Halo 3

Ensimmäinen viidakkokenttä näyttää heti, että Halo ei ole pelisarjana väsähtänyt lainkaan kuudessa vuodessa

14.3.2013 12:42

Karkeasti yleistäen on olemassa kahdenlaisia Halo-pelaajia. Ensimmäiset viihtyvät Liven tiimimatseissa ja toiset saavat peli-ilonsa kurmottamalla avaruusolioita yksinpelikampanjassa. Tämä arvostelu on suunnattu pääosin jälkimmäiselle ryhmälle, ja uutiset ovat hyviä. Halo 3 varmistaa trilogian paikan räiskintähistoriassa – ja näyttävästi. Henkilökohtaisesti en koskaan lämmennyt Halo 2:n yksinpelille. Pelin tarina levisi nolosti käsiin, eivätkä kentätkään olleet yhtä muistettavia kuin alkuperäispelin parhaat pätkät. Halo 3:lla ei ole näitä ongelmia. Peli alkaa suoraan edellisen osan lopulta. Master Chief tippuu tulipallona takaisin maapallolle ja kolahtaa suoraan viidakkoon. Pelastamaan saapuu ylennyksen saanut kessu eli nykyinen vääpeli Johnson. Mukana roikkuu myös vanha kunnon muukalaiskovis Arbiter, joka toimii kaksinpelissä toisen pelaajan hahmona. Tilanne ei näytä valoisalta ihmiskunnalle, sillä hiippahattuinen Totuuden Profeetta laivueineen on ehtinyt pommittaa maapallon lunastuskuntoon. No, eipä muuta kuin otetaan pyssy kouraan ja lähdetään korjaamaan tilanne. Tämä ensimmäinen viidakkokenttä näyttää heti, että Halo ei ole pelisarjana väsähtänyt lainkaan kuudessa vuodessa. Toiminta lähtee käyntiin, kun edellisosassa Covenantin johtoon ja pääpahiksiksi nousseet brutet saapuvat joukkoineen. Kenttää voisi kutsua putkijuoksuksi, mutta kekseliäästi rakennettu maasto notkoineen luo niin upeita väijytys- ja taistelupaikkoja, että se olisi pelkkää solvausta. Pelkästään tämä pätkä hakkaa Halo 2:n joka kentän sekä tunnelmassa että toiminnassa, ja kova kyyti jatkuu pelin loppuun saakka. Tarina vie päähenkilöt läpi odotettujen Halo-ympäristöjen. Tarjolla on avaruusalusta, metsää, autiomaata ja avaruusasemaa. Pelien tutut sivuhahmot pyörähtävät vuorollaan ruutuun, ja heidän henkilökohtaiset tarinansa setvitään päätökseen muiden juonenkäänteiden lomassa. Halo 3:ssa nähdään vihdoin sitä, mitä toivottiin turhaan kakkoseen: runsaasti taistelua raunioituneella maapallolla. Mutta miksi paljastaa turhaan mitään näin odotetun pelin tarinasta? Keskityn sen sijaan kertomaan, miksi nämä kentät tekevät kampanjasta niin erinomaisen.

