Graveyard Keeper

Graveyard Keeper on virkistävän vinksahtanut vaihtoehto perusmallin maatilasimulaattoreille.

15.11.2018 10:00

Vaihtoehtoista maanviljelyä

Ensisilmäykseltä Graveyard Keeper on helppo sekoittaa indiehitti Stardew Valleyhin, joka hurmasi maailman pari vuotta takaperin omaperäisellä pikselikarismallaan. Myös rauhaisa musiikki ja leppoisa luonnossa puuhastelu täsmäävät, mutta lähempää katsottuna mullassa makaakin jotain aivan muuta kuin avomaankurkkuja. Jyvien sijaan maahan jemmataan nimittäin ihmisruumiita, joilta on ensin varastettu varaosat parempaan käyttöön.

Pelin päähenkilön virkaa toimittaa epäonninen perusjamppa, joka päätyy jonkin poikkiulottuvuuksisen sattuman uhrina keskiaikaisen kirkonkylän haudankaivajaksi. Palo päästä takaisin kotiin on kova, mutta pian käy selväksi, ettei mysteeri ratkea, ellei mies eläydy rooliinsa ja sopeudu arkeen noitavainojen kultakaudella.

Haudankaivajan päivittäiset rutiinit ovat varsin monipuolisia. Ruumiinavausten ja elinvarkauksien lisäksi pelaaja pääsee pilkkomaan klapeja, kalastamaan, saarnaamaan seurakunnalle ja hoitamaan mehiläisiä. Pelissä on mieletön määrä tehtävää ja tapoja ansaita kunnon elanto aina maanviljelystä ihmislihan pimeään kaupitteluun, kirkossa käyvän kansan riistämisestä puhumattakaan. Ajankuvalle uskollisesti suurin osa toimista sijoittuu moraalisesti synkeänharmaalle alueelle.

Yhtä monipuolisia ovat pelimekaniikat, joita Graveyard Keeperin toivoisi avaavan uudelle pelaajalle hieman avokätisemmin. Sormi menee suuhun jo valtavaa teknologiapuuta katsellessa, ja mitä enemmän työkaluja ja materiaaleja pelaaja saa tuntien saatossa käyttöönsä, sitä tiheämmin kaikenlaisia asioita joutuu tarkistamaan pelin virallisilta wikisivuilta. Tuotantolinjat paisuvat valtavan pitkiksi pelin loppua kohden, ja kaikkien lankojen pitäminen hanskassa käy todella haastavaksi.

Graveyard Keeper arvostelu

”Jyvien sijaan maahan jemmataan ihmisruumiita, joilta on ensin varastettu varaosat parempaan käyttöön.”

Graveyard Keeper arvostelu

Kaiken tämän lisäksi pelin päähenkilöllä on vielä mysteeri ratkottavanaan. Matka kotiin on pitkä, ja sen varrella miesparka joutuu sekaantumaan kaikenlaiseen epäilyttävään satanistisia rituaaleja myöten. Seikkailun tuntua tosin hieman laimentaa laiska rytmitys, jonka ansiosta suuri osa avainhahmoista on paikalla vain kerran viikossa. Pelkästään sen vuoksi punainen lanka ehtii kadota useamman kerran kymmeniä tunteja pitkän tarinan aikana.

Pelin juoni on kaikeksi onneksi tarpeeksi kutkuttava pitämään pelaajan mielenkiinnon yllä pienestä hapuilusta huolimatta. Tällä saralla suuren eron Stardew Valleyhin ja muihin elämäsimugenren edustajiin tekee romanssien ja muiden ihmissuhdekuvioiden puuttuminen, mutta niitä ei pelin mustanpuhuvan yleisilmeen valossa jää kaipaamaan. Sen sijaan moraalisia kysymyksiä olisin itse toivonut käsiteltävän rankemmalla kädellä. Nyt pelaaja voi samaan aikaan tehtailla inkvisitiolle taikuuden vastaisia lentolehtisiä ja keitellä taikajuomia suolla asuvalle noidalle, eikä kukaan juuri kommentoi asiaa.

Graveyard Keeperin ja muiden samaa lajityyppiä edustavien hittien välille on helppo vetää yhteyksiä, eikä suotta, sillä peli lainaa esikuviltaan paljon. Omaperäisellä aihepiirillään ja pikimustalla huumorillaan se kuitenkin erottuu massasta edukseen, ja vaikka sitä ei voi täydelliseksi kehua, ovat siihen uppoavat tunnit varsin helposti perusteltavissa. Onhan peli sentään markkinoiden paras haudankaivuusimulaattori!

8/10
KehittäjäLazy Bear Games
JulkaisijatinyBuild Games
Pegi-ikärajatK-16
Pegi-merkinnätHuumeet
Lisää luettavaa