Heroes of Might and Magic -pelisarjan edellinen osa ei oikein ihastuttanut faneja, mutta viides peli lupailee modernimmasta ulkoasustaan huolimatta paluuta vanhoihin hyviin aikoihin ? eikä suinkaan turhaan.
Ensimmäinen Heroes of Might and Magic -peli ilmestyi vuonna 1995, ja se innosti heti fantasiastrategian ystäviä. Pelisarja on nauttinut suosiota, mutta edellisestä osasta on jo toinenkin vuosi, eikä se oikein vastannut sarjaan kohdistuvia odotuksia. Onneksi sarjan viides peli palauttaa taas uskon Heroesin laatuun. Peliä pelataan kahdella tasolla: valtaosa ajasta vietetään suuremmalla kartalla, jossa pelaaja voi liikuttaa sankareidensa johtamia armeijoita, kerätä resursseja ja tutkia paikkoja. Kun varsinainen taistelu alkaa, siirrytään kartalta taktiseen tilaan, jossa armeijat kohtaavat. Molemmat näistä tiloista ovat vuoropohjaisia. Pelin manuaali kertoo pelistä perusteet, mutta sitä ei tarvitse edes raottaa – peli opettaa aluksi perusteet, ja lopulta pelimalli on niin yksinkertainen, että aloittelijakin pääsee siihen hyvin helposti sisään. Kyseessähän ei suinkaan ole mikään raskas strategiapeli, vaan hauskaa fantasiahuttua, jossa on kuitenkin niin paljon fiksuja liikkuvia osia, ettei homma ala maistua puulta.
Kartalla kulkien
Kartalla liikuttaessa jokaisella armeijalla on tietty määrä toimintapisteitä, joita paikasta toiseen liikkuminen kuluttaa. Usein on samantekevää, paljonko aikaa paikasta toiseen liikkumiseen käyttää, mutta kylmän sodan kuumentuessa voi olla hyvinkin tärkeää, että armeijat ehtivät liikkua oikeisiin asemiin puolustaakseen pelaajan kaupunkeja tai ehtiäkseen turvaan vihollisen joukoilta. Pelin nimen mukaisesti sankarit ovat koko pelin juju, sillä ilman heitä armeijat eivät voi liikkua, ja vaikka varsinainen tuho taistelukentällä tehdäänkin etupäässä aivan muiden yksiköiden toimesta, sankareiden kyvyt vaikuttavat koko armeijan tehokkuuteen ja ominaisuuksiin. Kokeneen sankarin joukot ovat siis merkittävästi vaarallisempia ja kestävämpiä kuin märkäkorvan. Sankareilla on myös käytössään loitsuja ja erityiskykyjä, joiden avulla voidaan vaikuttaa sekä oman puolen että vastustajan yksiköihin. Heerokset muuttuvat mahtavammiksi pelin edetessä ja kokemuksen karttuessa, ja lisää kykyjä kertyy jokaisen kokemustason myötä. Sankareiden ominaisuuksiin vaikuttavat myös pelialueelta löytyvät taikaesineet. Kartalla jokainen päivä kierros vastaa yhtä päivää, ja omalle puolelle kertyy joka päivä tietty määrä rahaa ja resursseja, joilla voidaan ostaa uusia yksiköitä ja parannella omien kaupunkien varustusta. Uusia yksiköitä tulee tarjolle aina viikon vaihtuessa, joten armeijan harmaisiin ei saa uutta väkeä milloin tahansa.
