Sedät jaksaa heilua
On rankkaa olla vanha sankari. Nuoruuden urotyöt ovat jo painumassa unholaan, eikä legendoille löydy oikein muuta työtä kuin saattaa kuninkaan tyttäriä kouluun. Kaikkien onneksi koulumatka muuttuu eeppiseksi seikkailuksi, joka vie muinaiset sankarimme muun muassa taivaaseen – ja voi siinä sivussa pelastaa koko maailman.
Näin rempseistä asetelmista alkaa Has-Been Heroes, joka tarjoilee kepeää strategiaa, tiukkaa toimintaa ja roguelike-elementtejä. En silti olisi odottanut tällaista peliä kotimaiselta Frozenbyteltä. Tiimi on tullut tunnetuiksi kuvankauniista Trine-tasohyppelypeleistään, eikä tuoreella pelillä ole niiden kanssa kamalasti yhteistä, mutta jotain kuitenkin: sekin on pahuksen hauska.
Pelaajan seikkailijaporukka suhaa ruuduista koostuvalla pelilaudalla etsien aarteita, kauppiaita, taikaesineitä ja muita hyödykkeitä, jotka auttaisivat kumoamaan kentän lopussa odottavan pomon. Useimmiten löytyy kuitenkin ikävyyksiä.
Taistelu on nopeatempoista, taktista ja kinkkistä puuhaa. Kullakin hahmolla on oma kaistansa, jota pitkin viholliset lähestyvät. Jos ne ehtivät sankarille asti, ne tekevät vahinkoa. Sankareilla on omat pelityylinsä: varas lyö esimerkiksi aina kolme kertaa, mutta ei tee kovin paljon vahinkoa. Taistelija taas lyö vain kerran, mutta iskee kuin pikajuna.
”Suosittelen hakkaamaan päätä tiiliseinään, sillä ainakin itse jäin totaalisesti koukkuun.”
Kaikille tyyleille on käyttöä, sillä vihollisilla on käytännössä aina suojakilpiä. Niin kauan kuin ne ovat pystyssä, vihut eivät ota vahinkoa tai edes hidastu iskuista. Tyylipuhtaassa suorituksessa pitäisikin hahmoja aktivoimalla ja kaistalta toiselle vaihtamalla kombotella sarjoja, joissa heikommat hahmot laskevat kilvet ja joku vetäisee sitten kunnon heijarilla vihun kanveesiin.
Tämä kuulostaa paperilla helpolta, mutta on oikeasti todella hektistä puuhaa. Pelin pystyy pysäyttämään mietintätaukoja varten, mille tuleekin käyttöä varsinkin, kun peli alkaa heitellä mukaan lisämausteitaan. Ne voivat olla toisia vihollisia parantavia hirviöitä tai vihollisia, jotka ovat immuuneita tietynlaiselle vahingolle.
Has-Been Heroesin roguelike-puoli näkyy siinä, että lähtökohtaisesti pelaajan odotetaan häviävän. Varsinkin kenttien lopussa odottavat pomot ovat äärimmäisen haastavia ja vaativat niiden yksilöllisten jippojen keksimisen, mikä ei ole helppoa. Niinpä pelissä kuolee usein, mutta sen ei kannata antaa harmittaa kovin pitkään. Häviötkin avaavat kauppiaiden valikoimiin uusia esineitä, ja kun jokainen pelisessio on sangen lyhyt, uuteen yritykseen voi hypätä hetkessä.
Satunnaisuudella on myös suuri merkitys, sillä kentät rakennetaan satunnaisista huoneista ja esimerkiksi kauppiaiden valikoimat vaihtelevat kerrasta toiseen. On erinomaisen hauskaa kehitellä tarjolla olevista osasista toimivia yhdistelmiä ja yrittää näin löytää mahdollisimman tehokkaita keinoja kumota pomot.
Has-Been Heroes on oikein viihdyttävä ja mainio peli. Korkea vaikeustaso vaatii totuttelua, sillä varsinkin alussa käytännössä kertaiskusta pelin päättävät pomot tuntuvat aika ikäviltä. Satunnaisuus on myös kaksiteräinen miekka. Eräällä ajolla sain paljon sähkövahinkoon keskittyviä esineitä, mistä ei ollut hirveästi apua, kun vastaan tuli sähkölle immuuneita hirviöitä täynnä oleva pomotaistelu. Sellaisiahan ne roguelike-pelit tosin yleensä ovat, joten tämä ei ole ongelma, ellei siitä sellaista tee.
Suosittelen hakkaamaan päätä tiiliseinään, sillä ainakin itse jäin totaalisesti koukkuun. Kuoleman jälkeen sanottiin pari ärräpäätä ja sitten lähdettiin heti uuteen yritykseen. Jos se ei ole hyvän pelin merkki, niin mikä?