Duunarisimulaaattori avaruudessa

Hardspace: Shipbreaker on erikoinen simulaatiopeli. Pelissä asetutaan avaruusajan duunarin saappaisiin purkamaan käytöstä poistettuja avaruusaluksia. Raskaan raadannan ulkokuori kätkee kuitenkin alleen kekseliästä pulmanratkaisua ja työmarkkina- asetelmia kommentoivan tarinan.

Lähes pari vuotta varhaisjulkaisussa viettänyt Hardspace: Shipbreaker on saanut varsinaiseen julkaisuunsa yllättävän tarinapitoisen yksinpelikampanjan. Tarinassa pelaaja on uunituore avaruuspurkutyöläinen, joka pakenee maapallon heikkoja elinolosuhteita pestautumalla jättimäisen LYNX-korporaation leipiin. Uusi elämä LYNX-perheen jäsenenä ei kuitenkaan välttämättä ole askel parempaan suuntaan.

Ura purkutyöntekijänä lähtee käyntiin allekirjoittamalla työsopimus, jonka myötä työntekijä luovuttaa DNA:nsa LYNXin omistukseen. Sopimus tuntuu myös taloudellisesti jokseenkin epäreilulta ottaen huomioon, että työntekijälle lankeaa aloituksen yhteydessä reilun 1,2 miljardin dollarin velkataakka yritykselle.

LYNX laskuttaa työntekijöitään niin työkalujen kuin suojavarusteidenkin vuokrasta. Elintärkeät happipullot on ostettava yhtiön kaupasta, miljardilaina kasvaa korkoa päivittäin, ja vähäinen vapaa-aika vietetään LYNXiltä vuokratussa yksiössä. LYNX hallitsee kaikkea työntekijöidensä elämässä vessatauoista (joihin LYNX tarjoaa pelin mukaan 28-sivuisen ohjeistuksen) lähtien. Kuoleminen ei sentään ole kiellettyä, mutta tehokkuussyistä työntekijöitä kehotetaan pysymään hengissä. Työntekijöiden keskuudessa riittää kuitenkin solidaarisuutta. Tarinan ytimessä ovatkin LYNXiläisten järjestäytymispyrkimykset, joita vastaan yhtiö taistelee kovalla kädellä.

Hardspace: Shipbreaker

Velkaa maksetaan takaisin purkamalla avaruusaluksia osiin ja lajittelemalla osat laadun mukaan. Pehmeät metallit osoitetaan sulattamoon, kovempi aines jatkokäsittelyyn ja käyttökelpoinen irtaimisto omaan proomuunsa.

Purkutöissä käytetään varsin yksinkertaista työkaluvalikoimaa. Käytössä on osien irrottamiseen käytettävä laserleikkuri, esineiden liikuttamiseen käytettävä tartuntatyökalu sekä myöhemmin käyttöön tarjottavat räjähteet.

Näennäisestä yksinkertaisuudesta huolimatta työkaluja on käytettävä monipuolisesti. Leikkuria voi käyttää erityisten leikkauspisteiden irrottamiseen, mutta pehmeämpiä metalleja voi pilkkoa osiin myös pitkillä leikkauksilla. Kaikkiin pintoihin laser ei kuitenkaan pure, joten tietyt osat on vain irrotettava räjähteiden avulla, mikä vaatii omanlaistaan varovaisuutta. Tartuntatyökalulla osia voi liikutella itse, mutta ajan säästämiseksi ja isompien osien liikuttamiseksi kannattaa osien siirtelyyn käyttää itsestään vetäviä kiinnitysliekoja.

Myös osien lajittelu kolmeen eri laariin kuulostaa yksinkertaisemmalta kuin se oikeasti on. Arvokkaimmat osat ovat usein alusten sisällä. Ulkokuori koostuu kuitenkin isoista ja raskaista metallielementeistä, joten pelaajan on löydettävä ensin tiensä sisätilojen ja ulkokuoren väliin leikkaamaan kiinnityskohdat elementtien purkamista varten. Kunhan kuoreen on saanut tehtyä riittävän kokoisen aukon, voi yksittäisiä osia alkaa repiä irti paikoiltaan lopullista lajittelua varten.

