Activision on kovan paikan edessä. Guitar Heron alkuperäinen tekijä Harmonix on siirtynyt EA:n leipiin tekemään kunnianhimoista Rock Bandiä, jonka yrittää monistaa Guitar Heron ideaa koko bändin pelaamiseen. Sen julkaisu Euroopassa tapahtuu kuitenkin vasta ensi vuoden puolella, joten loppuvuosi on täällä edelleen kitarasankareiden aikaa. Millä eväin Guitar Hero III: Legends of Rock sitten aikoo räjäyttää pelaajien olohuoneet?

Activision ja peliä nyt tekevä Neversoft eivät todellakaan ole lähteneet soitellen sotaan. Guitar Hero III julkaistaan kaikille mahdollisille konsoleille ja tietokoneille. Konsoliversiot ilmestyvät myyntiin pelkkänä pelinä tai pakettina, jossa mukana tulee myös uusi, pattereilla toimiva langaton kitaraohjain. Ohjain on Xbox 360:lla, Wiillä ja PlayStation 3:lla Gibson Les Paulin mallinen, PlayStation 2:lla Kramer Pacer. Vanhatkin kitaraohjaimet kuitenkin toimivat.

Uutta on kaikissa versioissa oleva verkkomoninpelimahdollisuus sekä uudet kaksinpelimuodot. Vanhan yhteispelitilan lisäksi mukana on nyt kokonainen yhteispeliuratila, jossa kaksi pelaajaa kepittää yhdessä läpi uratilan hieman lyhyempää biisilistaa, tosi aivan eri järjestyksessä. Encore-kappaleet ovat kuitenkin uusia, joita ei yksinpelitilasta löydy.

Kitara-Väinämöiset

Battle on lähes kalevalalainen pelitila, jossa pelaajat yrittävä soittaa toisensa suohon eli voittaa saamalla toinen soittamaan huonosti. Tämän mahdollistavat erilaiset vaikeuttimet, kuten vaikeusasteen hetkellinen nosto, kitaran kielen katkeaminen tai kaulanappien järjestyksen muuttuminen. Vaikeuttimet käynnistetään samalla tavalla kuin Star Power.

Yhteispeliä, yhteissoittoa, Battlea ja tavallista Face off -tilaa voi kaikkia pelata verkon välityksellä muita pelaajia vastaan. Ainakin Xbox 360 -kitaraan saa kiinni konsolin kuulokemikrofonin, joten omaa soittoaan voi säestää vielä laululla, jos haluaa vaikka häiritä vastustajaansa.

Battle-tilaa pääsee testaamaan yksinpelissä, jossa vastaan tulevat Rage Against the Machinen Tom Morello sekä itse Slash. Kumpikin on tehnyt oman biisin varta vasten peliin ja käynyt lisäksi mallintamassa liikehdintänsä virtuaaliversiotaan varten. Kaikissa biiseissä lavalla näkyvän laulajan liikkeet on puolestaan mallinnettu Poisonin laulajan Brett Michaelsin mukaan, ja mies myös laulaa useissa niissä kappaleissa, jotka eivät ole alkuperäisesityksiä.

Säästetty ei ole musiikissakaan, sillä uusia kappaleita löytyy kaikkiaan 73, joista yli 50 on alkuperäisesityksiä. Activision sai jopa Sex Pistolsin ja Living Colorin takaisin studioon äänittämään uudelleen Anarchy in the U.K.:n ja Cult of Personalityn vain peliä varten.

 

Henkisen basistin mielipide

Monille Guitar Hero III:n hankkimiseen riittää syyksi sen sisältämät yli 70 uutta biisiä. Activision on kuitenkin panostanut peliin huomattavasti enemmän, sillä onhan sillä ja uudella tekijällä näytön paikka Rock Bandin siintäessä tulevaisuudessa. Tämä näkyy uuden pelin joka osa-alueella, ja ensimmäistä kertaa sarjassa ulkoasu on niin näyttävää, että siihen jopa jaksaa ja haluaa kiinnittää huomiota. Samalla pelihahmojen uudet asut, kitarat, bassot ja etenkin komeat soittopaikat nousevat enemmän esille.

Musiikki on kuitenkin pääasia, ja sitähän riittää. Vaikka mukana onkin nyt todellisia klassikoita, kuten Metallican One, Iron Maidenin Number of the Beast, Slayerin Raining Blood ja Beastie Boysin Sabotage, ei peli iskenyt enää aivan samalla tavalla kuin aiemmin. Osa kappaleista oli sekä täysin tuntemattomia että tylsiä pelata. Etenkin yksinpeliuratilan alkupää on omasta mielestäni melkoisen mitäänsanomaton. Makuasia, epäilen. Joka tapauksessa kaikki kappaleet on hyvin sovitettu pelitilaan ja se, että useimmat ovat alkuperäisesityksiä, tekee paljon pelitunnelmalle.

