Grand Theft Auto IV

Raja varsinaisten tarinatehtävien ja muun tekemisen välillä on hämärtynyt lähes täysin. Tällä saralla on tehty todella vaikuttavaa työtä.

14.3.2013 12:16

PlayStation 3- ja Xbox 360 -aikakauden myötä videopelit ovat lyhentyneet. Pelien tekeminen on aiempaa haastavampaa, ja teräväpiirtoresoluutiolla tehtyihin peleihin on tuotettava monta kertaa yksityiskohtaisempaa grafiikkaa kuin PS2- ja Xbox-peleihin. Pelaajat eivät myöskään voi käyttää yhtä paljon aikaa pelaamiseen kuin ennen, joten peleistä tehdään aina vain tiiviimpiä ja lyhyempiä. 0631.jpg Rockstar kulkee valtavirtaa vastaan, sillä Grand Theft Auto IV on kooltaan ja pituudeltaan eeppinen. Olin melko varma, että peli olisi sarjan aikaisempia pelejä selvästi lyhyempi ja kenties tyhjempi, koska itse kaupungin ja teknologian rakentamiseen kului niin paljon resursseja. Pelin tapahtumapaikka, Liberty City, on niin valtava peliympäristö, että odotin saavani sen lyhyemmän tarinan kustannuksella. Näin ei kuitenkaan ole, vaan Grand Theft Auto IV on kaikin puolin massiivinen peli. Pelin omien tilastojen mukaan olin pelannut kahdeksan ja puoli tuntia, kun poistuin ensimmäistä kertaa Bohanin alueelta Algonquiniin, ja kahdeksantoista tuntia, kun Liberty City oli auennut kokonaisuudessaan. Siinä vaiheessa olin hädin tuskin ehtinyt tarinan puoliväliin, vaikka olin koko ajan kiirehtinyt eteenpäin. Sarjalle ominaiseen tapaan osa kaupungista on suljettu seikkailun alussa, tällä kertaa muodikkaasti terroristiuhan takia. Suljettuihinkin kaupunginosiin voi mennä tietyin keinoin, mutta silloin saa kintereilleen kokonaisen poliisiarmeijan. 064.jpg Grand Theft Auto IV on skotlantilaisen Rockstar Northin tekemä. Päätekijät ovat samoja henkilöitä, jotka työskentelivät vuonna 2001 ilmestyneen Grand Theft Auto III:n parissa. Monet heistä olivat mukana tekemässä sarjan ensimmäistä, vuonna 1997 julkaistua peliä. Uuden sukupolven GTA:n tekemiseen ovat tosin osallistuneet lähes kaikki Rockstarin studiot. Pelimoottori on esimerkiksi pitkälti Midnight Club -sarjasta tutun Rockstar San Diegon käsialaa.

Ehkä täällä asiat voivat olla toisin

Päähahmo Niko Bellic saapuu Liberty Cityyn nimeltä mainitsemattomasta Itä-Euroopan maasta. Pelin aloitus on sarjan paras. Kaikki vakuuttaa. Intron musiikki, kuvasuunnittelu, rytmi ja dialogi ovat huippuluokkaa. Ensimmäinen henkilö, jonka Niko kohtaa astuessaan maihin, on Roman-serkku. Hän on tehnyt uraa Liberty Cityssä ja kertonut pelimiehen elämästään, kauniista naisista, kartanosta ja tienaamistaan rahoista. Totuus on täysin erilainen. Roman pyörittää hikistä taksiyritystä Bohanissa, asustaa ankeassa kämpässä ja on pahasti velkaantunut venäläisgangstereille. Lisäksi hänellä on ikävä uhkapeliongelma. Niko kohtaa perinteisiä mafiosoja, ghettogangstoja, latinohustlaajia ja irkkugangstereita, mutta Itä-Eurooppa ja Venäjä ovat alusta loppuun vahvasti läsnä. Niko ei kuulu tähän maailmaan, ja ulkopuolisuus onkin pelin kantavia teemoja Nikon hämärän menneisyyden ohella. Niko pakenee menneisyyttään, mutta samalla hän myös etsii menneisyyteensä liittyviä henkilöitä, mikä motivoi häntä läpi pelin. Niko tekee, mitä hänen täytyy tehdä ja minkä hän parhaiten osaa: hän hoitaa likaiset hommat väkivaltaisella ja koruttomalla tavalla, kunhan palkka on kohdallaan ja teot auttavat häntä pääsemään päämääräänsä. Niko pysyy alusta loppuun aitona ja itselleen uskollisena. Hän ei ryhdy älyttömyyksiin, kuten San Andreaksen CJ. 0811.jpg Niko tekee pahoja asioita, mutta hän on silti äärimmäisen sympaattinen hahmo. Pelin naishahmot, joista muutaman kanssa voi myös seurustella, toteavatkin Nikolle, että hän on tosi mukava mies rikolliseksi. Nikossa on vivahteita ja särmää, ja hän vaikuttaa täysin elävältä ja aidolta hahmolta. Suuri kiitos tästä kuuluu hyvälle käsikirjoitukselle ja tasokkaalle dialogille, joka herää henkiin kautta linjan loistavalla ääninäyttelemisellä. En muista toista peliä, jossa olisi yhtä paljon hymyilyttäviä läppiä, hyviä heittoja ja tervettä itseironiaa.