Taistoon mars
Taktisessa tilassa ei ole toimintapisteitä, vaan molempien puolien yksiköt asetetaan samaan toimintajonoon, jonka järjestys määräytyy yksiköiden nopeuden perusteella. Pikaisen joukkojen asettelun jälkeen yksiköt alkavat toimia omilla vuoroillaan. Pelin taisteluissa on yksiköitä kuudelta eri osapuolelta. Tarjolla ovat Haven (ihmiset), Academy (velhot), Inferno (demonit), Necropolis (epäkuolleet), Sylvan (haltiat) ja Dungeon (pimentohaltiat). Jokaiselle on myös oma kampanjansa. On hyväksi, jos pelaaja voi tasapainottaa omia joukkojaan muilla yksiköillä, sillä esimerkiksi joukko taitavia Sylvan-jousimiehiä tukemassa Havenin mahtavia paladineja helpottaa taisteluja merkittävästi. Eri faktioiden yksiköt on tasapainotettu kiitettävän hyvin, joten pelaajan ei kannata vain hankkia suurta joukkoa yhtä yksikköä ja yrittää jyrätä niillä kaikki vastustajat. Heikommillakin yksiköillä on yleensä selkeä taktinen merkitys, etenkin kun yksiköillä on erikoiskykyjä – esimerkiksi ihmisten perusjousimiehet voivat ampua useita rykelmässä olevia vihollisia samaan aikaan, kun taas kaatuneet vampyyrit voivat nousta taas pystyyn imettyään verta kohteestaan. Jokaisella faktiolla on puolisen tusinaa eri yksikköä, joista jokaisesta on tarjolla perus- ja kehittyneempi versio. Tämän ansiosta turhia päällekkäisyyksiä ei siis pääse syntymään, vaan jokaisella yksiköllä on tärkeä rooli armeijassa. Armeijaan mahtuu mukaan vain rajoitettu määrä erilaisia yksiköitä, joten oikean tasapainon löytäminen oikeaan tilanteeseen on oma taiteenlajinsa. Tämä on senkin puolesta mukavaa, että pelaaja voi harjoittaa hyvinkin erilaisia pelityylejä.
Määrä jyllää
Taistelussa yksiköiden määrä on pitkälti ratkaiseva tekijä. Vaikka jokaisella yksiköllä onkin omat kestopisteensä ja muut ominaisuutensa, yksiköiden määrä vaikuttaa merkittävästi siihen, paljonko rykelmä tekee tai kestää vauriota. Yksikkökasoja voi rukata ennen taisteluja, jolloin esimerkiksi 300 jousimiehen köntin voi jakaa kolmeen sadan miehen joukkoon, mutta taistelun alettua kokoonpanoihin ei enää voi vaikuttaa. Kokoonpanolla on suurta taktista merkitystä, sillä siinä missä 300 jousimiehen rykelmä tekee ison pipin vastustajaan, kolme sadan miehen joukkoa voi vaurioittaa kolmea eri kohdetta – ja koska järjestelmä on vuoropohjainen, joukkojen jakaminen useampaan ryhmään tarkoittaa, että esimerkiksi tämän kolmikon tappaminen vie ylivoimaiseltakin viholliselta yhden toiminnan sijasta kolme. Taistelun voittaja on yksinkertaisesti se osapuoli, jonka armeijasta jää jäljelle edes yksi mies.
Kaupungeissa tapahtuu
Yksi pelin tärkeimpiä elementtejä ovat kaupungit, joissa pelaaja voi värvätä uusia joukkoja, päivittää heikompia yksiköitä vahvempiin versioihin, värvätä uusia sankareita tavernassa ja oppia uusia loitsuja – olettaen tietenkin, että paikalle on rakennettu asiaankuuluvat rakennukset. Värvättävissä olevien joukkojen määrään vaikuttaa myös se, paljonko tiettyjä rakennuksia pelaaja on vallannut suurella kartalla. Myös sisään päivittäin tulevan rahan määrä riippuu merkittävästi siitä, onko kaupungissa asiaankuuluvat hallinnolliset rakennukset. Valtaosa rakentamiseen ja tiettyihin yksiköihin tarvittavista resursseista tulee kuitenkin kaupunkien ulkopuolella olevista kaivoksista ja muista resurssien lähteistä, joten pelaajan on tasapainotettava kaupungin ja sen ulkopuolisten strategisesti tärkeiden kohteiden puolustus keskenään. Kaupungeista sodittaessa hyödynnetään sotakoneita ja puolustusrakennelmia. Eri faktioilla on luonnollisesti omat kaupunkinsa ja omat rakennelmansa.
