Halo Wars

Ennen ensimmäistä Haloa 3d-räiskintöjä pidettiin lähinnä tietokoneiden yksinoikeutena – eihän ilman hiirtä ja näppäimistöä voisi tehdä varteenotettavaa konsoliräiskintää. Halo kuitenkin mursi tämän myytin ja teki vielä paljon enemmänkin. Nyt kuuluisa pelisarja yrittää samaa tosiaikastrategioiden rintamalla. Onnistuuko edes lajityypin legendaarinen tekijä, Age of Empires -sarjasta tuttu Ensemble Studios, siinä mitä aiemmin on pidetty mahdottomana? Onko Halo Wars konsolistrategioille samaa kuin alkuperäinen Halo oli konsoliräiskinnöille?

Tuttu maailma, suurempi mittakaava

Halo Wars tuntuu Halolta heti alusta pitäen. Valikot, niiden ulkoasu ja musiikki ovat kuin suoraan Halo 3:sta otettuja. Tunne vahvistuu itse peliin päästyä. Komea ja yksityiskohtainen ulkoasu ympäristöineen näyttää siltä, kuin se olisi vain kauempaa tarkasteltu Halo 3. Warthogit, Scorpionit, Pelican-kuljetuskoneet, Spartan-supersotilaat ja Covenantin gruntit, eliitit ja Wraith-tankit näyttävät tarkoilta pienoismalleilta Halojen esikuvistaan. Myös äänimaailma noudattaa samaa linjaa. Gruntien hauska vikinä, Warthogin konekiväärin papatus ja merijalkaväen haulikot ovat kaikki selkeästi tunnistettavissa Halo-pelejä pelanneille. Audiovisuaalisesti peli kuljettaa pelaajat heti Halon maailmaan.

Ajallisesti pelin tapahtumat sijoittuvat 20 vuotta ennen ensimmäistä Haloa. Ihmiskunnan ensikohtaaminen ksenofobisen Covenantin kanssa Arcadian maatalousplaneetalla on raivonnut sotana jo viisi vuotta. Prophet of Regretin ja Arbiterin johdolla Covenant haastaa ihmisten maajoukot. Lopullista ratkaisua tilanteeseen saapuu hakemaan kapteeni Cutter Spirit of Fire nimisen sota-aluksen ohjaimissa. Kersantti Forgen ja tiedenainen Andersin avulla muukalaiset pitää ajaa pois planeetalta ja selvittää myös, mitä ne sieltä oikein hakevat. Tapahtumaketju johtaa lopulta muinaisten Forerunnereiden perään, ja lopulta Spirit of Fire miehistöineen joutuu kohtaamaan koko ihmiskuntaa uhkaavan löydön. Myös sarjan kolmas pyörä Flood nostaa pelin aikana lonkeroitaan…

Juoni on taattua Halo-tasoa, eli melko kuivaa sotilas-scifiä. Huikat välianimaatiot saavat asiasta kiinnostuneet taatusti innostumaan Halojen maailmasta, mutta sen suurempaa dramatiikkaa siitä on turha etsiä. Jopa loppuratkaisu on pelisarjalle tyypillisesti melko antikliimaksinen ja jättää monia kysymyksiä avoimeksi.

Hiiri jääköön häkkiin

Halo Warsin kaltaisten konsolipelien suurin kompastuskivi tähän mennessä on tietenkin ollut hiiren ja näppäimistön puuttuminen. Peleissä kun pitää kyetä hallitsemaan nopeasti monia joukkoja ja tapahtumia, mikä on perinteisesti onnistunut konsoliohjauksella hankalasti ja kömpelösti. Halo Wars kuitenkin osoittaa viimein, että tosiaikastrategia taipuu myös konsoliohjaukseen.