Kommunikaation työkalut

Roman-serkku antaa pelaajalle kännykän, joka on vain yksi monista luureista, jotka pelin aikana saadaan. Toinen asia, jonka pelaaja saa Romanilta, on ystävyys. En ole ennen pelannut peliä, jossa suoritin tehtäviä ja vastasin puheluihin, koska halusin hengata tiettyjen henkilöiden kanssa. En halunnut potea huonoa omaatuntoa siitä, etten vastannut heidän soittoonsa. Halusin huomioida heidät. On uskomaton saavutus, että videopeli pystyy luomaan tällaisia tunteita. Kun jätin vastaamatta ensimmäiselle naisystävälleni ja keskityin tekemään tehtäviä, sain tekstiviestin, jossa minua haukuttiin kylmäksi. Se tuntui tosi pahalta. Sen jälkeen oli pakko viedä neito kalliille illalliselle. Olin syrjäisessä asekaupassa ostamassa ”työkaluja”, kun huumediileri Little Jacob soitti ja kysyi, haluaisinko lähteä chillaamaan toiselle puolelle kaupunkia. Päätin lähteä käymään strippiklubilla hänen kanssaan. En tehnyt sitä pisteiden tai suoritusprosentin vuoksi vaan siksi, että pidän Little Jacobista. Halusin vaihtaa kuulumisia hänen kanssaan ja kertoa Romanin toilailuista. Jacobhan on meikäläisen bredern! Tuttujen kanssa voi tehdä kaikenlaista, kuten käydä syömässä, heittää tikkaa, pelata biljardia, katsoa kabaree-esitystä, vierailla strippiklubilla ja keilata. Algonquinissa sijaitsevassa komediaklubissa voi käydä katsomassa kaverin kanssa vaikkapa jenkkikoomikko Katt Williamsin ja Office-sarjasta tutun Ricky Gervaisin stand up -keikkoja. Kummallakin herralla on useita esityksiä. Vielä siistimpää on se, että esitykset on tehty peliä varten. Williams esimerkiksi ihmettelee Liberty Cityn meininkiä ja sitä, että kaupungin kaduntallaajilla tuntuu aina olevan kiire jonnekin. 066.jpg Näen tällaisissa jutuissa netistä ladattavan sisällön potentiaalin. Komediaklubien ohjelma voitaisiin uusia helposti Xbox 360:n tulevan maksullisen nettipalvelun avulla. On vaikuttavaa, että pelin hahmoihin voi kiintyä niin vahvasti. Tämä on kiistatta pelin suurin saavutus ja virstanpylväs videopelien saralla. Dan Houser on kirjoittanut ennenkin hyviä hahmoja, mutta nyt hän on yhdessä uuden käsikirjoittajan Rupert Humphriesin kanssa ylittänyt itsensä.