Aiempaa koreampi
Jotkut puristit varmaan onnistuvat ärsyyntymään siitä, että pelin uusi 3d-ulkoasu tuo vahvasti mieleen Warcraftin ja eroaa muutenkin merkittävästi aiempien pelien grafiikasta, mutta siitä viis: lopputulos on toimiva. Peli ei edes yritä tarjoilla mitään huippurealistisia fantasiavistoja, vaan joka paikassa on hurjat määrät erilaisia rakennuksia, luonnonmuodostelmia ja bonuksia antavia avainkohtia, kuten lähteitä, keijukansan sienirinkejä, tuulimyllyjä sun muita – yksiköitä tuottavista rakennuksista puhumattakaan. Lopputulos on runsas ja hauskan näköinen, ja vahvistaa pelin muutenkin hiukan satukirjamaista tunnelmaa. Myös hahmot ovat tyylikkäitä, vaikka mitään kovin inspiroitunutta animaatiota onkin turha odotella – varsinkin taisteluihin kyllä kaipaisi vähän vaihtelua, sillä saman liikkeen näkeminen toistuvasti (ja usein vielä toistuvasti samanlaisten yksiköiden hyökätessä yksi toisensa jälkeen) haukotuttaa. Grafiikka ei jätä ketään haukkomaan henkeään, paitsi ehkä suhteessa sarjan aiempiin peleihin, mutta ainakin se on perusnättiä, selkeää ja toimivaa – ja pelityypille ominaisesti Heroes of Might and Magic V:n charmi on joka tapauksessa täysin muualla kuin sen ulkonäössä, kuten ehdottomasti pitääkin.
Kaiuttimista tulee ääniä
Ääniefektit ovat aika yhdentekeviä ”ja tämä on hyökkäysääneni” -tyyppisiä örinöitä, mutta sen sijaan pelin mahtipontinen musiikki toimii oikein hyvin ja luo tehokkaasti juuri oikeanlaista sankaritunnelmaa. Ääninäyttely ajaa suunnilleen asiansa, mutta vaikea sitä on mennä kehumaankaan. Pelin kampanjoiden tarinat eivät juuri herätä ajatuksia suuntaan tai toiseen – niiden tarkoitus on lähinnä antaa tekosyy varsinaiselle pelaamiselle. Sellaisena ne kyllä toimivat, mutta puhtaasta tarinankerronnallisesta vinkkelistä katsottuna materiaali ei oikein vakuuta. Mistään kovin kummoisista taiteellisista ambitioista ei tarvitse huolehtia, eikä tätä asiaa varsinkaan helpota se, että tehtävien aikana kampanjan tarinaa edistetään pelimoottorilla tehdyillä välianimaatioilla. Koska yksiköt on mallinnettu ihan nätisti ja maastotkin ovat mukavan näköisiä, tämä voisi olla okei, vaikka ukkelit eivät selvästi olekaan parhaimmillaan jököttäessään paikallaan aivan kameran edessä. Valitettavasti hahmoille ei kuitenkaan ole vaivauduttu tekemään mitään ylimääräisiä keskusteluanimaatiota, joten puhe kuuluu, mutta hahmot ovat kuin seipään nielleet. Ehkä juuri tämän vuoksi suunnittelijat ovat kokeneet tarpeelliseksi lisätä näihin osuuksiin hullunkurista dramatiikkaa: kesken puheen hevosen selässä tapittava sankari saa valitettavan usein äkkiä päähänsä nostaa ratsun takajaloilleen, kohottaa miekkansa ja räimiä satunnaisia valoefektejä ympäristöön sanoessaan jotain hurjan merkityksellistä, kuten ”Kaikki ratsaille!” tai ”Menkäämme nakkikioskille!”. Hieno homma, pojat, nyt se on vaikuttavaa.