Hardspace: Shipbreaker

Purkutehtävien haasteet mutkistuvat tarinan edetessä avautuvien uusien alustyyppien myötä. Alun pienet ja yksinkertaiset alukset ovat lähinnä totuttelua pelimekanismeihin, mutta kokemuksen karttuminen avaa purettavaksi erilaiseen käyttöön tarkoitettuja rahti- ja matkustaja-aluksia. Uuden alustyypin kohtaaminen on kiinnostava kokemus, sillä erilaiset alukset vaativat lähestymistavan sovittamista kyseisen aluksen erityispiirteisiin.

Eikä kaikkien osien kierrättämisessäkään ole kyse vain osan irrottamisesta ja oikeaan laariin nakkaamisesta. Esimerkiksi kakkostyypin reaktori vaatii ensin jäähdytysjärjestelmän irrottamisen ja moottorin syötön poiskytkemisen, mitä varten kyseisiin laitteisiin on ensin päästävä käsiksi. Tämän jälkeen reaktori on saatava nopeasti proomun turviin, sillä viivyttely johtaa reaktorin katastrofaaliseen tuhoutumiseen. Tätä ennen aluksen runkoon on kuitenkin puhkaistava riittävästi tilaa, jotta jykevän reaktorin mahtuu kuljettamaan pois ennen räjähdystä.

Kun kokemusta erilaisista alustyypeistä karttuu, alkaa peliä tarkastella eri silmin. Pelituntien myötä itsensä alkaa tuntea kokeneeksi konkariksi, joka löytää purresta kuin purresta arvokkaimmat osat ja tietää, kuinka ne saadaan ehjänä pois. Työvuoroille asetetut aikarajat ohjaavat kuitenkin toimimaan nopeasti, eivät välttämättä huolellisesti.

Hardspace: Shipbreaker

Aikarajat luovat kiinnostavan haasteen pulmanratkaisuun. Koska aikaa on rajallisesti, kannattaa opetella tunnistamaan aluksen arvokkaat osat ja irrottamaan ne nopeasti ja ainakin pääosin ehjänä. Alukset ovat kuitenkin täynnä vaaroja, kuten polttoainelinjoja, korkeajännitekaapeleita tai säteilevää materiaalia. Varomaton liike voi johtaa kuolemaan – tai mikä pahempaa, taloudellisiin menetyksiin. Kallisarvoisen osan menettäminen voi johtaa miljoonatappioihin, mikä voi tarkoittaa kampanjan venymistä yhden lisätehtävän verran.

Rajallinen aika johtaa ajoittain myös turhauttaviin lopputulemiin. On ärsyttävää jäädä vain muutaman palan päähän seuraavasta tasosta, kun alus on jo suurimmaksi osaksi kaluttu. Tarinan läpäiseminen kestää helposti toistakymmentä tuntia, joten ylimääräiset työpäivät tuntuvat uran turhalta venyttämiseltä. Epäonnistumiset eivät myöskään aina johdu vain omista virheistä. Esimerkiksi laserin leikkauskohtaa osoittavaan viivaan ei ole aina luottamista, mikä voi johtaa yllättäviin räjähdyksiin.

Vaikka kyse on työstä, suorittaminen vie helposti maun Hardspace: Shipbreakerista. Peli on parhaimmillaan silloin, kun mahdollisimman tehokkaan etenemisen sijaan keskittyy tekemään työnsä siististi ja tarkkuudella. Hardspace: Shipbreakeria kannattaakin lähestyä samalla tavalla kuin pelin aluksiakin: rauhassa pala kerrallaan.

8/10
PeligenretSimulaatio
JulkaisualustatMicrosoft Windows
Pegi-ikärajatK-16
Lisää luettavaa