Ensemble on alusta pitäen suunnittelut pelin vain Xbox 360:lle, joten ohjauksen kanssa on taatusti säädetty pitkään ja hartaasti. Joukkojen ja tukikohtien rakennusten hallinta on helppoa. Yhdellä napilla voi valita kaikki kentällä olevat joukot, toisella vain ruudulla näkyvät. Liipaisimella voi valita joukosta nopeasti tietyt yksiköt, jos haluaa käskyttää vain niitä tai käyttää niiden erikoiskykyjä. Erikoiskykyjä löytyy lähes jokaiselta yksiköltä.

Ristiohjaimella voi liikkua nopeasti joukkoyksiköiden, tapahtumapaikkojen tai tukikohtien luokse. Tukikohtien rakennuksista avautuu napinpainalluksella ympyränmuotoinen valikko, josta voi nopeasti valita, mitä haluaa rakentaa tai mitä parannuksia haluaa kehittää. Kaikkea käytetään ruudulla liikkuvalla osoittimella, joka muuttaa merkitystään sen mukaan, minkä päällä se on.

Ohjausmalli on uskomattoman toimiva. Sillä saa tehtyä lähes kaiken tarpeellisen, mutta se on silti sulava ja riittävän yksinkertainen. Asiaa auttaa myös se, ettei taisteluiden mittakaava ole megalomaaninen. Parhaimmillaan taisteluissa on parisenkymmentä yksikköä per puoli, joten joukkojen hallinta ei karkaa käsistä.

Halo Wars on ensimmäinen tosiaikastrategiapeli konsoleilla, joka ei saanut minua itkemään hiiren tai näppäimistön puutetta – en ylipäätänsä kiinnittänyt pelatessa asiaan mitään huomiota, niin hyvin ohjaus pelissä toimii.

Taitavaa suunnittelua

Toimivaa ohjausta tietenkin tuetaan taitavasti suunnitellulla pelattavuudella. Pelin painopiste on nimelle uskollisesti tietenkin taisteluissa eikä resurssien keräämisessä, joita saa pääsääntöisesti tukikohtiin rakennettavilla huoltorakennuksilla. Tukikohdat itsessään sisältävät valmiit paikat, joihin voi rakentaa haluamiaan tuotantokeskuksia, rakennuksia tai tykkitorneja. Pelaajan täytyy kuitenkin päättää, mihin alussa painottaa vähäiset resurssinsa ja myös aikaa, sillä rakennukset eivät valmistu välittömästi. Rakentaako paljon huoltorakennuksia ja parakit halvan jalkaväen kouluttamiseen? Vai panostaako sittenkin kalliisiin reaktoreihin ja ajoneuvotehtaaseen kehittyneiden sotakoneiden valmistamiseksi?

Vastaus ei koskaan ole selvä, sillä pelissä vallitsee tietty tasapaino eri joukkotyyppien välillä: jalkaväki on vaarallista ilmajoukoille, jotka taas ovat hyviä ajoneuvoja kohtaan, jotka puolestaan jyräävät jalkaväkeä. Toki tämänkin kaavan sisällä on monia poikkeuksia, mutta hyökkäys- ja puolustusjoukkoja suunnitellessa kannattaa rakentaa sen varaan.

Edes yhteen maksimiinsa laajennettuun tukikohtaan ei kaikki tarpeellinen mahdu, joten pelaajan on tehtävien ja taisteluiden aikana rakennettava myös uusia tukikohtia ympäri kenttiä löytyviin sopiviin kohtiin – tai vihollisen tuhottujen tukikohtien päälle. Tämä pakottaa hyökkäämään, joten jäykkä siilipuolustus ei ole pidemmän päälle toimivin ratkaisu, joskin monissa yksinpelin tehtävissä sen rakentamiseen annetaankin aikaa.

Pelikartat ovat melko pieniä, mikä estää myös ohjauksen karkaamisen käsistä ja painotuksen pysyvän taisteluissa. Pc:llä joitakin lajityyppiä tahkonneita kotikenraaleita asia saattaa ärsyttää, mutta ainakaan minua asia ei häirinnyt. Halo Wars on suunniteltu pelikonsoleiden ehdolla.

