Jos näinä nihkeiden EU-tukien aikoina vielä jollain on romanttinen mielikuva maalaiselämästä, kannattaa tarkistaa realiteetit uusimman Harvest Moonin avulla.
Maalla, tai tarkemmin ottaen maatilalla, työskentely on kaikkea muuta kuin käyskentelyä pellon reunalla oljenkorsi suupielessä. Samoin Marvelous Interactiven farmarisimulaattori on kaikkea muuta kuin harmittoman rattoisaa ajanvietettä, jota myös videopelaamiseksi kutsutaan.
Aamulla herätään kukonlaulun aikaan kuudelta, käydään ruokkimassa eläimet, tarkistetaan viljelmät, kastellaan nämä tarvittaessa, ostetaan kaupungista mahdollisesti tarvikkeita, tehdään puutöitä ja kerätään eläimistä saatavat tuotteet, kuten maito ja kananmunat. Tai jos on talvi, niin hoidetaan vain eläimet ja puutyöt.
Tässä Harvest Moonin arkea, joka voisi olla yhtä hyvin oikeasta elämästä. Kun pelin päivärutiiniin lisätään vielä muun muassa vastakkaisen sukupuolen riiaaminen, ympäristöön ripotellun myytävän materiaalin noukkiminen ja ruoan tekeminen, alkaa tekemistä olla enemmän kuin tarpeeksi. Eikä pelihahmon rapakunnosta johtuva nukahtelu helpota asiaa.
Puurtaminen on kaiken lisäksi raivostuttavan epämukavaa väärän pelityökalun vuoksi. DS:n kosketusnäyttöä käytetään kaikkeen, myös ohjaamiseen. Ristiohjain olisi ollut tähän ainoa oikea valinta.
Paluumuuttajat
Tarina autioituneelle saarelle haaksirikkoutuneesta porukasta toimii taustana työläälle tilanhoidolle. Pelaajan harteille heitetään saariston henkiin herättäminen. Mitä houkuttelevammalta kehitys näyttää, sitä enemmän paikalle muuttaa vanhoja asukkaita. Vähän kuin Suomen periferioissa siis.
Muut hahmot tukevat yrittäjyyttä myymällä hyödykkeitä ja palveluita. Pääasiassa populaatio kuitenkin palloillee pitkin saarta toimettomana. Jutustelu rajoittuu yhteen, harvakseltaan vaihtuvaan lauseeseen.
Kantaväen vähäinen verbaalinen panos tekee koko pelaamisesta kohtuuttoman hankalaa kaikille muille paitsi Harvest Moon -veteraaneille. Taro-niminen vanhus neuvoo pellon perustamisessa, mutta muuten ollaankin omillaan. Ohjekirjakaan ei liikaa auta, lopulta on turvauduttava netin neuvoihin.
Pelin edistyminen vaikuttaa avunkin jälkeen yhtä satunnaiselta kuin saaren sään vaihtelu. Vai mistä ihmeestä voi päätellä, että kalastamiseen vaadittavan onkivavan saa lahjomalla tietyillä kukilla tiettyä vanhaa miestä? Entä, miksei eläinten myyjäksi mainostetulta mieheltä voi ostaa mitään, vaan elikot ilmestyvät aikanaan kauppaan?
Mutta on pakko-oireiselta puuhastelulta vaikuttavassa tekemisessä porkkanoitakin. Kun maatila kasvaa ja kehittyy, pelaajalle avautuu uusia rahanteon mahdollisuuksia. Onneaan voi kartuttaa muun muassa kaivoksessa kultaa kuopimalla ja elonkorjuujuhlissa eläimillään kilpailemalla. Kysymys kuuluukin, kuka jaksaa niin pitkälle?
Todennäköisimmin ainoastaan Harvest Moon: Island of Happinessin uskollisimmat ystävät, joille peli onkin suunniteltu. Palveluksesta tällekään marginaaliryhmälle ei silti voitane puhua typerän ohjauksen vuoksi. Tai ehkä senkin tarkoitus on lisätä ehtaa työnteon tunnelmaa.