Hearts of Iron IV

Uusin ja hienoin iteraatio suurimman mahdollisen skaalan sotastrategiapelistä.

5.8.2016 05:00

Neljäs maailmanpalo

Lainaus:  Jos peruskonsepti iskee, Hearts of Iron IV on varma valinta. / Osa hienosti rakennetuista mekaniikoista menee hukkaan, kun peli ei onnistu tekemään niiden hyödyntämisestä kiinnostavaa.

Ruotsalainen Paradox on kaivertanut itselleen kolon pelimarkkinoilta tekemällä ison skaalan strategiapelejä. Nyt neljänteen osaansa ehtinyt Hearts of Iron on kenties raskain Paradoxin suurstrategiasarjoista, joihin kuuluvat myös Crusader Kings II, Victoria, Europa Universalis sekä tuore tulokas Stellaris. Muissa peleissä sota on politiikan jatke tai väline perimysriitojen ratkaisemiseen, mutta Hearts of Iron on toiseen maailmansotaan sijoittuva täysiverinen sotapeli.

Lähestymistapa on uniikki. Vuosiin 1936–1948 sijoittuva HoI IV muistuttaa, ettei akselivaltoja kaadettu yksinäisten sotilaiden urotöillä tai edes kenraalien nerokkuudella. Se voitettiin valjastamalla koko kansakunnan voimavarat totaalisen sodankäynnin käyttöön, aseistamalla ja kouluttamalla lukemattomia miehiä ja pysyttelemällä askeleen edellä vihollista teknologian saralla.

Tämä on se haaste, jonka eteen neljäs Hearts of Iron asettaa pelaajan: Hitlerin, F. D. Rooseveltin tai Risto Rytin kaltaisten hahmojen saappaisiin. Aloitusskenaariosta riippuen aikaa valmistutumiseen on korkeintaan muutama vuosi, ennen kuin sukupolvi miehiä ja naisia palaa toisen maailmansodan liekeissä.

Alussa valitaan valtio, joka voi olla jokin toisen maailmansodan pääpelureista tai sitten mikä tahansa sen aikakauden maa tai sellaiseksi pyrkivä Luxemburgista Kuomintang-Kiinaan. Itse peli pelataan maailmankartalla, jota voi zoomailla pallonpuoliskon kokoluokasta provinssitasolle. Sen alemmas ei mennä, vaan esimerkiksi sotatoimet koordinoidaan maakuntien ja rintamien tasolla.

Sotaponnistus vaatii niin asevoimien kuin teollisen koneistonkin virittämistä taistelukuntoon. Tämä edellyttää tehtaiden rakentamista, siviili- ja sotilasteknologian sekä doktriinien kehittämistä, joukkojen kouluttamista ja sotakoneiden rakentamista. Tarvittavia resursseja, kuten terästä ja öljyä, maa voi joko tuottaa itse tai ostaa ulkomailta luonnonvarojen saatavuudesta ja valitusta strategiasta riippuen, mutta jostain kumman syystä niitä ei voi varastoida. Kaupankäyntiä varten täytyy tuottaa hyödykkeitä siviilitehtaissa sekä huolehtia kauppareittien turvallisuudesta. Toiminnan tehostamiseksi ministereiksi, puolueideologeiksi, esikuntapäälliköiksi ja muiksi vastaaviksi on syytä nimittää osaavimmat henkilöt. Optimoitavaa piisaa.

Tämän kaiken lisäksi jokaisella maalla on vielä joukko kansallisia tavoitteita, joihin se voi keskittyä. Esimerkiksi Neuvostoliitto voi valita, haluaako se valmistautua sotaan kapitalistien vai fasistien kanssa. Tavoitteet tuovat tarjolle tai sulkevat pois uusia tavoitteita sekä muita mahdollisuuksia, ja ne ohjaavat myös tekoälyn kontrolloimien maiden toimintaa.

Toisin kuin vaikkapa Crusader Kings II:ssa, jossa historia kirjoitetaan yleensä täydellisen uusiksi jo pelin alkuvaiheilla, HoI IV yrittää hakea tasapainoa hiekkalaatikkoleikkien ja historiallisen tarkkuuden välillä. Peli sisältääkin huomattavan määrän historiallisia hahmoja, pelin kulkuun vaikuttavia tapahtumia ja muita yksityiskohtia, ja valtioiden halua sännätä sotaan hillitään useilla tavoilla.

Hearts of Iron IV ei ole helposti lähestyttävä peli. Jouhevasti ensimmäiseksi pelisessioksi jatkuva opetusosio näyttää perusasiat, mutta ensimmäiset parikymmentä pelituntia hurahtavat virheistä opetellessa.