Pelin ehdottomat valtit ovat kuitenkin yhteisurapelitila sekä Battle-tila. Niiden kautta kavereiden kanssa vääntäminen nousee ihan uusiin ulottuvuuksiin, puhumattakaan mahdollisuudesta pelata niitä verkossa.

Kokonaisuudesta on saatu aikaiseksi sen verran kovan luokan paketti, ettei yhdenkään keppisankarin kannata jättää tätä väliin, ellei sitten ole jo lopullisesti kyllästynyt leikkikitarointiin ja siirtynyt sen oikean pariin.

Miika Huttunen

 

Kitarasankareiden mielipiteet

Minulle tärkeintä Guitar Herossa ovat kappaleet. Laimean 80s-levyn jälkeen on ilo huomata, että vinguttavan sukkahousuhevin osuus ei ole liian suuri. Disturbedia, Smashing Pumpkinsia, Sabbathia, Sonic Youthia, Slayeria… Paras ja monipuolisin Guitar Hero -biisilistahan tämä selkeästi on. Lisäksi oikea yhteistyöuratila on taivaanlahja. Annan plussaa myös pelirahalla avattavien biisien setille. Trogdor-vitsi on saanut kenkää, ja tilalla on Heroes del Silencion ja Lacuna Coilin kaltaisia oikeita artisteja.

Pelillä on kuitenkin sellainen yleisöjoukko, jonne omat keskinkertaiset soittotaitoni eivät minua päästä. Siksi pyysin peliä arvioimaan kaksi pelisarjan kovan linjan fania, joille tuntien mittaiset harjoittelusessiot ja täydet suoritukset kovimmalla tasolla ovat tuttua tavaraa.

Ville ”Metallican One tänne ja heti” Ränssi ja TomiFreebird Expertillä ekalla yrityksellä läpi” Laine vinguttivat Guitar Hero III:a parin tunnin ajan. Ensivaikutelma ei ollut räjäyttävä.

-Ensimmäisten settien biisit ovat aika tylsiä soittaa, ja Bulls on Parade on liian helppo, Ränssi toteaa muun muassa Foghatin jähmeän Slow Riden sisältävästä alkuläjästä.

Myöhemmät kappaleet osoittavat kuitenkin, että pelillä on vaikeustasonsa puolesta tarjottavaa myös Guitar Hero II:n täysin puhki soittaneille. Kaksikolla ei ole suuria vaikeuksia soittaa settejä auki Expert-yhteistyötilassa, mutta viiden tähden arvosanoja ei todellakaan jaella näissä ensimmäisissä yrityksissä. Kritiikkiä sataa bassokuvioiden yksitoikkoisuudelle tietyissä biiseissä, mutta toisaalta se on realismia.

Viimeinen setti, johon on tungettu esimerkiksi Slayerin Raining Blood ja Metallican One, vakuuttaa kitaristit. Suhteellisen helposti alkava One yltyy lopussa sellaiseen runttaukseen, että harjoituskertoja tarvitaan runsaasti. Avattavissa bonusbiiseissä on ”iloinen” yllätys. Itsevarman oloinen Laine testaa In Flamesin Take This Lifea, mutta ensimmäinen yritys Göteborg-metallin parissa päättyy nopeasti.

-Oho. Tiukka alku biisillä, Laine hämmästelee.

Minkälainen kokonaisvaikutelma pelistä siis jää?

-Hemmetin hyvä. Paras biisi soittaa oli kyllä Santanan Black Magic Woman. Siinä on sellaista tyydyttävää sooloilua, eikä pelkkää runttausta.

Janne Pyykkönen

 

Soolokitaristin mielipide

Neversoft on todennut, ettei se haluaisi antaa Tony Hawk’s -sarjan kehitystä toisen pelintekijästudion harteille, koska se voisivat mokata sen. Nyt Neversoft on jatkamassa Harmonixin työtä Guitar Herolla. Neversoftin huumorintaju ja asenne sopii loistavasti GH-sarjaan, ja hyvää työtä porukka onkin pelin kanssa tehnyt – paljon parempaa kuin uusimman ”Haukan” kanssa.

Audiovisuaalisesti GH3 on selvä uuden sukupolven askel. Grafiikka on PS3:lla ja Xbox 360:llä komeaa, ja yleisilme on kyetty pitämään samanhenkisenä. Parannuksia on tehty joka puolella. Sama pelihän tämä on kuin ennenkin, mutta pidemmälle ajatellut pelitilat ja etenkin Battle-kitarointi ovat kivoja uudistuksia. Peli on saanut paljon enemmän lihaa luidensa ympärille.

Biisit tekevät tässä tapauksessa pelin, ja valikoima on ehkäpä sarjan paras. Silti uutuudenviehätys on kadonnut, vaikka Guitar Hero III onkin edelleen loistava bilepeli. Meikäläiselle jo Slash ja Welcome to the Jungle ovat riittäviä syitä pelin hankkimiseen.

Thomas Puha

8/10
Lisää luettavaa