Ei vain betoninharmaata

Kaikissa minun ja muiden Pelaajan toimittajien kirjoittamissa Grand Theft Auto 3:n jälkeen julkaistujen GTA-pelien arvosteluissa on valitettu samoista asioista. Ohjaus toimii vähän niin ja näin, ja tehtävät voivat joskus olla turhauttavia juuri ohjauksen kömpelyyden ja teknisten ongelmien takia. Sarjan peleissä on aina ollut äärimmäisen epäreiluja tehtäviä. Rockstar ei keskity jatko-osissaan perinteisiin parannuksiin, kuten ohjauksen virittelemiseen ja viimeisimpien valaistusteknologioiden lisäämiseen. Firma on itsepäinen ja ylimielinen, kun se ei suostu myöntämään, että ohjauksessa on vikaa. Toisaalta asiat, joihin Rockstar North kiinnittää huomiota, ovat juuri niitä, jotka tekevät sarjasta niin loistavan ja erilaisen. Pelin yleinen fiilis, Liberty Cityssä kruisailemisen tunne ja ennen kaikkea saumattoman pelikokemuksen luominen ovat olleet tekijäryhmälle tärkeämpiä asioita kuin täydellinen ruudunpäivitys. Sarjalla ominaiseen tyyliin pelaaja tapaa tehtävien aikana uusia hahmoja, jotka tuovat kartalle tehtäväkuvakkeita. Tehtävät käynnistetään käymällä henkilöiden juttusilla. Kännykkä ja Internet piristävät vanhaa kaavaa. Aiemmissakin peleissä pystyi vastaamaan puheluihin, mutta nyt pelaaja voi soitella itse ja saada tekemistä puheluiden ja tekstiviestien kautta. Nettikahvilassa voi selata nettisivuja sekä lähettää sähköposteja ja vastata niihin. Netistä voi myös etsiä treffiseuraa tai vaikka valokuvassa olevaa autoa, jonka Brucie haluaa. Raja varsinaisten tarinatehtävien ja muun tekemisen välillä on hämärtynyt lähes täysin. Tehtävän aikana voi usein lähteä tekemään jotain muuta, eikä homma mene pieleen. Vielä vaikuttavampaa on se, että kun kavereille soittaa umpimähkään, osa heistä on voinut jutella muiden Nikon tuntevien ihmisten kanssa. He tietävät, mitä olet tehnyt, ja keskustelu kulkee uusiin suuntiin. Jo pelkän dialogijärjestelmän suunnitteleminen on varmasti ollut painajaismaisen monimutkainen tehtävä. Yllätyin usein siitä, miten aidoilta keskustelut tuntuivat. 069.jpg Keskusteluissa ei ole valinnanvaraa sanomisien suhteen, mutta ne toimivat lähes täydellisellä logiikalla. Kun Roman oli taas hölmöillyt, soitin tämän tyttöystävälle Mallorielle. Niko alkoi selittää Romanin toilailuista, joita Mallorie päivitteli. Kun tapasin Romanin seuraavan kerran, hän ihmetteli, miksi lavertelin Mallorielle. Pelissä on valtavasti tekemistä, ja iso osa siitä on täysin vapaaehtoista. Joskus kartalla voi nähdä hahmokuvakkeen. Kun hahmon luokse kävelee, jälleen uusi tehtävä käynnistyy. Vai onko se oikeasti tehtävä? Eri pelaajien pelikokemukset voivat olla hyvin erilaiset. Pelin merkittävin ja oikeastaan ainoa todella uusi elementti ovat teot, joilla voi ratkaisevasti muuttaa tapahtumien kulkua. Pelissä on pari kohtaa, joissa on tehtävä valinta. Pelaajan on esimerkiksi päätettävä, tappaako hän tietyn henkilön ja kenen kaverille hän tekee hommia. On varsin hämmentävää seistä talon katolla ja kuunnella rikollisen anelevan armoa, kun häntä tähtää pyssyllä. Onko hän edes rikollinen? Tiedät vain sen, mitä tapon tilannut taho on sinulle kertonut. Voitko luottaa häneen? On mahtavaa, että peli tarjoaa viimein muitakin ratkaisuja kuin suoran tappokäskyn täyttämisen. Tällaista olisi saanut olla pelissä enemmänkin. Kaikki edellä mainittu tekeminen on upotettu paljon aikaisempaa saumattomammin ja järkevämmin pelin maailmaan. Tällä saralla on tehty todella vaikuttavaa työtä. Grand Theft Auto IV on aiempia pelejä huomattavasti eheämpi. Poliisi- tai taksitehtäviä ei enää käynnistetä painamalla nappia. Nämä tehtävät ovat edelleen mukana pelissä, mutta ne liitetty siihen saumattomammin. Kun kaverisuhde serkkupoikaan on tarpeeksi hyvä, hän tarjoaa töitä taksifirmastaan. Sitten vain soitetaan Romanille, valitaan puhelimen valikosta työvaihtoehto ja haetaan auto ja asiakas, joka kuskataan tämän haluamaan osoitteeseen. Rikollisiakin voi edelleen jahdata. Se tehdään kaappaamalla poliisiauto ja etsimällä sen tietokoneesta etsintäkuulutettuja rikollisia. Little Jacobille voi puolestaan tehdä huumekuskin hommia, jotka yleensä päättyvät ammuskeluun, kun vieras jengi saa vihiä huumeiden kätköpaikasta. Mikään tehtävistä ei tunnu varsinaisesta pelistä erilliseltä tekemiseltä. Ne ovat asioita, jotka tehdään kaverille tai tämän kanssa. Kaverisuhteiden luominen ei ole rasittavaa, eikä niiden ylläpitäminen ole pakollista. Hyvistä kaverisuhteista on kuitenkin hyötyä. Tehdyistä hommista ei pamahda ruudulle tilastoja, vaan peli toimii paljon hienovaraisemmin. Pelaaja kuulee edistymisen keskusteluissa, jolloin uusia mahdollisuuksia avautuu. Mitä enemmän ystävyyteen panostaa, sitä enemmän saa takaisin. Tällaisten suunnitteluratkaisujen painottaminen graafisen yksityiskohtaisuuden sijaan on täysin oikea ratkaisu. Pelissä tulee vastaan surrealistisia tilanteita. Olin menossa irlantilaisystäväni Packien ja tämän veljien kanssa ryöstökeikalle, kun puhelimeni piippasi ja muistutti, että olin sopinut illaksi treffit. Ne olisivat kahden tunnin päästä, enkä varmaan ehtisi ryöstää pankkia parissa tunnissa. Pettynyt nainen on paljon vaarallisempi kuin pari vihaista irkkumiestä, joten loikkasin autosta Packien sadattelun saattelemana. Vislasin taksin ja matkasin kohti treffipaikkaa ihmetellen, miksi päätin tehdä niin. Toisaalla juoksin illalla prätkäjengiläisen perässä. Takaa-ajo kulki kujien ja katujen läpi omakotitalon pihalle, jossa törmäsin lehtiä haravoivaan talon asukkiin. Kaaduimme molemmat maahan, ja haravoija tivasi, mitä oikein teen hänen pihallaan. Kadullakin pysähtyy usein ihmettelemään, sanoiko joku oikeasti noin tai tekikö hahmo sitä, mitä näit hänen tekevän. Peli on täynnä tällaisia sattumanvaraisia tilanteita, joita GTA osaa vieläkin rakentaa muita pelejä paremmin.