Aiemmin sotatoimia on mikromanageroitu yksittäisiä divisioonia tai useamman divisioonan kasoja yksitellen ohjaamalla. HoI IV:ssä kaikki marsalkkatason jutut voi halutessaan jättää tekoälyn harteille määrittämällä armeijakunnalle hyökkäys- ja puolustuslinjoja, jotka alaiset pyrkivät saavuttamaan. Kaikkia tämänkaltaiset muutokset eivät ole miellyttäneet, ja Paradoxia on kritisoitu massayleisöjen tavoittelusta. Veteraanien kannattanee vilkaista muutoslistaa tarkemmin ja varmistaa, että se miellyttää.

Toisaalta mikromanagerointia on myös lisätty. Esimerkiksi tuotantolinjat puskevat tankkeja ulos sitä nopeammin mitä pidempään ne ovat erikoistuneet niitä tekemään. Tämä tarjoaa mahdollisuuden hienosäätää sotateollisuus maksimitehoille. Hyvä puoli on, että halutessaan asiat voi tehdä myös hieman puolivillaisesti ja silti pärjätä kohtalaisesti.

Alun runolliset puheet maailmanpalosta sikseen – toisinaan HoI IV tuntuu tylsähköltä laskuharjoitukselta, eikä aitoa tunnetta kohtalostaan kamppailevan kansakunnan ohjaamisesta oikein pääse syntymään. Se vaatii pelaajalta omien tavoitteiden määrittelemistä ja kykyä innostua mielivaltaisista päämääristä, sillä mitään varsinaista tapaa ”voittaa peli” ei ole. Parhaimmillaan se on silloin, kun pelattavaksi valitsee jonkin Italian, Japanin tai Espanjan kaltaisen voimavaroiltaan rajoittuneen, mutta kuitenkin potentiaalia omaavan keskitason mahdin.

Pelin osa-alueita vaivaa epätasaisuus. Esimerkiksi maasota on selvästi kiinnostavampaa kuin ilma- ja merivoimien komentaminen. Laivastolle ja ilmavoimille käskyjä annetaan sijoittamalla kalusto jollekin alueelle ja antamalla osastoille viholliskoneiden häiritsemisen tai kauppa-alusten tuhoamisen kaltaisia tehtäviä. Silloin tällöin taisteluraporteissa kerrotaan lukuja yhteenotossa uponneiden laivojen määristä, mutta verrattuna kartalla etenevien ja sitä oman valtion värillä maalaavien armeijoiden seuraamiseen ne eivät vain ole kauhean kiinnostavia. Sama ilmiö liittyy moniin muihin mahdollisuuksiin, joita peli tarjoaa. Osa HoI IV:n hienosti rakennetuista mekaniikoista menee tavallaan hukkaan, kun peli ei onnistu tekemään niiden hyödyntämisestä riittävän kiinnostavaa.

Paradoxin pelit tuppaavat olemaan julkaistaessa aina vähän keskeneräisiä. HoI IV:n osalta esimerkiksi tekoälyn taso on vähän niin ja näin. Testisessioissa sen suurempia ongelmia ei ilmennyt, mitä nyt marsalkat keksivät välillä kummia siirtoja. Internetissä sen sijaan kerrotaan muun muassa Saksan kasanneen joskus divisioonansa rauhalliselle itärajalleen yksinäisen brittidivisioonan vapauttaessa Belgiaa vastustusta kohtaamatta. Lopulta britit kyllästyivät ja lähtivät kotiin.

Puutteistaan huolimatta Hearts of Iron IV on ilman muuta hyvä peli. Se on valtavan kompleksinen mutta silti pääosin sujuva ison skaalan strategiapeli, joka tarjoaa valtavasti kutkuttavia mahdollisuuksia kirjoittaa historia uusiksi. Jos vakkapa fasisti-Suomen johtaminen Fennoskandian herruuteen tai Uuden Rooman luominen kuulostavat jaloilta tavoitteilta ja peruskonsepti iskee, HoI IV on varma valinta, sillä Paradox painii omassa sarjassaan. Kyllä tämän parissa varmaan muutama sata tuntia vierähtää.

Yleensä Paradox-pelien julkaisubugit korjataan ennen pitkää, ja osaan muista puutteista tulee ratkaisuja joko fanien rakentelemien modien muodossa tai sitten Paradoxin julkaisemassa ladattavassa lisäsisällössä – Crusader Kings II:n ja Europa Universalis IV:n esimerkkien perusteella jälkimmäistä lieneekin luvassa paljon. Ei välttämättä olekaan huono idea odottaa muutama kuukausi ennen pelin hankkimista. Sinä aikana enimmät kuprut ehditään silotella, ja jokin liki välttämättömäksi osoittautunut lisäsisältö saattaa jo löytyä alennusmyynnistä.

8/10
PeligenretSuurstrategia
Pegi-ikärajatK-7
Pegi-merkinnätVäkivalta
Lisää luettavaa