Ankaraa rakkautta
Lukuisia peliklassikoita vuosikymmenten ajan tehtaillut Konami ei ole enää aikoihin ollut entisensä. Enimmäkseen vain Metal Gearin ja Pro Evolution Soccerin voimalla nykyisin eteenpäin puksuttavan yhtiön ovat jättäneet taakseen monet sen suurimmat kehittäjät, eikä kellään Konamin johdossa näytä olevan enää juuri edes kiinnostusta vakuutella, että sen tilanne olisi tästä jotenkin vielä kohentumassa.
Sentään yhtiö ymmärtää jotenkuten vielä historiansa päälle. Aina silloin tällöin Konami nimittäin uskaltaa kurkottaa peliholvinsa syövereihin ja tuoda vanhoja klassikkojaan uudelleen saataville. Viimeisimpien joukossa tämän kohtelun on saanut Gradius V, joka on tuotu nyt PlayStation 3:lle ladattavaksi PS2 Classics -brändin alla.
PS2 Classics -julkaisuille tyypillisesti Gradius V on PlayStation 3:lla identtinen alkujaan PlayStation 2:lle julkaistun pelin alkuperäisversion kanssa. Trophy-tukea, terävämpää ulkoasua tai uusia ominaisuuksia on siis turha PlayStation 3:n Gradiukselta odottaa, mutta se ei silti estä pelistä nauttimista sen kehittäneen Treasure-studion luovan hulluuden ansiosta.
Gradius V on ollut aina konsolipeli, mutta tästä huolimatta sen sisällä sykkii vahva kolikkopelisydän. Jo ensimmäisestä kentästä lähtien peli on suunniteltu laittamaan pelaajat sen verran koville, että Game Over -ruutu ja lisäelämiä kuvastavien virtuaalisten krediittien hallinta tulevat väistämättä tutuiksi. Käytännössä koko Gradius V -kokemus muodostuukin lopulta siitä, että pelin kenttiä kahlataan läpi uudelleen, uudelleen ja uudelleen, kunnes mahdottomat haasteet muuttuvat mahdollisiksi ja jatkuvista piste-ennätyksistä tulee arkipäivää. Rakenne onkin monien kolikkopelien tapaan parhaimmillaan jopa erittäin palkitsevan tuntuinen, mutta jotta kyseisen fiiliksen voi saavuttaa, se vaatii pelaajalta usein aikamoista pitkäjänteisyyttä.
”Gradius V on ollut aina konsolipeli, mutta tästä huolimatta sen sisällä sykkii vahva kolikkopelisydän.”
Aina silloin tällöin Gradius V:n reiluus on myös helppo kyseenalaistaa. Kaiken kaikkiaan peli tarjoaa koluttavaksi kahdeksan erilaista kenttää, jotka laittavat pelaajat hyödyntämään rajattuja liikkuma- ja räiskintämahdollisuuksiaan yllättävänkin monipuolisella ja aggressiivisella tavalla. Parhaimmissa tapauksissa tämä näkyy tilanteina, joissa pelaajilta kysytään hyvää ympäristön lukutaitoa ja luovuutta ja joissa valppaudella voi välttää useita turhia kuolemia. Loppua kohden vaarojen välttely alkaa kuitenkin mennä sellaiseksi muistin varassa tapahtuvaksi millintarkaksi nysväämiseksi, että kenttien vaaratilanteista katoaa helposti hauskuus. Tyyli on toki ominainen monille vanhoille kolikkopeleille, mutta pelin parhaimmat kohdat osoittavat, että jännitystä ja tiukkoja tilanteita voidaan luoda myös huomattavasti reilummissakin olosuhteissa.
Klassikkojulkaisuna Gradius V on kiehtova jäänne menneisyydestä. Gradius V:n vaikeustaso ja erityisesti juuri sen tapa pakottaa pelaajat rutistamaan kaikki irti pelin mekaniikoista edustaa uskallusta ja päättäväisyyttä, jollaista ei nimekkäimmiltä julkaisijoilta tahdo enää nähdä. Gradius V:n raa’an luonteen myötä peli tuntuunkin näin uusia pelaajia kohtaan reiluimmillaankin vihamieliseltä. Samalla kuitenkin sen uskallus takaa, että kyseessä on kokemus, jonka ideoissa ei pelkästään vain piisaa syvyyttä, vaan siitä uskalletaan ottaa myös ilo irti jo monien perusasioiden yhteydessä.
7/10
Räiskintäklassikko muistuttaa ajoista, jolloin pelaajien rahat vietiin näitä kurittamalla, ei päitä paijaamalla.