Pieni suuri seikkailu
Microsoftin omistukseen päätyminen näyttäisi tehneen hyvää Obsidian Entertainmentille. Viime vuosikymmenellä studio joutui hankkimaan rahoitusta venäläiseltä verkkojätiltä kehittämällä World of Tanksin suosiolla ratsastanutta Armored Warfarea, joka tuskin oli varsinainen intohimoprojekti. Neljä vuotta sitten Microsoftin kanssa tehty yrityskauppa vaikuttaa kuitenkin tarjonneen roolipelistudiolle tilaisuuden levittää siipiään persoonallisten projektien parissa.
Grounded on Obsidianille iso irtiotto useammallakin tavalla. Yksinkertaistettuna kyseessä on selviytymispeli. Pelaajat keräävät resursseja, rakentelevat tukikohtaansa ja taistelevat vihollisia vastaan, aivan niin kuin sadoissa muissa selviytymispeleissä. Groundedissa on kuitenkin sitä jotain, mikä erottaa sen kaltaisistaan.
Kokeilin Groundedia ensimmäisen kerran jo pari vuotta sitten. Tuolloin varhaisjulkaisuversiona yleisön käsiin tuotu peli kuitenkin tuntui hukkuvan selviytymispelien massaan, vaikka asetelma olikin persoonallinen. Kaksi vuotta on kuitenkin pitkä aika, ja julkaisuversiossa moni asia on loksahtanut paikalleen. Obsidian on rakentanut Groundedista syvän ja ennen kaikkea erinomaisen selviytymisseikkailun.
Grounded sijoittuu ihan tavallisen amerikkalaisen talon pihapiiriin. Pihapiirissä ei sinänsä ole mitään erityistä, vaikka maisemaa värittääkin muutama erikoinen laite. Näistä laitteista saakin alkunsa pelin tarina, sillä se koetaan minikokoon kutistettujen nuorten näkövinkkelistä.
Melko tavanomainen kotipiha muuttuu ruohonjuuritasolta tarkasteltuna melkoiseksi viidakoksi. Pitkäksi venähtäneet ruohonkorret ovat kuin puunrunkoja, ja pihalla komeileva lintujen vesiallas muistuttaa muinaista temppeliä, joka kutsuu valloittamaan.
Pieni koko tarkoittaa myös kokonaan uusia vaaroja. Pikkuruiset punkit iskevät joukolla kimppuun Half-Lifen päärapujen tapaan. Maassa tallustelevat leppoisat leppäkertut muistuttavat suhteellisen kokonsa puolesta pikemminkin virtahepoa. Seittejään pihan nurkissa kutovat hämähäkit tuovat mieleen kauhuelokuvan hirviöt.
Vaaroja vastaan on tietenkin puolustauduttava, ja piskuisesta koosta huolimatta on edelleen syötävä ja juotava. Groundedin selviytymismekanismeissa riittää herttaisen tuntuisesta asetelmasta huolimatta syvyyttä. Hengissä voi pysyä popsimalla vaikkapa tammenterhon palasia ja juomalla lammikossa seissyttä vettä, mutta todellinen selviytyminen vaatii kunnon puitteita. On rakennettava keittiöt ja lihankuivaustelineet, eikä vedenkeräimiäkään voi unohtaa. Smoothiepuristimella saa aikaan herkullisia voimajuomia, jotka parantavat terveyttä ja suorituskykyä.
Tukikohta ei kuitenkaan synny itsestään. Perusvarusteet ja nukkumalaavun rakentaa tikuista, kivensirpaleista ja apilan lehdistä, mutta parempi varustus edellyttää eksoottisempia materiaaleja. Hämähäkinseiteistä voi kutoa lankaa, ja hyönteisten kappaleita käytetään kodinkoneiden sekä haarniskojen ja aseiden rakentamisessa.
Etenkin yksinäiselle selviytyjälle Grounded tuntuu aluksi tuskallisen vaikealta. Kaikki ympäristössä ei välttämättä yritä tappaa, mutta melkein kaikki voi tappaa. Tutuilta ja turvallisilta poluilta harhautuminen johtaa yleensä vaarojen äärelle, ja yksikin vahvempi vihollinen tekee hahmosta selvää jälkeä iskulla tai parilla. Ja jos kimppuun iskee yksi vihollinen, todennäköisesti toinen seuraa pian perässä. Ylivertaisen vihollisen kohtaamisesta saattaa selvitä pötkimällä lipettiin, mutta pelkkä karkuun juokseminen ei vie eteenpäin.