Elämää suurkaupungissa

Liberty City on valtava, joten New Yorkin katukuvaan kuuluvien keltaisten taksien käyttäminen kannattaa. GTA-pelit ovat pohjimmiltaan ajopelejä, ja ajaminen on onneksi edelleen nautinnollista. Tämä pätee myös veneisiin. Merellä viihtyy paremmin kuin aikaisemmin, ja veneillä kaahaaminen on todella hauskaa. Tällä osa-alueella on tehty merkittäviä parannuksia niin grafiikkaan, ohjaukseen kuin veden käyttäytymiseenkin. 074.jpg Suunnistuksessa auttaa GPS-navigaattori, joka näyttää tutkassa reitin valittuun kohteeseen. Jos ei jaksa ajaa, voi napata taksikyydin. Taksissa voi odottaa kiltisti, kunnes kuski ajaa perille, tai maksaa hieman enemmän, jolloin määränpäähän siirrytään suoraan lyhyen latauksen jälkeen. Nopea liikkuminen kaupungissa on äärimmäisen tervetullut ominaisuus, kuten myös mahdollisuus tilata auto melkein mihin tahansa paikkaan. Kunhan kaverisuhde Romaniin on kunnossa, kiesi ja kuski ovat puhelinsoiton päässä. Myöhemmin voi pyytää myös helikopterikyytiä. Kaupungissa on myös veneitä ja metro, jota en tosin käyttänyt kertaakaan. Yksi sarjan ärsyttävimmistä piirteistä on ollut se, että tehtävien aloittaminen alusta kestää kauan. Pelaajan on pitänyt ajella ties minne, hommata aseita ja käydä mielellään vielä turvatalolla tallentamassa. Nyt peli tallentuu jokaisen suoritetun tehtävän jälkeen. Turvataloissa voi tallentaa, nukkua ja käydä vaatekaapilla. Paremmissa lukaaleissa voi myös käyttää nettiä ja katsoa telkkaria. Epäonnistuneen tehtävän voi käynnistää uudelleen vastaamalla tekstiviestiin, ja tehtäväpaikalle voi huristaa taksilla, joka voi koukata asekaupan kautta. Jos Little Jacob on kotipoikasi, hänet voi pyytää apuun puhelimella. Mies ajaa rastat hulmuten lähikortteliin autolla, jonka takakontti on täynnä aseita. Kuolema ei vie aseita eikä rahoja, ellei pelaaja jää poliisin haaviin. Jäin kiinni vain muutaman kerran, sillä poliiseilta voi nyt paeta pidätystilanteessa, mikä ei tosin ole helppoa.