Lihaa säästämättä, laadusta tinkimättä

Räiskintänä Halo on aina hallinnut fps-pelien kaksi eri tyylisuuntaa, eli tiukoissa tunneleissa paukuttelut ja avarat ulkotaistelut. Halo 3 tarjoilee vuoron perään erinomaisia näkemyksiä molemmista. Ihmisten sotilastukikohdassa syöksytään ympäriinsä torjumaan hyökkäyksiä ja pelastetaan haavoittuneita, jotka huutelevat onnesta, kun Chief näyttää muukalaisille kaapin paikan. Pelaaja oppii nopeasti käyttämään suojaa hyväkseen, kun rivimuukalaisten laumat suorastaan täyttävät huoneita. Ulkotaistelut ovat vielä parempia ja erityisesti siksi, että ne hyödyntävät entistä paremmin Halojen vahvinta puolta eli ajoneuvoja. Bungien pelintekijät tietävät, mistä pelaajat pitävät, ja tarjoilevat faniherkkua isolla kauhalla. Kaikki rakastivat Halon talvikenttää, jossa esiteltiin Scorpion-tankki. Halo 3:ssa tekee mieli seistä ja taputtaa, kun avaruusristeilijä sylkee ruumastaan tankkikolonnan. Kaikki rakastivat Halossa Warthog-jeepillä kaahausta. Nyt ’hogin seuraksi annetaan Mongoose-mönkijä, joka takapenkillä istuvan sinkomiehen avulla tarjoilee nopeaa kuolemaa viholliselle. Uusien ajoneuvojen lista ei lopu siihen. Ihmiskunta saa vihdoinkin käyttöönsä lentävän taistelukoneen eli Dyyni-kirjojen ornitopteria muistuttavan Hornetin. Brutet kaahaavat Ghost-avaruusmopon raskasta versiota muistuttavilla pyörillä ja omalla piikikkäällä kuljetusautollaan. Yhteistä näille on se, että ne näyttävät hyvältä ja ovat hauskoja ajaa. Uudet aseet eivät tuota pettymystä. Konekiväärit, plasmatykit ja kranaatinheittimet voi nyt repiä pois jalustoiltaan, jolloin kamera siirtyy pelihahmon taakse ja juoksu hidastuu jolkotteluksi. Ammuksia ei silloin ole enää loputtomasti, mutta raskas tulitus voi pyyhkiä pahemmat viholliset nopeasti matalaksi. Arsenaalia täydentää liekinheitin, joka soveltuu Flood-nuljaskojen kärventämiseen juuri niin hyvin kuin voisi olettaakin. Vanhat kunnon assault rifle ja brute shot tuntuvat uusittuna entistä hyödyllisemmältä, ja brute-konepistooli spiker tappaa lähietäisyydeltä nopeasti. Hilpein uusi vehje on laumojen harventamiseen soveltuva gravity hammer, jonka isku luo tappavan paineaallon. Mukana on aseiden lisäksi myös puolisen tusinaa uusia erikoisvarusteita, jotka heitetään kentälle X-napin painalluksella. Pallomainen kuplakilpi suojaa tulitukselta, energiaimuri tyhjentää suojakentät ja hissi heittää siihen juoksevan muutaman metrin korkeuteen. Yllättäen ihmelaitteiden käyttö ei tuntunut vaikuttavan peliin aivan valtavasti, mutta se voi johtua vain siitä, että testiryhmä ei ollut tottunut niiden käyttöön. Sen sijaan tekoälyn ohjaamat viholliset hyödyntävät erityisesti suojakilpiä ärsyttävän tehokkaasti.

Haaste, johon haluat vastata

Ylennyksen saaneet brutet ovat kokeneet pelissä kasvojenkohotuksen. Aiemmin kaljuilta gorilloilta näyttäneet örkit ovat nyt vakavammin otettavia roistoja, mutta näyttävät samalla myös enemmän avaruuspelien perushirviöiltä. Tulitus riisuu metallihaarniskat niiden päältä, ja raskaalla kiikarikiväärilläkin on poistettava potta päästä, ennen kuin otsalaukaus tekee selvää jälkeä. Vaikeustasonsa puolesta brutet on tasapainotettu hyvin ja niiden voittamisesta saa etenkin kovimmilla vaikeustasoilla todellista riemua. Erityisesti rakettirepuilla varustetut lentävät brutet herättävät vihaa ja pelkoa. Halo 3:n yleinen vaikeuskin on saatu mukavasti kohdalleen. Kaksi Halo-veteraania läpäisi pelin kaikki kymmenen kenttää yhteistyössä ja normaalivaikeudella noin kuudessa tunnissa, mikä tarkoittaa ainakin yhdeksän tai kymmenen tunnin mittaista peliä peruspelaajalle. Paljon tyydyttävämpää on kuitenkin sujauttaa vaikeustaso sinne minne se kuuluu eli Heroic- tai Legendary-kohtaan. Silloin läpipeluun kesto vähintään tuplautuu ja jokainen kenttä muuttuu viihdyttävästä läpijuoksusta piinaavaksi verilöylyksi, jossa eteneminen antaa uskomatonta tyydytystä. Legendaarisella tasolla jo ensimmäisen kentän joka toisessa puussa väijyy pikkuhirviö, joka on varustettu kertalaakista tappavalla kiväärillä. Vähäisemmässä pelissä tämä tarkoittaisi karmeaa kidutusta, mutta Halon mekaniikoilla se yksinkertaisesti toimii. Miksikö? Vaikeustaso perustuu tulivoiman kasvun lisäksi pitkälti vihollisten tekoälyyn, joka luo vakuuttavan vaikutelman elävistä ja ovelista vastustajista, jotka voivat toisaalta tehdä myös virheitä.

