Polyphony Digitalin autosimulaattoripelisarjan viides osa on vihdoin täällä pitkän odotuksen jälkeen. Yli viiden vuoden kehitystaipaleen aikana peliä kohtaan on kertynyt niin valtavat odotukset, että pelin on mahdotonta lunastaa ne kaikki. Gran Turismo 5 onkin monessa mielessä hyvin perinteinen autopeli, joka noudattelee sarjan tuttua kaavaa. Monet viime vuosina useissa autopeleissä nähdyistä ominaisuuksista, kuten ajan taaksepäin kelaaminen, loistavat poissaolollaan, eikä uratila ole muuttunut juuri miksikään vuosien varrella.

Peliin on kuitenkin ahdettu vuosien varrella mukaan aivan valtava määrä sisältöä. Yli tuhannen auton valikoimassa on tavallistakin runsaammin vaihtelua kauppakasseista urheiluautoihin ja kartingautoista aina ralliautoihin ja formuloihin asti. Paperilla valikoima kuulostaa huikealta, mutta valitettavasti autoista vain reilut 200 on ns. Premium-malleja. Perusautoista nämä mallit eroavat huomattavasti paremmalla mallinnuksellaan sekä ohjaamokuvakulmallaan. Autojen pikselintarkka mallintaminen on aikaa vievää työtä, joten loput noin 800 autoa onkin siirretty pienin viilauksin suoraan sarjan aiemmista osista. Pelin tuoksinassa eroa automallien välillä ei juuri ehdi huomata, mutta uusinnoissa ero on todella selkeä. Ohjaamokuvakulman puuttuminen suuresta osasta pelin autoja on hienoinen pettymys, sillä jopa viime vuonna julkaistussa PSP-versiossa sellainen oli kaikissa autoissa, vaikkei sisätiloja ollutkaan mallinnettu.

Mukana on 27 erilaista rataa, jotka sisältävät yhteensä yli 70 variaatiota niin ratojen muotojen, vuorokaudenaikojen kuin säätilojenkin mukaan. Ratojen joukossa on useiden oikeiden klassikoiden lisäksi myös kuvitteellisia ratoja, joista osa on tuttuja sarjan aiemmista osista. Vaihtelua ratojen välillä on runsaasti aina Alppien vuoristomaisemista kaupunkimaisemiin asti.

Nostalgista sunnuntaikaahailua

Pelin tärkeimpänä osana on sarjan aiemmista osista tuttua kaavaa noudatteleva uratila. Pelaaja aloittaa pienellä summalla rahaa, jolla saa ostettua vain surkeita pikkuautoja. Uratila alkaa nostalgiseen tyyliin vanhalla kunnon Sunday Cupilla. Myös vanhat tutut ajokorttihaasteet ovat totta kai mukana, mutta tällä kertaa niiden suorittamista ei vaadita kisojen avaamiseen, vaan uusia kisoja avautuu aina kehityspisteiden ja tasojen karttuessa.

Uratilassa on paljon erilaisia erikoishaasteita, jotka vaihtelevat hulluista kisailuista Volkswagenin 60-luvun pakettiautoilla Top Gearin testiradalla aina Italian läpiajoon Alpeilta Roomaan välianimaatioiden ja erilaisten ratojen rytmittämänä. Näiden lisäksi haasteista löytyy esimerkiksi opetusta ovaaliajoihin NASCAR-kuskin johdolla, Sébastien Loebin rallihaasteita, kartingia sekä rallierikoiskokeita Gran Turismo Rallyn muodossa. Lähes jokaisessa haasteessa on myös useita eri vaikeustasoja, joten pelattavaa riittää runsaasti. Erikoishaasteiden lisäksi peli toki sisältää myös 45 aiemmista peleistä enemmän tai vähemmän tuttua kisaa ja turnausta, jotka on jaoteltu viidelle eri tasolle aloittelijasta extremeen.

Karting on uusista lisäyksistä hauskin, sillä autojen ajotuntuma eroaa selvästi muista. Pitoa on aivan mielettömästi, eikä jarruihin juuri tarvitse koskea. Lyhyillä radoilla saa lisäksi aikaiseksi kunnon kisoja tekoälykuskienkin kanssa, kun kaikilla on käytössä samanlaiset autot. Valitettavasti kartinghaasteita on uratilassa harmittavan vähän.

Rallihaasteissa ajetaan generoiduilla erikoiskokeilla, jotka ovat valitettavasti aivan liian leveitä ja lyhyitä muistuttaakseen oikeaa rallia. Lopullisesti rallitunnelman pilaa keskellä ruutua isona näkyvä kartta sekä kartturi, joka lukee nuotit aivan liian myöhään.

Rahaa jaetaan kisoista ja haasteista varsin avokätisesti, varsinkin jos onnistuu haalimaan ykköstiloja. Tällöin saa myös yleensä uusia autoja palkinnoksi, joten autokokoelma karttuu kuin itsestään. Uusia autoja on tarjolla kaupassa suhteellisen paljon, ja onneksi viime vuoden PSP-versiosta poiketen uusien autojen valikoima pysyy samana, mutta osa autoista on lukittu tiettyyn tasoon asti. Kaikki uudet autot ovat myös Premium-malleja. Käytetyissä autoissa on tyytyminen perusmalleihin ja muutaman kymmenen auton vaihtuvaan valikoimaan.