Atlantin tuolla puolen kaikki on kauniimpaa

Grand Theft Auto IV:n kuvasuunnittelu on loistavaa. Vaihtuvaa värimaailmaa ja filttereitä hyödynnetään paljon aikaisempaa enemmän tunnelmaa luovana tehokeinona. Päähahmojen persoonallisuus paistaa läpi heidän kasvoistaan ja eleistään. Auringon paistaessa keskellä päivää Liberty City näyttää melkein idylliseltä, kunnes ilta näyttää saastaisen kaupungin oikeassa valossa. Siellä täällä on melko surkeita tekstuureja, ja kontrasti hyvän ja huonon jäljen välillä voi olla yllättävän suuri. Jotkut kauppojen ikkunat näyttävät hienoilta ja jotkut surkealta sotkulta. Pieniin yksityiskohtiin, kuten tien muhkuraisuuteen, tienpinnassa oleviin paikkauksiin ja kuoppiin sekä Yhdysvaltain teille ominaiseen jalkakäytävää kohti kallistumiseen, on kiinnitetty paljon huomiota. GTA IV on niin valtava peli, ettei sen grafiikan yksityiskohtaisuus voi olla pelien terävintä kärkeä. Kukaan ei kuitenkaan voi rehellisesti sanoa, että pelin grafiikka on huonoa. Suurimmilta osin peli on upea, ja kaduilla on paljon enemmän elämää. Esimerkiksi jalankulkijat tekevät aiempaa enemmän erilaisia asioita. Pelissä on huikeita yksityiskohtia, joita ei näe sen kilpailijoissa. Kaupunki ei sisällä monia sisätiloja, mutta ne harvat ovat eloisasti kuvitettuja. Kun kopterilla nousee ilmojen teille ja eteen avautuu lähes koko Liberty City, fiilis on sanoinkuvaamaton, varsinkin jos kopterilla liikkuu yöllä. Monet kaupunginosat ovat hienoja, ja etenkin Algonquinin keskusta Star Junction on visuaalinen elämys. New Yorkissa käyneille peli on varmasti vieläkin vaikuttavampi kokemus. Äänimaailma on yhtä loistava kuin sarjan muissa peleissä. Itse jäin kaipaamaan 1980-luvun pop-musiikkia soittavaa radiokanavaa, mutta kyllä DJ Premieren juontama räppikanavakin kelpaa. Ääniefekteihin ja äänien miksaamiseen on kiinnitetty valtavasti huomiota. Jos peliä pelaa tilaäänivehkeillä, päätä tulee käänneltyä vähän väliä, kun kuulee puhetta tai puhelimen pirinää. Mainio yksityiskohta on se, että auton kaiuttimista kuuluu välillä tuttua rätinää ennen kännykän pirinää. On hassua, että peli näyttää ja tuntuu tutulta täysin uudesta teknologiasta huolimatta. Hahmojen tapa liikkua, yksityiskohtien piirtyminen ja puiden ulkonäkö ovat teräväpiirrosta huolimatta tuttua GTA:ta. Ruudunpäivitys ei ole tasaista, mutta se selvästi parempaa kuin ennen. Piirtoetäisyys on lisäksi lähes rajaton, joten ainakin minä olen tyytyväinen. Teknologia voisi kuitenkin olla hieman hiotumpaa. 080.jpg

Ongelmia, onko niitä?

