Sanotaan se heti suoraan: Doomsday on Hearts of Iron 2 muutamilla pelillisillä muutoksilla, yhdellä uudella kampanjalla ja skenaarioeditorilla terästettynä. Ja tietenkin halpishintaan. Tyylilajiltaan Doomsday kuuluu suurstrategioiden harvalukuiseen kastiin. Onneksi tässä tapauksessa laatu korvaa määrän. Hearts of Ironissa käydään toista maailmansotaa uudelleen ja uudelleen. Peli on niin realistinen kuin pelattavuus antaa myöten ja jokainen olemassa ollut valtio on pelattavissa. Valtion johdossa myös pääsee todella vaikuttamaan kaikkeen. Tuotantopuolella huolehditaan teollisuuden raaka-aineista ja säädellään kulutus- ja sotatarvikkeiden suhdetta. Diplomatiassa ei vain hoideta suhteita muihin maihin, vaan päätetään myös hallituksen miehityksestä ja sisäpolitiikan painotuksista. Ministerit ja sotilasjohtajat ovat esikuviensa mukaan mallinnettuja ja vaihtuvat sisäpoliittisen kehityksen myötä. Tutkimuspuolella käytössä on rajallinen määrä tutkimuslinjoja, joille voi asettaa historiallisten esikuviensa mukaisia kehitystiimejä tutkimaan projekteja kahdeksalta osa-alueelta. Kehityksen edetessä tarjolle saattaa tulla myös salaisia projekteja, joista löytyvät niin suihkuhävittäjät kuin ydinpommitkin. Merkittävä osa peliajasta kuluu kuitenkin joukko-osastoja komentaessa. Pelin perusyksikkö on divisioona, joita voi ryhmittää pinoiksi. Kullekin pinolle määrätään omat johtajat, jotka tietenkin ovat historiallisten esikuviensa mukaisia kykyineen ja sotilasarvoineen. Peli etenee tunnin sykäyksissä, joten on mahdollista aloittaa hyökkäykset vaikka auringon noustessa. Peli mallintaa myös säätä, joten D-day saattaa lykkääntyä sateiden loppua odotellessa. Tuotanto ja muu laajempi toiminta päivittyy päivän välein. Kaikki tämä saattaa tietenkin olla uudelle pelaajalle liikaa, ja useimmin kuultava suurin valitus onkin pelin jyrkkä oppimiskäyrä. Paradox on yrittänyt lievittää tätä eri tavoin. Kattava manuaali kertoo seikkaperäisesti eri osa-alueiden merkityksen ja tutoriaalit opastavat perustoimintojen suorittamisessa. Taitojaan voi kokeilla myös pikkuskenaarioissa, kuten talvisodassa. Joitakin valtiotaidon osa-alueita, kuten sotilasjohtajien nimeämistä yksiköiden johtoon tai huoltokuljetusten järjestämistä, voi myös automatisoida tekoälyn huoleksi. Pelkäksi sotilasjohtajaksi ei kuitenkaan voi heittäytyä, koska tekoälyä ei saa huolehtimaan tutkimuksen tai tuotannon kaltaisista kokonaisuuksista.
Transistorikenraali ja ihmisvastustajat
Näin monimutkaisen pelin tekoälyn on tietenkin oltava aivan omaa luokkaansa. Doomsday suoriutuu haasteesta kohtuullisesti, mutta taitava pelaaja oppii kuitenkin kikat joilla tekoäly kampitetaan. Tekoälyn parametrien viilaaminen onkin yleensä päivitysten antia, koska jokaisen pelimekaniikan muutoksen myötä tekoäly pitää kalibroida uudelleen. Aivan toisenlaisen haasteen saa ihmispelaajista, joita moninpeliin mahtuu hulppeat 32. Koska Doomsdayn skenaarioita ei rykäistä läpi ihan parissa tunnissa, saattaa muutaman pelaajan moninpeli olla realistisempi vaihtoehto. Silloinkin kannattaa varautua runsaalla kärsivällisyydellä, koska peliajan on edettävä riittävän hitaasti. Tunnelma on kuitenkin aivan toinen kuin yksinpelissä ja toimiaan joutuu todella miettimään. Lisäväriä tuo mahdollisuus jakaa yhden valtion hoitaminen useamman pelaajan kesken.
