Heroes Over Europe / Arvostelut / pelaaja.fi

Heroes Over Europe

11.11.2009 // Kirjoittanut: Tero Lehtiniemi
0

Konsoleiden lentopelivalikoima on loppukesästä julkaistua IL-2 Sturmovikia lukuun ottamatta rajoittunut lähinnä puhtaisiin arcade-räiskintöihin. Näillä samoilla linjoilla jatkaa Transmission Gamesin Heroes Over Europe. Kuten nimestä voi arvailla, on luvassa toiseen maailmansotaan sijoittuvaa lentelyä Euroopan yllä.

Pelin yksinpeliosuus on jaettu muutamaan lyhyehköön kampanjaan, jotka seuraavat eri liittoutuneiden lentojoukoissa palvelevien pilottien edesottamuksia. Tarinankerronta on korutonta, pohjautuen lähinnä still-kuviin ja lennon aikana käytävään sananvaihtoon, mutta ääninäyttely on onneksi toteutettu pääosin ihan asiallisesti.

Ranskasta runnellun Berliinin ylle vievät tehtävät taas eivät saa aikaan minkäänlaisia riemunkiljahduksia. Pelin käsitys hauskuudesta on nimittäin se, että kun pelaaja on ensin pudottanut kolme pommikonelaivuetta saattokoneineen, seuraavaksi luvassa on viisi pommikonelaivuetta saattokoneineen. Kun tehtävien rakenne pysyy tällaisena ja kun lentomalli on realistisimmillaankin lähinnä olematon eikä vaihtelua eri konemallien välillä juuri ole, on pakko kysyä, että missä on juju?

Koska Heroes Over Europe on monessa mielessä niin samanlainen kuin IL-2 Sturmovik, ja jokaisella osa-alueella – erityisesti teknisellä – heikommin toteutettu, niin on vaikeaa keksiä syytä, miksi konsolilentopeliä etsivän pitäisi Sturmovikin sijasta suunnata katseensa Euroopan taivaille.

5/10