Sarjan aikaisemmissa peleissä minua on vaivannut tehtävien laadun ja vaikeustason epätasaisuus. Piikit tehtävien vaikeustasossa ovat aina olleet sarjan ongelma, ja ne ovat usein johtuneet siitä, että pelaajan pitää tapella vihollisten lisäksi kankean ohjausjärjestelmän kanssa. Jos GTA:ta ei ole pelannut pitkään aikaan, pelin ohjaukseen tottumiseen menee hetki. Niin kävi minulle, sillä olen viime aikoina pelannut enimmäkseen Call of Duty 4:ää. Juokseminen nappia naputtamalla tuntuu nykyisin oudolta, kuten myös se, että Niko liikkuu analogitikulla vain kävelyvauhtia, vaikka tikun painaisi ääriasentoon. Ohjausmekaniikan ongelmia ovat olleet tähtääminen ja vihollisiin lukittuminen. Kamera on yleensä sekoillut ja tehnyt toimintakohtauksista vaikeita. Täysin toimivan järjestelmän toteuttaminen avoimen pelimaailman peleissä on vaikeata, mutta sekä Saint’s Row että Scarface hoitivat homman kunnialla. GTAIV tarjoaa kaksi ampumistapaa: vapaan tähtäyksen ja lukituksen. Vapaa tähtäys toimii hyvin, ja sitä käytetään samalla tavalla kuin Resident Evil 4:ssä. Kun tähtäysnappi painetaan pohjaan, kamera zoomaa hahmon olan taakse ja pelaaja voi sihdata vapaasti. Viholliset ovat usein suojassa tai erottuvat hieman heikosti ympäristöstä, jolloin automaattilukitus on paras ratkaisu. Kun tähtäin lukittuu, pelaaja näkee heti vihollisen sijainnin, vaikka se olisi tolpan takana. Tämä antaa tärkeän etulyöntiaseman. Vapaalla tähtäyksellä käy yleensä niin, että vihollinen ehtii ampua ympäristöä tutkailevaa Nikoa, ennen kuin vihollisen piilopaikan havaitsee. Lukitustilassa tähtäin näyttää vihollisen kunnon ja tähtäintä voi liikuttaa kohteen päällä, mikä tekee pääosumista helpompia. Niko menee suojaan esineen kuin esineen taakse, kun olkanappia painaa. Suojassa liikkuminen on kankeata, mutta suojia on syytä käyttää. Ahtaissa tiloissa ilmenee ongelmia, kun viholliset juoksevat kimppuun. Päälle ryntääviin kavereihin on pakko lukkiutua hätäisesti. Toiminta näyttää todella sekavalta, ja ärräpäät lentelevät. Vapaalla tähtäyksellä ammuskelu taas tuntuu hieman vaikealta. Aloitin pelaamisen lukitustilassa ja vaihdoin vapaaseen tähtäykseen myöhemmin. Lopulta valitsin lukitustilan uudelleen ja pelasin sillä loppuun asti. Jossain vaiheessa lukitus alkoi toimia todella hyvin. Lukittuja kohteita voi vaihtaa oikeasta tikusta. Kun järjestelmä oli hanskassa, peli alkoi sujua. Ryntäsin huoneeseen, painoin vasemman liipaisimen pohjaan ja ammuin sarjan. Vihollinen kaatui, ja hain oikealla tikulla uuden kohteen. Painoin vasenta tikkua kohti kohteen päätä, ammuin sarjan päähän, valitsin uuden kohteen ja ammuin uudelleen. Parhaimmillaan tiputin useita vihollisia sekunneissa, mikä on varsin kiva fiilis. Ongelmia on, mutta ne eivät ole kovin vakavia. Ohjauksesta on myös kyetty tekemään aikaisempaa jämäkämpää.

Loppu hyvin, kaikki hyvin

On vaikea sanoa, kuinka paljon erilaisia tehtäviä pelissä on yhteensä ja mikä oikeastaan enää on tehtävä ja mikä ei. Varsinaisia tarinatehtäviä on kuitenkin noin 100. Näin suureen määrään tehtäviä mahtuu epäonnistumisiakin, mutta pelissä on silti sarjan paras tehtävävalikoima. Monet tehtävistä kuitenkin tuntuvat liian tutuilta. Montako kertaa olet varjostanut autoa, josta on pysyttävä riittävän kaukana? Tai tappanut tyypin, joka kiristi toista tyyppiä, joka puolestaan pyysi sinut hoitelemaan kiristäjänsä? Toisaalta tällaiset tehtävät ovat olennainen osa GTA:ta. Valtaosa etenkin tarinan loppupuolen tehtävistä huipentuu hillittömään tappamiseen ja räiskintään. Ammuskelu toimii paremmin kuin aikaisemmin, mutta onhan se hyvin tuttua. Täytyy kuitenkin muistaa, että pelin nimi on Grand Theft Auto ja pelaaja on rikollinen. Hän tekee melkeinpä mitä vain, kunhan hinnasta sovitaan. Parhaiten mieleen jäävät silti tehtävät, joissa tehdään muutakin kuin tapetaan. Eräässä tehtävässä toimin roskakuskina ja kiersin parin hepun kanssa tyhjentämässä roskiksia piilotettujen timanttien toivossa. Tehtävä oli mieleenpainuva juuri erilaisuutensa ja hitaamman temponsa takia, vaikka loppujen lopuksi olin vain kuski. Toinen mielenkiintoinen tehtävä on perinteisempi Three Leaf Clover. Se mukailee tarkasti Heat-elokuvan lopun pankkiryöstöä ja tarjoaa niin kovan adrenaliinipiikin, että minun oli tehtävän jälkeen laskettava ohjain kädestäni ja haukottava hetken aikaa henkeä. Samankaltainen tehtävä nähtiin Vice Cityssä, mutta GTA IV:n toteutus on tietenkin aivan eri planeetalta. GTA IV:n yhdessä tehtävässä on paljon parempi meininki kuin monissa puhtaaseen toimintaan keskittyvissä peleissä. Hieman kömpelö ohjaus ei muuta sitä seikkaa, että Rockstar North osaa rakentaa tunnelmaa ja toimintaa parhaimmillaan nerokkaasti. Valtaosa tehtävistä toimii mainiosti. Niiden pelaaminen on hauskaa, ja jos mukana on muita hahmoja, dialogi on usein mahtavaa. San Andreaksen kaltaisia älyttömyyksiä, kuten radio-ohjattavan lennokin lennättelyä, rakettireppuja tai hävittäjällä lentämistä, ei tullut vastaan. Hermot menivät vain muutamassa tehtävässä, mutta loppujen lopuksi selviydyin niistäkin viimeistään viidennellä yrityksellä. Yleensä menin parin epäonnistumisen jälkeen tekemään jotain muuta, ja kun palasin hankalan tehtävän pariin, se meni helposti läpi. 0671.jpg Upea yksityiskohta on se, että dialogi vaihtelee hieman, jos tehtäviä yrittää pari kertaa uudelleen. Keskustelusta käyvät ilmi samat asiat, mutta vuorosanat ovat erilaisia. Jos yrityksiä alkaa olla useampia, Niko pitää turpansa kiinni.