James Bond ja Ethel Rosenberg
Doomsdayn suurin uudistus on vakoojien ja tiedustelutoiminnan lisääminen. Pelaajat voivat nyt lähettää muihin maihin vakoojia, jotka perille päästyään alkavat välittää tietoja armeijasta ja tutkimuksesta. Peruspelin kaikentietävästä armeijavertailusta on luovuttu, ja vaikka vakoilupuuhat eivät muuten kiinnostaisikaan, on tärkeimpiin vihollismaihin syytä ujuttaa kourallinen ’kulttuuriattaseoita’. Paikan päällä vakoojia voi sitten komentaa erilaisiin hämärähommiin. Tarjolla on perinteisen teollisuusvakoilun lisäksi epätavallisempiakin hommia, kuten tuotannon sabotointi tai kohdemaan maineen mustaaminen maailman silmissä. Kovahermoiset voivat turvautua myös ministerien salamurhiin ja vallankaappauksiin. Vakoilu vaikuttaa periaatteessa mielenkiintoiselta, mutta nykymuodossaan liian kalliilta saavutettuun hyötyyn nähden. Toinen suurempi uudistus on peliajan ulottaminen vuoteen 1953. Lisäajan myötä teknologiapuuta on laajennettu, nyt mukana vilahtavat jopa helikopterit. Jatkoajan myötä on peliin mahdollista sisällyttää myös pienempiä konflikteja, kuten Israelin itsenäistyminen ja Korean sota. Skenaarioeditoria tuskin kovin monet käyttävät, mutta sen hyöty onkin välillinen. Paradoksin pelit ovat aina olleet helposti muokattavia, mutta nyt tekstitiedostojen kampaamiselle on selkeämpi vaihtoehto. Niin modien määrä kuin laatukin tulevat varmasti kasvamaan.
Tuima rypistys
Doomsdayn nimikkoskenaario ei turhia kainostele. Kylmän sodan ja varustelukilpailun sijasta siirrytään itse asiaan, eli Neuvostoliitto vastaan muu maailma -sotaan. Kinkerit polkaistaan käyntiin ydinpommilla Moskovaan, ja yksi Neuvostoliiton tavoitteista onkin päästä antamaan samalla mitalla takaisin, että neuvostokansalaiset lakkaisivat napisemasta. Siinä sivussa voi sitten heittää liittoutuneet mereen niin Länsi-Euroopasta kuin Koreastakin, pestä saappaat Intian valtameressä, avustaa aatetovereita Kiinassa ja ulottaa proletariaatin valta vaikka Afrikkaan asti. Lupaavasta alusta huolimatta kyseessä ei ole pidennetty vappumarssi, sillä liittoutuneiden ilmaylivoima rokottaa pahasti joka käänteessä, meriylivoima varmistaa Japanin, Ison-Britannian ja Amerikan koskemattomuuden eikä se oma kansakaan jaksa loputtomiin sotia. Liittoutuneiden tehtävänä onkin viivyttää ja kuluttaa punakonetta, kunnes tuotantolinjalta tippuu hiljaksiin ydinpommeja. Tehtävä on pääosin Yhdysvaltain harteilla, mutta jonkin pienemmän osapuolen, kuten Englannin tai Ranskan, pelaaminen saattaa olla paljon mielenkiintoisempaa. On huomattava, että tämä on ensimmäinen täysin fiktiivinen täysikokoinen peliskenaario, mikä näkyy tapahtumien vähyytenä. Yksittäistapahtumat, kuten anschluss tai presidentinvaalit, ovat aina olleet pelin suola ja pelaajalle keino ohjata peliä haluamaansa suuntaan. Keksittyyn skenaarioon ei ole kuitenkaan luotu fiktiivisiä tapahtumia, joten oletettavasti skenaario etenee joka kerta melko samansuuntaisesti.