Verkon sankarit
Peliä voi luonnollisesti pelata myös moninpelinä, joko nostalgiaa puhkuvaan malliin samalla koneella vuorotellen, lähiverkossa tai Ubisoftin omassa verkkopalvelussa. Valitettavasti arvosteluun toimitetulla kappaleella tämä viimeinen toiminto ei suostunut toimimaan, mutta toisaalta, näin ennen pelin julkaisua peliseuraa tuskin olisi kuitenkaan löytynyt, joten samapa tuo. Pelin hyvin selkeän ja vuoropohjaisen luonteen huomioon ottaen voin kuitenkin hyvin turvallisesti sanoa, että pelissä riittää potkua myös verkossa. Moninpelissä on peruspelin lisäksi tarjolla myös kaksintaistelutila, jossa valittu sankari ja armeija kohtaavat toisen sankarin ja armeijan ilman sen kummempaa strategista elementtiä – paras mies voittakoon. Erikoisempi uutuus on haamutila, jossa pelaajat voivat käyttää erityisiä haamuyksiköitä paikkojen tutkimiseen, vihollisen yksiköiden häirintään sun muihin puuhiin. Haamuilla on rajoitettu määrä energiaa, jota kuluu liikkumiseen ja muihin toimiin. Hauska moninpeliä nopeuttava juju on, että joka kierroksella palautuvan energian määrä riippuu siitä, kuinka paljon aikaa pelaaja käytti omaan vuoroonsa. Yleensä ottaen Heroes of Might and Magic V on hyvin tyydyttävä kokonaisuus. Siitä voi kyllä löytää puutteita: grafiikka on etenkin läheltä katsottuna vähän turhan karua, animaatio jättää toivomisen varaa, välianimaatiot ovat kurjan tönkköjä… mutta se on toisarvoista, sillä itse peli toimii oleellisilta osiltaan ihailtavan sujuvasti. Näin näitä tehtiin vanhoina hyvinä aikoina.
Mahti ja magia muissa muodoissaan
Heroes of Might and Magic -sarjan juuret ovat itse asiassa syvällä tietokoneroolipelien historiassa, sillä se perustuu Might and Magic -roolipelisarjaan, jonka ensimmäinen osa julkaistiin vuonna 1986. Tuon sarjan pelit olivat melko suoraviivaisia verrattuina esimerkiksi Ultima-peleihin, mutta etenkin sen kuudes peli, vuonna 1998 ilmestynyt Might and Magic VI: The Mandate of Heaven oli pelaajien suosiossa, kiitos laadukkaan grafiikan ja musiikin sekä epälineaarisen juonen. Seitsemäskin peli, For Blood and Honor, nautti hyvin positiivisesta vastaanotosta, mutta valitettavasti sen jälkeen alkoi alamäki: Might and Magic VIII: Day of the Destroyer lytättiin pahasti kriitikoiden toimesta, eikä ihme – vuonna 2000 ilmestyneen pelin grafiikkamoottori kun oli käytännöllisesti yhä sama kuin Mandate of Heavenissa, ja 3d-kiihdytetyn grafiikan kehittyessä hurjaa vauhtia peli oli hyvin karun näköinen muihin samaan aikaan markkinoilla oleviin tuotteisiin verrattuna. Sarjan viimeisin osa, Might and Magic IX, julkaistiin vuonna 2002, mutta sekään ei juuri innostanut arvostelijoita eikä kuluttajia. Might and Magic -sarja on kuitenkin ollut sikäli rönsyilevä, että kyseisen tittelin alla on myyty monia muitakin pelejä. Näistä uusin on pian ilmestyvä Dark Messiah of Might and Magic, joka vie Might and Magic -pelit taas uuteen suuntaan. Sarja ei siis tunnu osoittavan mitään hyytymisen merkkejä, vaikka sille onkin kertynyt ikää jo parikymmentä vuotta.
Ei kuten nelonen
Useimmille pelisarjan veteraaneille lienee tervetullut uutinen, että pelissä on pitkälti palattu Heroes of Might and Magic III:n malliin – neljänteen peliin tehdyt muutokset kun jättivät monet kovin kylmiksi. Niinpä sankarit eivät enää osallistu suoraan taisteluihin, vaan ovat jälleen paikallaan taistelukentän reunassa, josta he voivat tehdä täsmäiskuja ja tukea joukkoja loitsimalla. Armeijoita ei myöskään voi enää muodostaa ilman sankareiden läsnäoloa, eikä pelkistä sankareista koostuva armeijakaan ole enää vaihtoehto. Se on oikein.
Alkuperäinen pistemäärä: 94/100