Tee se omalla tavallasi

Monissa tehtävissä voi yrittää erilaisia ratkaisuja. Mitä enemmän ajattelen pelaamiani tehtäviä, sitä enemmän mieleeni tulee erilaisia tapoja, joilla olisin voinut selvittää ne. Hyvä esimerkki on Pelaaja 59:n GTAIV-artikkelissa kuvattu tehtävä, jossa mennään työhaastatteluun. Tarkoituksena on ampua haastattelija, minkä jälkeen pitää paeta rakennuksesta. Viime kerralla kohde lensi luotieni voimasta ikkunan läpi, ja pakenin takaisin rakennuksen uumeniin. Taistelin tieni etuoven luokse ja ulos rakennuksesta. Nyt ammuin kaverin sivusta, jolloin hän lysähti maahan. Odotin hetken aikaa, kunnes sihteeri teki hälytyksen. Sitten ammuin toimiston ikkunan mäsäksi ja hyppäsin ulos. Katselin parinkymmenen metrin päässä rakennukseen ryntääviä poliiseja, kaappasin auton ja ajoin tieheni. Pelkäsin monta kertaa, että tehtävä keskeytyisi, kun lähdin etsimään lisää aseita tehtäväalueen ulkopuolelta tai ostamaan hodariständiltä parantavaa ruokaa. Niin ei kuitenkaan käynyt. Tehtävissä on tietysti vahva käsikirjoitus, jonka mukaan mennään. Kohdetta ei esimerkiksi voi eliminoida, ennen kuin on päästy tiettyyn pisteeseen. Tai sitten rakennuksen ikkunat ovatkin kaiken kestäviä seiniä, joiden läpi kranaatteja ei voi viskoa. Tällainen turhauttaa välillä, etenkin kun on kerran paennut ikkunan läpi. Pelin eeppinen laajuus toimii, sillä yksikään sarjan aikaisemmista peleistä ei ole ollut näin hyvin ja tiukasti ohjattu. Ruudunpäivitys kyllä heittelehtii, ohjaus takkuaa välillä, jotkin tehtävät tuntuvat kovin tutuilta ja poliisit ilmaantuvat usein kuin tyhjästä. Joskus on myös vaikea erottaa, mitkä rakennukset ovat kulisseja ja mihin voi mennä sisälle. Kokonaiskuvaa nämä viat eivät tahraa. Ajoneuvot ovat aiempaa kestävämpiä, ja ne pomppaavat lähes aina renkailleen volttienkin jälkeen, mikä on tervetullut muutos. Harvoin täytyy pelätä, että tehtävän mokaa ajoneuvon hallinnan menettämisen vuoksi. En ehtinyt pelata moninpeliä kovin paljon, mutta siihen on panostettu odotettua enemmän. Toivottavasti ruudunpäivitys kyetään saamaan tasaisemmaksi, sillä testisessiot takkusivat välillä pahasti. Moninpeli käynnistetään saumattomasti Nikon kännykästä, ja pelitiloja on peräti 15. Muutamat niistä, kuten taktisemmat Hangman’s Noose ja Mafiya Work, tarjoavat muutakin kuin pelkkää räiskintää. Lue lisää Moninpeli-laatikosta. Grand Theft Auto IV on kuin hyvä viini tai kaunis nainen. Siitä pitää nauttia hitaasti eikä kiirehtien. Peleille ei anneta korkeata arvosanaa siksi, että niissä on valtavasti sisältöä tai pituutta, mutta tässä tapauksessa nämä asiat on pakko huomioida. Yksinpeli on äärimmäisen laaja ja sarjan tähän asti paras. Päälle tulee vielä täysiverinen moninpeli. Rahojensa vastineeksi saa uskomattoman laajan ja laadukkaan pelin, joka jättää muut pelit varjoonsa.

