusittu grafiikka näyttääkin kohtuullisen hyvältä. Välillä vastaan tulee kuitenkin paikkoja, joissa pelin alkuperä valitettavasti näkyy edelleen. Lisäksi tekninen toteutus on ulkoasua lukuun ottamatta melko laiskanpuoleista. Tämä näkyy esimerkiksi pitkinä latausaikoina, suttuisina välivideoina ja yhteysvirheinä verkkopuolella. Ohjaus tosin toimii suhteellisen hyvin, ja peli tukee PlayStation 3:lla myös Move-ohjausta.

Yksinpelikampanja ei ole järin pitkä, mutta sen lisäksi uusintaversiossa on uutena ominaisuutena MI6 Ops -nimeä kantava haastetila, joka sisältää runsaasti erilaisia kustomoitavia haasteita. Säätövaraa löytyy melkoisesti lähes kaikesta mahdollisesta, ja pisteistä voi myös kilpailla tulostaulukoissa. Mukana on myös moninpeli, joka sisältää haastetilan tapaan varsin paljon kustomointivaihtoehtoja. Erilaisia pelimuotoja on mukana todella paljon aina perinteisistä räiskintätiloista hiukan erikoisempiin tiimimuotoihin ja Bond-tyyliin sopivaan Golden Guniin asti. Mukana on myös monia alkuperäisestä pelistä tuttuja karttoja, joita on muokattu hiukan erilaiseen muotoon. Harmittavasti pelin moninpeliyhteisö on kuitenkin lähes täysin kuollut vain reilu kuukausi pelin julkaisun jälkeen, ja peliseuraa on hankala löytää.

GoldenEye: 007 Reloaded on hiukan ristiriitainen kokonaisuus. Jos onnistuu unohtamaan pelin selvät ongelmat ja pelaa sitä puhtaalla adrenaliininmakuisella toimintaleffatyylillä, pystyy pelaamisesta onneksi nauttimaan. Toteutus on kuitenkin paikoitellen valitettavan keskinkertainen, ja peli tuntuu jo hiukan vanhentuneelta nykypäivän mittapuulla.

6/10
Lisää luettavaa