Nelinpeliä Halon tapaan

Bungiella on myös tiedostettu, että monelle pelaajalle Halon tärkein osa oli jaetun ruudun yhteispeli. Se toimii edelleen, vaikka jaettuna grafiikka laskeekin vanhan Xboxin tasoa muistuttavaksi. Sen lisäksi mukana on nyt netin tai system linkin kautta toimiva yhteistyö, jossa voi olla mukana jopa neljä pelaajaa. Uudessa yhteistyössä ei juoksentele neljää Master Chiefiä, vaan taistelutovereiksi lähtevät Arbiter ja kaksi Elite-kaveria. Tämä moninpeli tulee olemaan monelle sitä parasta Halo 3:a, sillä moninpelissä on mahtavasti uudelleenpelattavuutta. Taistelussa pärjäämällä kerätään nimittäin myös kampanjapisteitä, ja vanhoihin kenttiin palaa mielellään parantamaan suorituksia. Tiivistetään vielä: yhteispeli on fps-parhautta. Uudelleenpelattavuutta lisää myös uusi Theater-ominaisuus. Peli nauhoittaa automaattisesti yhtä hyvin moninpelimatsit kuin normaalin pelaamisenkin. Jälkikäteen on mukava ruveta katselemaan uusintoja, joihin tallentuvia mokia ja sankarisuorituksia voi tuijotella tuntikausia. Parhaat hetket voi napsia videoiksi tai ruutukuviksi, joita voi myös jakaa Livessä. Machinima-elokuvien harrastajat ovat varmasti innoissaan, mutta teatterista voi nauttia kuka tahansa. Koska kameraa voi liikuttaa vapaasti, taistelun jälkeen voi bongailla yksityiskohtia, joita ei toiminnan keskellä edes huomannut. Teatterin lumoa auttaa tietenkin se, että Halo 3 on kaunis peli. Se ei ehkä tee niin uskomatonta vaikutusta kuin sarjan ensimmäinen aikoinaan, mutta kyse on selkeästi laadukkaasta uuden sukupolven grafiikasta. Tekstuurit ovat tarkkoja ja valaistus- sekä HDR-tehosteet tekevät erityisesti ulkoilmakentistä nättejä. Nämä ominaisuudet tuovat tehokkaasti esiin Halo-sarjan vahvan taidesuunnittelun: jokainen ajoneuvo, ase ja vihollinen näyttää tunnistettavalta ja hyvältä. Ainoastaan Covenant-aluksien purppurakäytävät ovat edelleen tylsiä. Äänimaailma on yhtä laadukas. Pelisarjan tunnetut sävelet kajahtavat oikeilla hetkillä ja luovat osaltaan sankarillista tunnelmaa. Viholliset kommentoivat entistä paremmin pelaajan tekemisiä, ja kauhuissaan juoksentelevien muukalaisten kirkunaa on ilo kuunnella. Sama pätee ihmissotilaiden puheluun, joka luo vaikutelmaa siitä, että pelaaja on todella ihmiskunnan viimeinen toivo.

Viimeistelyn juhlaa

Moninpelin arviointia ei rajoitetun arvosteluajan ja betan perusteella uskalla vielä viimeistellä. On kuitenkin melko turvallista väittää, että se ei tule menestymään ainakaan yhtään huonommin kuin Halo 2:n vastaava. Siitä huolehtii uusi Forge-systeemi, jonka avulla moninpelikenttiä voi luoda ja muunnella suorastaan lennosta. Tuloksen näkee heti, ja editori tukee jopa pelin fysiikkamoottoria. Teknisten saavutusten listaa voisi jatkaa, mutta selväksi on varmaan jo tullut, että kyse on todella laadukkaasta paketista. Itse kuulun juuri siihen pelaajaryhmään, joka nauttii Halosta parhaimmillaan yhteispelinä pelin kampanjan ääressä. Minun näkökulmastani Bungie tuntuukin tehneen Halo 3:n kanssa lähes kaiken oikein, eikä Halo 2:n mokia tee mieli enää muistella. Halo 3:ssa ei ehkä ole uuden sukupolven kehittyneintä fysiikkamoottoria, älykästä juonta tai vallankumouksellisia grafiikkajippoja. Sen sijaan siinä on äärimmäisen nautinnolliseksi hiottua räiskintää ja munakkainta sotilasscifiä, mitä videopeleistä löytyy. Master Chief ja Arbiter ovat kovia kavereita, joiden seurasta poistuu tämän jälkeen aika haikein mielin – ja suoraan Halo 3:n moninpelin kimppuun.

 

Believe!

