Wiin piskuinen pelivalikoima ei näin alkuvaiheessa juuri ole onnistunut vakuuttamaan monipuolisuudellaan tai syvällisyydellään. Yksinkertaisten bile- ja sokkelopelien joukossa kaikki vähänkin monipuolisemmat yritykset ovat iloisia yllätyksiä. Tällä kertaa vuorossa on Codemastersin Heatseeker, hävittäjäräiskintä jonka suurimpana innoittajana on selkeästi ollut arcadeklassikko Afterburner.

Loputtomien ohjusten ja pommien ryydittämää arcaderäiskintää on tarjolla kaikkiaan 18 tehtävän verran, ja meininkiä syventää pelin monimutkaisuuteen nähden varsin laadukas tarina. Itse pelaaminen koostuu lähinnä hurjista ilmataisteluista, mutta silti esimerkiksi maastoon olisi toivonut hieman enemmän monipuolisuutta. Nyt tuntuu helposti siltä, kuin kaikki tehtävät tapahtuisivat pienten saarien rikkoman valtameren yllä.

Heatseeker julkaistiin samanaikaisesti sekä Wiille että PlayStation 2:lle, ja pelejä nopeasti vertaamalla on helppo selvittää, kummalle peliä tehtiin ensiksi. Vaikka hävittäjän itsensä kontrolloiminen onnistuu Wiin ohjaimilla vielä ihan näppärästi, oheistoiminnoissa nappulat loppuvat selkeästi kesken. Osa toiminnoista, kuten siipimiesten komentaminen, on jouduttu tunkemaan ohjaimille väkisin eikä lopputulos ole kovin kaunis.

Pienistä kontrollipulmista huolimatta Heatseekeriä on kuitenkin yksinkertaisesti kiva pelata. Se on erinomainen tilapäisratkaisu Wiitä vaivaavalle huutavalle toimintapelipulalle, joskaan uudelleenpeluuarvoa se ei juuri tarjoa. Heatseeker on omassa lajityypissään tasapainoinen ja viihdyttävä kokonaisuus, josta jää kaipaamaan lähinnä moninpeliä ja useampia pelimuotoja.

6/10
Lisää luettavaa