Ain’ laulain työtäs tee
Nintendo kohotti kotikaranteenissa viruvien pelaajien moraalia maaliskuun lopulla melkoisella infopommilla. Täysin yllättäen verkkoon täräytetty Nintendo Direct Mini -lähetys sisälsi julkaisupäivätarkennusten ja alustakäännösten lisäksi kourallisen täysin uusia nimikkeitä, joista hauskimpiin lukeutuu ehdottomasti siltä seisomalta eShopissa julkaistu Good Job! –pulmapeli.
Pirteässä teoksessa pelaaja omaksuu isänsä firmassa hanttihommia paiskivan tikku-ukon roolin. Epäselväksi jää, millä alalla yhtiö varsinaisesti vaikuttaa, sillä toimistokompleksin jokaisessa kerroksessa puuhaillaan toisiinsa näennäisesti liittymättömiä asioita markkinoinnista robotiikan kautta meditointiin. Päähenkilön vaatimattomana päämääränä on kohota juoksupojan roolista toimitusjohtajan pallille tornitalon kattohuoneistoon, minkä eteen on luonnollisesti tehtävä kovasti töitä.
Pelaajan urakehitys jaetaan kerroksittain näppärästi kentiksi, joista jokainen tarjoaa omanlaisiaan haasteita. Teoriassa tehtävänannot ovat hyvinkin yksinkertaisia: pelaaja lajittelee paketteja, kastelee kukkia ja kytkee nettipiuhoja uusavuttomien toimistotoopejen puolesta. Homma kuulostaa kuitenkin helpommalta kuin onkaan, koska kaiken alla hyrrää hillittömän hauska fysiikkamoottori, joka on suunniteltu tuottamaan mahdollisimman paljon tuhoa. Johdot venyvät ja paukkuvat kuin kuminauhat, täyteen ahdetut hyllyt kaatuilevat pienestäkin tönäisystä, ja toimistojen seinät on tehty lasista. Jos työn touhussa ei noudata äärimmäistä varovaisuutta, koko kenttä valuu riemukkaaseen kaaokseen sekunneissa.
Varovainen täytyy ehdottomasti olla, koska pelaajan suoritusta arvioidaan kentän päätteeksi sen mukaan, kuinka pahasti paikat on laittanut rempalleen. Toisena mittapuuna toimii nopeus, mutta valitettavasti vikkelin tapa hoitaa asia on yleensä myös se kaikkein tuhoisin. Parhaan kokonaisarvosanan saamiseksi tulee löytää kultainen keskitie tuhon ja tehokkuuden välillä, mistä kumpuaa pulmien sijaan pelin todellinen haaste.
Vaikka kenttiä riittää vain muutaman tunnin tarpeiksi, tasapainottelu tarjoaa tuntuvasti uudelleenpeluuarvoa. Pelin pulmat ovat peruselementeiltään sen verran yksinkertaisia, että kuka tahansa voi ryskätä tiensä tarinatilan läpi, mutta kovin korkeista pisteistä ei mörssäristrategialla tarvitse haaveilla. Hyvien ratkaisujen etsiminen kysyy aikaa, vaivaa ja kekseliäisyyttä, ja toisinaan olo on jopa rehellisen tyhmä, kun ainoa tie eteenpäin tuntuu kulkevan tiiliseinän läpi. Kaikeksi onneksi peli tarjoaa myös mahdollisuuden kalauttaa viisaat päät yhteen kaverin kanssa paikallisessa kaksinpelissä, jolloin tehokkuuskin kertaantuu.
Pelin pariin on muutenkin mukava palata kerta toisensa jälkeen. Äärimmäisen tyylitelty ulkoasu on kirkkaine väreineen ja selkeine muotoineen miellyttävää katseltavaa ja kenttäsuunnittelu yhtä nokkelaa esteettisesti kuin sisällöllisestikin. Ainoa todellinen valituksen aihe on pykivä ruudunpäivitys, joka ei tahdo kestää kalabaliikin määrää etenkään jaetulla ruudulla pelattaessa.
Kevään vinkeimpiin yllättäjiin kuuluva Good Job! on parinkympin hinnallaan täysin kokeilemisen arvoinen pikku peli, josta varsinkin perfektionistit saanevat viihdettä irti vielä lopputekstien rullattuakin. Teos todistaa jälleen, että pienempikin projekti voi olla priimaa, eikä hyvä peli aina tarvitse valtavaa markkinointikoneistoa alleen.