Täydellistymistä
Doomsdayn myötä Hearts of Iron on taas harppauksen lähempänä sitä mitä se voisi olla. Jos pelityyppi kiinnostaa, mutta HoI 2 jäi jostain syystä väliin, nyt on oiva tilaisuus korjata tilanne asevelihintaan. HoI 2:n jo omistaville yksi uusi skenaario, pienet pelilliset viilaukset ja skenaarioeditori eivät ehkä tunnu hinnan arvoisilta. Varsinaiset fanaatikot ovat tietenkin jo tilanneet omansa etukäteen.
Historian kipupisteet
Doomsdayssa saksan lipussa on kolme raitaa, tuttu puna-valko-musta kuvio loistaa poissaolollaan. Pelissä ja sen foorumeilla ei myöskään puututa juutalaisvainoihin, kaasuaseisiin tai siviilikohteiden pommituksiin. Paradox on valinnut matalan profiilin suhteessa lähihistorian arkoihin aiheisiin. Linja on tietysti ymmärrettävä. Paitsi että joidenkin maiden lait kieltävät hakaristin ja muiden natsisymbolien esittämisen peleissä, valtamediaan levinnyt aiheetonkin kohu saattaisi aiheuttaa aivan liikaa haittaa pienelle pelinjulkaisijalle. Aivan kaikkeen ei Ruotsissakaan ole kuitenkaan taivuttu. Kiinan kansantasavalta on tupannut olemaan tarkka julkisuuskuvastaan, ja joitakin vuosia sitten ilmoitettiin, että Hearts of Iron oli kielletty Kiinassa ”sisäistä eheyttä uhkaavana ja tosiasioita vääristelevänä”. Kehtasihan peli väittää, että 1936 Tiibet ja Mantšuria olisivat olleet itsenäisiä valtioita ja japanilaiset olisivat hallinneet Formosan saarta. Kiinalaisten sensorien kiusaksi nämä asiat esitetään edelleen samassa valossa. Pienellä ruotsalaisfirmalla on enemmän varaa moraaliin kuin Yahoolla ja Googlella.
Paradoxin vuosituhat
Hearts of Iron kuuluu Paradoxin historiallisten pelien sarjaan, joka alkoi vuonna 2001 peleillä Europa Universalis I ja II, jotka kuvasivat renessanssin ja valistuksen aikakautta. Sittemmin sarjaan ovat tulleet feodaaliaikaa kuvaava Crusader Kings sekä 1800-luvulle sijoittuva Victoria. Kaikkiaan pelisarja kattaa siis lähes keskeytyksettä ajan vuodesta 1066 vuoteen 1953. Kaikissa peleissä on oman aikakautensa tunnelma ja ne ovat ehdotonta mannaa historiafriikeille. Seuraavaksi Paradox palaa juurilleen, sillä luvassa on Europa Universaliksen kolmas tuleminen.
Muista päivittää
Tämä arvostelu perustuu Doomsdayn päivitykseen 1.1, joka julkaistiin samaan aikaan pelin kanssa. Tätä ei pidä käsittää merkiksi siitä, että peli olisi julkaistu bugisena tai keskeneräisenä. Karu totuus on, että näin monimutkaista peliä voisi viilata ja parannella loputtomiin, varsinkin kun jokaisen pelimekaniikan muutoksen jälkeen tekoäly on säädettävä uudelleen. Jossain vaiheessa peli on kuitenkin julkaistava, jotta pelinkehittäjätkin saisivat palkkansa.Perinteisesti Paradox tukee pelejään hyvin. Pelinkehittäjät ovat aidosti innostuneita tuotteistaan ja saattavat korjailla niitä vapaa-aikanaankin. Kannattaa siis seurailla tilannetta Paradoxin foorumeilla. Samalla kannattaa tutustua Hearts of Ironin vireään modikulttuuriin. Paradoksin pelit on aina suunniteltu helposti muokattaviksi ja Doomsdayn mukana tuleva editori helpottaa tilannetta entisestään. Kymmenet innostuneet fanit saattavat hyvinkin saada aikaan paljon laajempaa materiaalia kuin pelin kehittäjät, varsinkin kun modaajat voivat viitata kintaalla kaupalliselle kaikkien miellyttämiselle ja keskittyä mielestään olennaiseen. Modeista löytyykin niin äärimmäistä realismia kuin hulluuteen asti vietyä vaikeustasoakin.
Alkuperäinen pistemäärä: 92/100