Uratila sisältää myös B-Spec-tilan, jossa pelaaja pääsee toimimaan tallipäällikkönä ja ohjaamaan tekoälykuskia kisan aikana radion välityksellä. Kuskin taidot karttuvat kisoja ajamalla. Alkuvaiheessa virheitä tulee huomattavia määriä, varsinkin jos yrittää puskea kuskia ohittelemaan ja ajamaan kykyjensä äärirajoilla.

Kattavan uratilan lisäksi pelissä on tuttu Arcade-tila, jossa pelaaja voi ajella vapaasti valitsemallaan radalla joko tekoälykuskeja tai kelloa vastaan. Harmittavasti peli ei tallenna kisojen parhaita kierrosaikoja tai haamuautoja, vaan kierrosajat täytyy käydä erikseen ajamassa tyhjällä radalla. Myös driftaamaan päästään siihen tarkoitetussa Drift Trial -tilassa.

Huikea pelattavuus

Autopelien tärkein ominaisuus eli ajotuntuma on Gran Turismo 5:ssä suoraan sanottuna mahtava, jopa padilla ajettaessa. Ratilla pelin loistava fysiikkamallinnus pääsee kuitenkin kunnolla oikeuksiinsa, ja pelaaminen on suorastaan nautinnollista. Tuntuma tiehen on erittäin tarkka, ja pidon menettämisen huomaa välittömästi. Autojen väliset erot ovat selvät, ja samoin erilaisten pintojen vaikutus ajotuntumaan on tehty uskottavasti. Vauhdin tuntu on toteutettu loistavasti etenkin ohjaamokuvakulmassa. Kun Circuit de la Sarthen pitkällä suoralla ohjaamo heiluu pienistäkin pompuista vauhdin lähestyessä 350 kilometriä tunnissa, alkavat kädet täristä myös ruudun tällä puolen.

Peli on myös teknisesti melkoinen saavutus, sillä se on yksi harvoista 1080p-resoluutiolla toimivista peleistä. Erityisen huikean tästä tekee 60 ruutua sekunnissa pyörivä ruudunpäivitys. Valitettavasti se ei pysy koko ajan aivan tasaisena, vaan notkahtelee jonkin verran, kun ruudulla on useampia autoja. Kuvassa esiintyy myös ajoittain pientä tearingia, ja joillain radoilla varjot ja tekstuurit pomppaavat ikävästi tyhjästä esiin. Ulkoasu vaihtelee yllättävänkin paljon eri ratojen välillä, mutta etenkin yö- ja sadekisoissa pelin loistava valaistus pääsee oikeuksiinsa. Uusinnoissa ja kattavassa valokuvaustilassa grafiikka näyttää vielä asteen komeammalta.

Hiukan yllättävänä ominaisuutena peli sisältää myös rataeditorin, joka generoi ratoja pelaajan valintojen perusteella. Radan luominen aloitetaan valitsemalla teema, joka määrää radan käyttötarkoituksen, ulkonäön sekä pintamateriaalin. Tämän jälkeen pelaaja voi muokata sääolosuhteita ja lisätä rataan kahdesta seitsemään osiota. Jokaisen osion vaikeustasoa, leveyttä ja mutkien jyrkkyyttä voi säätää. Loput generaattori hoitaa itse. Jälki on yllättävän hyvää, mutta valitettavasti generoiduilla radoilla ei voi ajaa netissä. Ratoja voi kuitenkin lähettää kavereilleen yksinpelissä ajettaviksi.

Ennen tämän numeron painoon menoa ehdimme valitettavasti tutustua pelin verkkopuoleen vain pintapuolisesti. Jo lyhyenkin kokeilun perusteella tuntui kuitenkin, että siihen on panostettu aiempaa enemmän, mikä näkyy esimerkiksi monipuolisempina säätömahdollisuuksina. Harmittavasti käytettäville autoille ei voi asettaa tehorajoituksia, mutta pelin isäntä voi sentään antaa pelaajien valittavaksi muutaman auton – tai määrätä kaikille saman mallin. Mukana on myös hauska Shuffle Race -pelimuoto, jossa peli arpoo kaikille suurin piirtein saman tehoiset autot. 16 pelaajan kisat toimivat teknisesti hyvin, eikä lagia yleensä juuri ole. Joskus yhteysongelmia kuitenkin esiintyy.

Turhaa aulassa istumista on vähennetty onnistuneesti, kun pelaajat voivat rauhassa harjoitella radalla ajamista ennen kisan käynnistymistä. Jos peliin kuitenkin liittyy kisan ollessa jo käynnissä, joutuu aulassa katselemaan muiden pelaajien kisailua, ennen kuin itse pääsee radalle. Verkossa on käytettävissä äänikeskustelun lisäksi myös tekstipohjainen keskustelu aulan muiden pelaajien kesken.

