Hitman: Blood Money

Agentti 47 on edelleen palkkatappajien ykkösjehu.

4.2.2013 11:25

Agentti 47 on edelleen palkkatappajien ykkösjehu. Rankasti uudistettu Hitman- hiippailutoimintapelisarja yltää uusimassa osassaan tunnelmaltaan jo Thief-pelien tuntumaan.

Agentti 47, tuo pelimaailman Huttunen. Julma. Armoton. Tunteeton. Täydellinen. Tosin salamurhaaja, ei kriitikko. Tanskalaisen IO Interactiven luoma palkkatappaja seikkailee Blood Money -pelissä neljättä kertaa. Ensi vuonna hahmo nähdään myös valkokankaalla. Iskijän habitus on selkeästi tiedostettu oikein, sillä miestä näyttelee itse Vin Diesel. Mikä täydellinen pari… Agentti 47:n neljäs esiintyminen on taitavasti luotu toimintaseikkailu, joka tarjoaa pelaajasta riippuen hyvinkin erilaisia pelikokemuksia. Blood Money on yhtaikaa räiskähtelevän suoraviivainen räiskintäpeli, jossa miestä lakoaa kuin heinää talkoissa, sekä Thief-henkinen varovainen hiiviskely, jossa pelaaja hipsii hälytyslaitteiden ohi ja katoaa jälkiä jättämättä. Mikä tärkeintä, Blood Moneyssa on osattu uudistaa Hitman-pelien olemusta tuomalla peliin vapauden ja avoimuuden aineksia, jotka voivat olla entuudestaan tuttuja esimerkiksi peleistä Deux Ex, Thief tai Oblivion. Pelaajalle annetaan selkeä tehtävä ja vapaat kädet, eikä avoimuus ole markkinoinnin taikasana vaan oleellinen osa peliä.

Täyttä takaumaa

Hitman: Blood Money luo tarinallisen verkon taidokkaalla, elokuvista tutulla tehokeinolla: takautumilla. Juonen kudelma kehittyy, kun salaperäinen teollisuusneuvos paljastaa luotetulle toimittajalle totuuden agentti 47:sta. Jokainen tehtävä on osa muistojen sarjaa. ”Mutta tämä mystinen salamurhaaja, eihän häntä ole todellisuudessa olemassakaan”, inttää toimittaja. ”Ei. Hän on todellinen. Oli todellinen”, teollisuuspamppu jyräyttää ja kertoo eräästä agentti 47:n iskusta. ”Piiritimme suojatalon FBI:n agenteilla. Tiesimme että hän tulisi. Halusimme varmistaa että saisimme hänet tällä kertaa. Hän tiesi, että odotimme. Ja silti hän tuli.” Pelaaja astuu areenalle ja hoitaa homman. ”Hän jätti jälkeensä kasan ruumiita ja tappoi vasikkamme, emmekä silti saaneet häntä”, muistelo loppuu. ”Mutta jatkoimme jahtia.”

Valitse itse: myrkkypiikki vai niskalaukaus

Pelattavuudeltaan uutta Hitmania on selvästi mietitty ja työstetty uusiksi. Siinä missä aiemmat osat olivat melkoista putkijuoksua, kuvaa Blood Money salamurhaajan elämää avoimen tarinankerronnan kautta. Tehtävät alkavat tutulla kaavalla. Ensin selvitetään kuka on kohteena, kenties jopa miksi. Sen jälkeen valitaan työkalut. Agentilla on aina muassaan perusvälineet, joihin sisältyy muun muassa kätevä synteettinen pianonkieli, kaverit kätevästi tainnuttavat ruiskeet, kiikari, kipulääkkeitä, kaukoräjäytettävä pommi sekä pussi iloisesti kiliseviä kolikkoja, joilla voi kiinnittää vartijoiden huomion toisaalle. Kättä pidempääkin löytyy. Agentti 47:n tussarivarastossa on peruspistoolin lisäksi haulikko, erilaisia konetuliaseita sekä tehokas kiikarikivääri. Aseita voi modifioida ennen tehtävään astumista. Jokaiselle aseelle on nippu erilaisia lisävarusteita, joita saa rahaa vastaan. Näin tehtävistä kertyvät rahat eivät vain kasaudu pankkiin, vaan niistä on myös käytännön hyötyä. Mutta kannattaako kaikkea ostaa? Tarjolla on muun muassa tehokkaampia äänenvaimentimia, voimakkaampia luoteja, aputähtäimiä ja kaikenlaista muuta. Osa lisälaitteista estää kuitenkin toisen käytön. Myös aseiden kätkettävyys täytyy huomioida. Esimerkiksi kiikarikivääriä on kuljetettava salkussa, jonka kantaminen hidastaa ja vaikeuttaa toimintaa. Joitakin aseita ei voi piilottaa mitenkään. Sopivien varusteiden valinta onkin tärkeää, joskaan ei kriittistä. Agentti 47 ei tarvitse matkatavarakseen kuin äänenvaimennetun pistoolin, jos sitäkään. Tykistön voi aina ottaa vihollisilta.