Ei suinkaan peruskauraa

Ensemble ansaitsee suitsutusta myös yksinpelikampanjan tehtävien suunnittelusta. Tehtävissä on hieman varovaisen alun jälkeen loistavaa vaihtelua. Sotiminen on harvoin pelkkää joukkojen rakentelua ja vihollisen kimppuun ryntäämistä – useimmiten taustalla on jokin tietty tavoite, joka saattaa muuttaa tehtävät pieneksi ongelmanratkaisupulmaksi erilaisilla taktisilla tilanteilla. Pelaaja muun muassa suojelee siviileitä ja pakoaluksia Covenantilta, raivaa tien Floodin läpi aikarajalla varustettuna ja taistelee jopa Spirit of Firen pinnalla. Tehtävien suunnittelussa ei mielikuvitusta todellakaan ole säästelty, mikä tekee jokaisesta uudesta taistelusta kokemisen arvoisen.

Yksinpelistä löytyy myös monenlaista muuta tekemistä. Halo-pelien tavoin kenttiin on ripoteltu löydettäviä salaisuuksia mustien laatikoiden ja pääkallojen muodossa, joista jälkimmäisillä voi tehdä pelistä vaikeampaa tai helpompaa. Lisäksi tehtävissä on omat alitavoitteensa pistemäärissä ja läpipeluu ajassa, jos mielii kerätä kaikki Achievementit. Onpa tehtäviä mahdollisuus pelata myös yhteispelissä toisen ihmispelaajan kanssa. Yhteispelin ainoa ongelma on joukkojen reitinhaku, joka tuntuu silloin lähtevän kahville.

Kampanjan lisäksi mukana on Skirmish-pelityyppi eli irtotaistelut. Niitä voi pelata joko tekoälyä vastaan tai sitten verkossa muiden ihmispelaajien kesken. Karttoja löytyy 1-v-1-, 2-v-2-, ja 3-v-3- kokoisina. Skirmish-tilassa pääsee myös käsiksi Covenantin joukkoihin, joissa on ihmisiin nähden aivan omat kikkansa ja ominaisuutensa, sillä pelaaminen vaatii kokonaan omat kikkansa, vaikka perustaktiikat tukikohtien suhteen pysyvät samoina. Flood ei ole pelattavissa, vaikka se on läsnä myös joissakin Skirmish-kartoissa.

Komea joutsenlaulu

Halo Wars jäi Ensemble Studiosin viimeiseksi peliksi, sillä Microsoft päätti sulkea studion pelin valmistumisen jälkeen. Pelistä kuitenkin näkyy kaikki se ammattitaito ja osaaminen, jota studion väellä on vuosien saatossa tosiaikastrategiapeleistä kertynyt. Halo Wars on ensimmäinen aidosti toimiva lajityypin peli, jota on muokattu juuri sopivasti konsoliystävälliseksi. Sitä on lopulta jopa yllättävän helppo pelata, ja pelaaja pääsee melkein heti pohtimaan taktiikoita ja taisteluita ilman, että joutuu pähkäilemään ohjauksen kanssa. Mittakaava on tajuttu pitää tarpeeksi pienenä, ettei pelaaja huku joukkojen paljouteen, mutta silti niitä on tarpeeksi, että pelissä on oikea sodan maku.

Peli onnistuu myös käyttämään Halojen maailmaa edukseen. Uudet yksiköt tuntuvat uskottavilta ja sopivat vanhojen tuttujen rinnalle luonnollisen oloisesti. Lisäksi mukana on Halo 3:n kaltainen tuki verkkopelaamiseen pelihakuineen, tilastoineen ja saavutuksineen.

Halo Wars on siis tekijöidensä viimeinen peli ja taidonnäyte. Age of Empiresin luojat onnistuivat lopulta siinä, mitä monet pitivät mahdottomana. Xboxeilla on nyt nähty kaksi sellaista pelien lajityyppiä, joiden pelaaminen ei konsoleilla koskaan pitänyt olla mahdollista – ja kumpikin niistä kantaa nimeä Halo.