Voimme vain olla kiitollisia Suomen hillitystä mainoskäytännöstä, sillä Halon mainoskampanja on USA:ssa käynyt melkein liiankin kuumana jo kymmenen kuukauden ajan. Arviolta kymmenen miljoonan dollarin projekti alkoi tv-mainoksilla jo viime joulukuussa ja jatkui sitten betatestin ja Project Iris -sissimarkkinoinnin merkeissä. Linkin Park vinguttaa keikoillaan Halon sponsoroimana ja kaupat ovat täynnä Halo-brändättyä Game Fuel -limua. Suurkampanja päättyy erityiseen Believe-kampanjaan, jonka mainoksessa liikuttunut sotaveteraani tuijottaa yksityiskohtaista dioraamaa ”sotamuseossa” ja tiristää kyyneltä muistellessaan Master Chiefin urotekoja. Uskotaan sitä vähemmälläkin.

 

Entäs se elokuva?

Halo-elokuva näyttää valitettavasti juuttuneen tuotantolimboon. Mukaan kiinnitettiin jo tuottajaksi Peter ”Sormusten herra” Jackson, ja ohjaajaksi valittiin palkittuja tieteisaiheisia lyhytelokuvia ohjannut Neil Blomkamp. Käsikirjoitusta puuhasi retropelejä käsittelevän Lucky Wonder Boy -romaanin tehnyt D. B. Weiss. Lupaava alku tyssäsi kuin seinään, kun rahoittajaksi lupautuneet Fox- ja Universal-studiot liukenivat paikalta. Nettiin on julkaistu kuitenkin parikin Blomkampin dokumentaariseen tyyliin ohjaamaa elokuvanpätkää, jossa voi katsella jo kasattuja pienoismalleja. Onkin todennäköistä, että yksi Halo 3:n massiivisen mainoskampanjan syistä on se, että tarpeeksi kovaksi noustessaan Halo-kuume voi vakuuttaa elokuva-alan kukkaronnyörejä pitelevät tahot projektin järkevyydestä.

 

Vaihtopelaaja

Kirjoittanut [pelaaja_author:14]

Olen aina myöntänyt, etten ole mikään suuri Halo-fani. Rehellisesti sanottuna en oikein tiedä miksi, sillä tunnustan kyllä pelin ansiot ja sen suunnittelun pätevyyden. Syynä on luultavammin kakkososan epätyydyttävä yksinpeli, joka yksittäisten taisteluiden toimivuudesta huolimatta jätti kylmäksi. Tiedän, että Halo 2:n moninpeli on valtavan suosittu, mutta itse en sitä loppujen lopuksi paljoa jaksanut tahkota. Pelaan verkkoräiskintäni mieluummin tietokoneella. Tätä taustaa vasten en luonnollisesti jakanut muun maailman innostusta Halo 3:n suhteen. Pelin julkaisu saattaa olla merkittävin pelijulkaisu koskaan ja siitä mitä luultavimmin tulee parhaiten myynyt peli koskaan. Itse peliä viimein pelattuani täytyy myöntää, että sen se ansaitseekin. Ensimmäisenä kiinnittää luonnollisesti huomionsa pelin upeaan ulkoasuun. Moninpelibetassa pääpaino ei tietenkään ollut grafiikassa, mutta silti aluksi piti hieraista pari kertaa silmiään uskoakseen, miltä yksinpeli näyttää. Huikeaa! Suuri kiitos audiovisuaalisesta loistosta kuuluu tietenkin Bungien hyvälle taidesuunnittelulle, joka piirtää pelaajan eteen uskottavan tieteismaailman. Kolmosessa liikutaan myös kiitettävästi aiempaa vähemmän tylsissä käytävissä ja avaruusalusten käytävillä. Muutoinkin tarina ja sen eri vaiheet taisteluineen toimivat paljon paremmin. Mitäpä muuta Halo 3:sta voi sanoa, kuin että se on edelleen… Halo. Ohjaus, taistelu, aseet, ajoneuvot – kaikki toimii juuri niin hiotusti kuin odottaakin. Uudet lelut ja ajoneuvot piristävät peliä, samoin vastustajat, joiden tekoäly on edelleen yhtä haastavaa kuin ennenkin. Vaikka peli on nyt jo kerran vedetty läpi, tulee kohokohta minulle olemaan pelin taisteleminen uudelleen läpi kolmen muun pelaajan kanssa Legendary-tason yhteispelinä. Moninpelin jätän jälleen suosiolla muille, oli se kuinka hyvä tahansa. Toisaalta Theatre-tilallakin on hauska leikkiä… Master Chief, tarinasi saa ansaitsemansa päätöksen. Pyydän anteeksi epäuskoani.

10/10
KehittäjäBungie
PeligenretRäiskintä
JulkaisualustatMicrosoft Xbox 360
Pegi-ikärajatK-16
Pegi-merkinnätOnline, Väkivalta
Lisää luettavaa