Kirottu mieli
Hellblade ei ole tavanomainen peli brittikehittäjä Ninja Theorylta. Julkaisijoiden kanssa aiemmin työskentelemään tottunut studio halusi uutukaisellaan lähteä luomaan niin sanottua itsenäistä AAA-peliä. Keskitetyllä pelisuunnittelulla, avoimilla kehitysratkaisulla ja pienellä budjetilla on pyritty luomaan laadultaan isojen pelien vertainen kokemus ilman ulkopuolista apua. Hellblade onkin heittämällä Ninja Theoryn uskaliaimpia pelejä erityisesti teemoiltaan. Kokonaisuutenakaan sillä ei ole hävettävää, vaikkakin studion aiempien pelien fanit eivät välttämättä saa siitä kaikkea toivomaansa.
Tarinansa osalta Hellblade on periaatteessa simppeli seikkailu. Peli seuraa kelttiläissoturi Senuan matkaa Helheimiin, kuolleiden valtakuntaan, josta hän yrittää pelastaa tapetun rakkaansa Dillionin. Matkan varrella sekä Senuasta että Dillionista opitaan yksityiskohta jos toinenkin, mutta keskeisin syy Hellbladen pelaamiseen on kuitenkin matka itsessään.
Ninja Theory on jo pitkään kertonut avoimesti, ettei iso osa Senuan kohtaamista asioista ole totta. Hahmo kärsii psykoosista, joten tämän kuulemat ja näkemät asiat voivat olla harhaa. Hellblade ei kiusoittele pelaajaansa kuitenkaan alentavasti arvailemaan, mitkä Senuan näkemistä asioista ovat tämän mielen tuottamia ja mitkä eivät. Niin sanotulla oikealla todellisuudella ei ole Hellbladessa väliä, vaan koko pelin pointtina on uppoutua maailmaan, jonka psykoottinen ihminen voisi kokea.
Hellblade onkin pelinä ennen kaikkea elämys. Se on läpäistävissä muutamassa tunnissa, ja sillä on usein enemmän yhteistä niin sanottujen kävelysimulaattorien kuin Ninja Theoryn aiempien toimintapelien kanssa. Mielenkiintoisinta on nähdä, minne Senuan mieli hänet vie seuraavaksi ja kuinka sen rooli heittelee tukijan ja vihollisen välillä. Aina välillä tarjolla on kyllä taistelua ja kepeää pulmanratkontaa, mutta ne toimivat enemmän peliä rytmittävinä askelkivinä kuin kerronnallisina elementteinä.
Tavanomaisimmat pelilliset elementit ovatkin Hellbladen heikointa antia. Ninja Theory on onnistunut luomaan jälleen viihdyttävän yksinkertaista taistelutoimintaa, mutta se ei kehity tarpeeksi, jotta kamppaileminen ei maistuisi loppua kohden väärällä tavalla pakotetulta. Pulmia vaivaa vastaavanlainen tilanne, sillä hyvin samanlaisia ongelmatilanteita piisaa pelissä turhankin kanssa.
Pelin alhainen budjetti näkyy myös muutamina huomattavina rosoisuuksina. Sen tekstitykset on tehty esimerkiksi selvästi kiireellä ja ovat ainakin vielä näin kirjoitushetkellä häiritsevän heikolla tolalla. Jouduin kertaalleen myös lataamaan tallennuksen uudelleen, kun kuolemani eräässä pelin pomotaisteluissa rikkoi väliaikaisesti koko yhteenoton.
Hellblade: Senua’s Sacrifice ei ole Ninja Theorylta täysi napakymppi, mutta sitä sen ei tarvitsekaan olla. Studio onnistuu rakentamaan vaikean aiheen pohjalta kiehtovan ja paikoin jopa sivistävän jännärin, joka ei unohdu helposti, vaikka sitä vaivaavatkin muutamat mekaaniset puutteet.