Peli on myös verkossa koko ajan, ja kaverilistan ympärille onkin rakennettu hiukan sosiaalista verkostoa. Esimerkiksi uratilassa ostettuja autoja ja osia voi lahjoittaa verkossa kavereilleen, ja muiden pelaajien uratilastoja voi tutkia. Pelin käyttöliittymä on verkkopuolellakin hiukan epälooginen, ja turhaa valikkoramppausta joutuu tekemään paikoin liikaa.

Tutut ongelmat vaivaavat yhä

Valitettavasti sarjan tutut murheenkryynit ovat edelleen läsnä. Autoissa ei ole vieläkään kunnollista vaurionmallinnusta, joten autoa voi kolhia kunnolla ilman minkäänlaista huolta suorituskyvyn laskemisesta. Renkaiden kuluminen ja visuaalinen vaurionmallinnus ovat sentään mukana, mutta varsin vaatimattomasti toteutettuna. Tämäkin vaihtelee vielä autoittain, sillä joissain autoissa pelti menee ruttuun kunnolla ja puskurinpalaset irtoilevat, kun taas joissakin on tyytyminen vain pieniin lommoihin, vaikka autolla ajaisi täyttä vauhtia seinään. Törmäysten fysiikkamallinnus ei ole muutenkaan aivan kohdallaan, sillä ne näyttävät tönköiltä ja tuntuvat epärealistisilta.

Tekoäly ei ole koskaan ollut Gran Turismo -sarjan vahvimpia osa-alueita, eikä parannusta siihen ole luvassa nytkään. Tekoälykuskit ajavat pääosin viivasuorasti jonossa eivätkä tee juurikaan ohituksia tai virheitä. Pelaajalle annetaan myös yleensä kiltisti tietä ohitustilanteissa, eivätkä kuskit varo yhtään mutkassa spinnaavaa pelaajaa, vaan ajavat surutta päin.

Muutenkin tekoälyn kanssa on hiukan hankalaa saada aikaiseksi kunnon kisoja, sillä etenkin uratilassa sopivan auton valitseminen kisaan on joskus haastavaa. Yleensä kisoissa ei ole rajoituksia auton tehojen suhteen, mutta autojen suorituskykyä ei voi vertailla selkeästi, sillä ainoana mittarina toimivat moottorin tiedot ja lista tekoälykuskien autoista.

Autojen päivittäminen erilaisilla osilla ja säätöjen virittely eivät ole ehkä aivan kovimpien simulaattorifanien mieleen. Osia ei ole tarjolla valtavasti, eikä niiden vaikutusta muuhun kuin auton tehoon näe helposti. Autojen säätämistä varten täytyy yleensä ensin ostaa parannellut osat, ja tällöinkin säätövara rajoittuu lähinnä vaihteiston välityksiin, jousitukseen, jarrujen tasapainoon ja tasauspyörästöön. Lisäksi autojen tuunaus ei ole visuaalisesti lähellekään esimerkiksi Forza Motorsport 3:n tasoa.

Loppujen lopuksi ongelmat ovat kuitenkin vain pientä nipotusta, sillä itse pelaaminen on mielettömän hauskaa ja sisältöä on huikeat määrät. Sarjan aiempia osia pelanneet osaavat elää tuttujen ongelmien kanssa, joten ne eivät juuri pääse vaivaamaan, kun itse ajaminen on toteutettu niin loistavasti. Gran Turismo 5 onkin ehdottomasti pakkohankinta kaikille autoilun ystäville ja taatusti kattavin autopeli koskaan. Odotus on ollut pitkä, mutta lopputulos on sen arvoinen.

Lisäherkkuja niitä kaipaaville

Peli sisältää monenlaista lisäherkkua sopivan laitteiston omistaville. Esimerkiksi PlayStation Eye -kameran omistajat voivat ottaa käyttöön headtracking-ominaisuuden, jolloin päätä kääntelemällä voi katsella kesken kisan ohjaamossa sivulle. Mukana on myös 3d-tuki 3d-television omistajille.

Gran Turismon useat versiot

PlayStation 3:lle on ehditty julkaista jo yllättävänkin monta Gran Turismoa, vaikka viides osa on sarjan ensimmäinen varsinainen jatko-osa konsolilla. Jo PlayStation 3:n Euroopan-julkaisun aikoihin vuonna 2007 PlayStation Storessa julkaistiin GT HD Concept -nimeä kantanut demo, joka sisälsi kymmenen autoa sekä lopullisestakin pelistä löytyvän Eiger Nordwandin vuoristoisiin maisemiin sijoittuvan radan. Vuonna 2008 nähtiinkin sitten – Gran Turismo 4:n tyyliin – esiosa Gran Turismo 5: Prologue, joka sisälsi yli 70 autoa, kuusi rataa sekä verkkopelituen. Viime jouluna pelistä julkaistiin myös yhden radan ja auton sisältänyt Time Trial Challenge, jolla haettiin Euroopan parhaita virtuaalikuskeja Nissanin GT Academy -kilpailuun.

9/10
Lisää luettavaa