Niinpä on vain uskallettava painaa eteenpäin – ja laskettava vaikeusastetta helpoimmalle tasolle. Grounded avautuu todella, kun sen uskaltaa ottaa seikkailuna. Pihapiiri on vaarallinen paikka, mutta rohkea tutkija löytää uusia paikkoja, uusia olentoja ja uusia materiaaleja. Materiaaleja tutkimalla kartutetaan tiedepisteitä ja uusia reseptejä. Pikkuhiljaa keräily tuottaa myös tulosta uusien varusteiden muodossa. Ennen kauhua herättäneistä hyönteisistä tulee helpompia, joskin harvoista kuitenkaan vaarattomia.
Minikokoinen maailma on myös kiinnostava sellaisenaan. Jättimäiset puutarhatontut, minttupastillirasiat ja juomatölkit toimivat maamerkkeinä ja suuntaavat katseen kohti uusia seikkailuja. Muurahaiskeko on kuin roolipelin luolasto, joka kätkee sisäänsä vaaroja mutta mahdollisesti myös mittaamattomia aarteita. Puissa piilee mysteerin avaimia kätkeviä rakennelmia ja oksien joukkoon hukkunut frisbeekiekko. Pikkuinen piha on ikimuistoisin pelimaailma pitkään aikaan.
Obsidian ei ole unohtanut roolipelijuuriaan. Hahmoille on tarjolle monenlaista haarniskaa, jotka tuovat suojauksen ohella myös erilaisia etuja. Raskaasti panssaroidusta hahmosta voi tehdä tankin, joka kestää iskuja mutta väsähtää nopeammin kuin kevyemmin varustellut kaverinsa. Erilaisilla ötököillä on omat heikkoutensa, joihin voi iskeä aseistusta sovittamalla.
Hahmojen yksilöllisten ominaisuuksien muokkaaminen avautuu toden teolla vasta lukuisten pelituntien jälkeen. Pelikokemuksen karttuessa hahmojen käyttöön alkaa avautua mutaatioita, jotka voivat esimerkiksi parantaa suorituskykyä tiettyä vihollistyyppiä vastaan tai helpottaa iskujen torjumista. En halua paljastaa tarkkoja yksityiskohtia hahmonkehitysjärjestelmästä, koska sen avautuminen silmien edessä on yksi Groundedin parhaista puolista. Voin silti kertoa sen olevan paljon syvempi kuin aluksi näyttää.
Grounded on erinomainen peli. Se ei kuitenkaan ole sitä koko ajan. Etenkin alussa anteeksiantamaton maailma turhauttaa, koska eteneminen tuntuu tuskaiselta puurtamiselta. Iso osa peliajasta kuluu materiaaleja haaliessa ja samoja vihollisia farmatessa varustuksen parantamiseksi. Pelin tasapaino ei myöskään suosi yksin pelaavia, sillä taisteleminen, rakentelu ja varastonhallinta lipsahtavat usein puuduttavan puolelle.
Peli ei myöskään alun jälkeen anna pelaajalleen juuri muuta kuin epämääräisiä suuntaviivoja. Toisaalta arvostan pelimaailman mysteereistä ja pelaajan vapaudesta kiinni pitämistä, mutta kryptisyys on kaksiteräinen miekka. Eteneminen edellyttää usein tasan tiettyjen materiaalien löytämistä, mutta apua on turha odottaa, ellei turvaudu netistä löytyviin ohjeisiin. Ellen olisi pelannut Groundedia tätä arviota varten, olisin saattanut hyvinkin heittää hanskat tiskiin jo alkuvaiheiden sokkona haahuiluun kyllästyneenä.
Obsidian onnistui yllättämään minut Groundedilla täysin, sillä se on paljon enemmän kuin nokkela asetelmansa. Se on toisinaan jopa turhauttavuuteen asti haastava selviytymispeli, jota kuorimalla paljastuu kerros kerrokselta syvempi roolipeliseikkailu. Tämä on yksi kuluvan vuoden parhaista peleistä.