 

Rockstar Social Club -palvelu seuraa pelisuorituksiasi

Rockstar on käynnistänyt uuden Rockstar Social Club -palvelun. Se on käytännössä Bungie.netin kaltainen tilastoja ylläpitävä sivusto, jossa voi käydä katsomassa kaikenlaisia tilastoja omista ja muiden pelaajien suorituksista Grand Theft Auto IV:ssä. Sivustoon tulee myöhemmin tilastoja muistakin Rockstarin peleistä, kuten Midnight Club: Los Angelesista. Pelaajat voivat rekisteröidä palveluun Xbox 360:n Gamertaginsa ja PlayStation Network -tunnuksensa. Sivusto kerää myös LCPD Police Blotter -palveluun tilastoja rikoksista, jotka verkkoon yhteydessä olevat pelaajat tekevät yksinpelissä. Blotterissa voi katsella karttaa, josta näkee, missä päin kaupunkia pelaajat suorittavat eniten rikoksia ja millaisilla aseilla. Ensimmäiset kymmenen pelaajaa maailmassa, jotka pelaavat pelin läpi sataprosenttisesti, saavat palkinnoksi pormestarin avaimen kaupunkiin. Sivuston osoite on www.rockstargames.com/socialclub

 

Moninpeli

Yksi toivotuimmista lisäyksistä GTA-peleihin on ollut moninpeli, josta on jo voinut nauttia PSP:n GTA-peleissä. GTA IV:ssä on 15 erilaista moninpelitilaa, ja pelaajia voi olla enintään 16. Mukana on perustappomatseja yksin ja tiimissä, ajokisoja sekä pelkkää kruisailua ja hengailua kaupungissa kaverin kanssa. Ajokisoissa on siistiä se, että peli on edelleen selvästi GTA. Kaduilla on elämää, ja autoja voi ampua. Jos oma auto ei miellytä, kadulta voi napata toisen ajoneuvon, joka voi olla perusautoa selvästi nopeampi. Tappomatseissa pelaajat valitsevat kaupunginosan, aseet, kuunneltavan radiokanavan, päivänajan, uudelleensyntymisajan sekä siviilien ja liikenteen määrän. Näiden lisäksi valitaan, onko virkavalta mukana pelissä ja voiko automaattista tähtäystä käyttää. Toiminta rullasi odotetulla tavalla. Kaaos on melkoinen, kun pelaajat saavat käsiinsä ajoneuvoja ja raketinheittimiä. Karttojen iso koko käy tosin rasittavaksi, jos ei heti saa renkaita alleen. Mafiya Work -pelitilassa saadaan matsin alussa puhelu, jossa pelaajalle annetaan tehtävä, kuten tiettyjen henkilöiden eliminoiminen. Tehtävätyyppejä on muutama. Pelitilasta on myös tiimiversio, jossa kaksi ihmispelaajista koostuvaa ryhmää kilpailee siitä, kumpi suorittaa annetun tehtävän ensin. Hangmans Noose -pelitilassa pelataan tiiminä tekoälyä vastaan. Liberty Cityn lentokentälle saapuu rikollispomo, joka pitää viedä turvaan. Ensin pitää hankkia ajoneuvo ja torjua poliisin erikoisryhmä, joka yrittää pidättää rikollispomon. Kun pomo saadaan ajoneuvoon, hänet pitää ajaa kohtaamispaikalle, josta helikopteri hakee hänet. Tässä vaiheessa pelaajilla on kintereillään poliisihelikoptereita ja useita poliisiajoneuvoja, joten yhteistyö on avain menestykseen. Yksi pelaajista keskittyy pakoauton ajamiseen, toinen sen suojelemiseen ja loput takaa-ajajien eliminointiin. Hangman’s Noosea oli hyvin hauska pelata, mutta sen kiinnostavuus lopahti parin pelikerran jälkeen.

10/10
KehittäjäRockstar North
JulkaisijaRockstar Games
PeligenretToiminta
Pegi-ikärajatK-18
Pegi-merkinnätHuumeet, Kiroilu, Online, Väkivalta
Lisää luettavaa