Hallusienet kuuluvat selvästi joidenkin pelikehittäjien vakiovälipaloihin. Miten muuten voidaan selittää peli, joka yhdistää tasohyppelyä, kilpa-ajoa, ongelmien ratkontaa ja räiskintää? Gripshift on juuri niin uniikki kokemus, kuin ensisilmäykseltä voisi kuvitella, mutta ei valitettavasti ilman omia ongelmiaan.
Pc-puolella Trackmania-pelejä pelanneet tuntevat jo kuvion. Pelaaja huristelee korkeuksiin sijoitetuilla, vuoristoradan lailla puikkelehtivilla radoilla keräilemässä tähtiä, ohittamassa tarkistuspisteitä tai loikkimalla näennäisesti mahdottomien kuilujen yli.
Pelin yli sata rataa on jaettu viiteen vaikeustasoon, joista mahdoton todella tarjoaa spontaania hiustenlähtöä aiheuttavia haasteita. Käytössä on kolme erilaista kuskia ja neljä ajoneuvoa, joista jokainen käyttäytyy täysin omalla tavallaan. Oikean auton valinta ei vain auta, vaan on elinehto ratojen selvittämiselle.
Mikäli pulmat syövät miestä, aikaansa voi kuluttaa erilaisissa minipeleissä. Näissä pääsee pelaamaan autofutista, keilailemaan tai vain yksinkertaisesti ajamaan kilpaa. Menestys pääpelissä avaa uusia ratoja ja muita bonuksia. Komean ominaisuuslistan kruunaa langaton moninpeli, jossa kavereiden kanssa voi pelata joko tappomatsia tai hippaa.
Löysää toteutusta
Tekniseltä toteutukseltaan Gripshift on parhaita ensimmäisen sukupolven PSP-pelejä. Sen grafiikka on sarjakuvamaisen näyttävää, ruudunpäivitys vikkelää ja mikä tärkeintä, latausajat lyhyitä. Tämä on erityisen tervetullutta pelin jatkuvia uudelleenyrityksiä vaativan pelattavuuden kannalta.
Gripshift on turhankin kunnianhimoinen peli. Ideana peli toimii erinomaisesti, mutta toteutus on jäänyt hieman puolitiehen. Auton valinnasta huolimatta ohjaustuntuma on aina joko liian löysä tai liian kiikkerä. Oppimiskäyrä on myös melko jyrkkä, joten rotkoon putoavan kuskin tuskainen ulvonta tulee pelaajalle turhankin tutuksi.
Liiallisen sisällön ahtaminen pieneen pakettiin kostautuu myös siinä, ettei peli oikeastaan tee mitään erinomaisesti. Sen pulmat eivät ole yhtä addiktiivisia kuin Luminesissa, sen huristelu ei ole yhtä hauskaa kuin WipEoutissa eikä sen räiskintä pärjää Fired Upille.
Osiensa summana autopulmailu jaksoi kuitenkin viehättää. Gripshift ei ole peli, joka vangitsee massojen mielenkiinnon, vaan se vaatii pelaajalta oikeanlaista asennoitumista. Vaikka pelin ainutlaatuinen pelityyppien cocktail tuntuukin hieman vesitetyltä, Gripshift on oivaa taskuviihdettä.