Minne ja mitä kautta?

Blood Moneyn pelaaminen tarjoaa sarjan iloisia, mielenkiintoisia yllätyksiä. Tehtävien ja ympäristöjen suunnittelussa on käytetty tuhdisti mielikuvitusta. Kiitollisinta on pelin erkaneminen putkijuoksukaavasta. Tilalle on rakennettu pieniä pelimaailmoja, jotka tietystä kaavamaisuudestaan huolimatta jättävät pelaajalle yllin kyllin tilaa itsensä toteuttamiseen. Jokainen kenttä on ympäristönä tyystin erilainen. Vaikka niiden koko ei ole valtaisa, on niissä elämää ja uskottavuuden pintakiiltoa. Ne on myös sidottu tiukasti nykypäivään, todelliseen elämään. Pelaajan on helppo eläytyä ja hahmottaa itsensä paikkaan ja tilaan. Mikä parasta, pelaajaa ei ole sidottu kaavoihin, pois lukien se, että jonkun tai joidenkin on aina kuoltava. Avoimuus ja vapaat kädet näkyvät ruumisvanassa. Tehtävän voi selvittää sekä lähes verettömästi, kuin myös jättäen jälkeensä kymmenien raatojen vanan. Hämäyksiäkin voi suorittaa, oli kyse sitten vartijan huomion kiinnittämisestä toisaalle tai sähköjen katkaisusta. Jokaisessa kentässä on useita kulkureittejä kohteen kimppuun ja useita tapoja tehtävän suorittamiseen. Riippuu pelaajan aktiivisuudesta ja mielikuvituksesta löytääkö ne kaikki, vai keksiikö omat keinonsa. Tapot voi suorittaa selkeinä murhina tai lavastaa ne onnettomuuksiksi. Eräässäkin tehtävässä etsin pitkään koruun kätkettyä salasanomaa. Lopulta se löytyi, naisen kaulasta. Mutta kuinka saada se haltuunsa? Väijyisinkö vessassa vai saunassa? Tapahtuuko naiselle onnettomuus uima-altaassa? Nirri pois vai riittääkö taju? Lopulta naiselle kävi ”onnettomuus” grillatessa. Suremaan jäivät työttömät turvamiehet. Kenttien rajallisuudesta huolimatta niihin on yhdistetty pelillistä avoimuutta ja tarinankerrontaa toimivasti, vaikka Oblivion-meininkiä ei kannatakaan odottaa. Roolihahmot ja statistit liikkuvat käsikirjoituksensa mukaan ja toistavat sitä vaikka ikuisesti, kunnes pelaaja tunkee väliin. Tämän ansiosta pelaaja voi tutkia eri hahmojen toimintaa ja miettiä taktiikoita ja iskupaikkoja rauhassa.

Taktiikkaa, ei räiskintää

Pelaaminen on erittäin taktista. Tässä pelissä ei räiskitä. Tai kun räiskitään, niin jokin on mennyt pahasti pieleen. Pelaajan täytyy kartoittaa jokaisen tehtävän alussa maisemia ja kulkuluvan vaatimia paikkoja, ja tsekkailla josko sisään voi livahtaa vaikkapa sivuikkunasta. Onko tarkkailukameroita tai vahtikoiria? Missä vartijoiden reitit menevät? Entä muiden hortoilijoiden? Tekoäly on varsin fiksu ja toimii järkevästi. Hahmot reagoivat roolinsa mukaan pelaajaan ja tämän liikkeisiin. Tai eivät reagoi, jos naamiointi tepsii. Poliisit tai turvamiehet eivät pillastu turhasta ja antavat pelaajalle hetken aikaa luvattomista paikoista poistumiseen. Sen sijaan ruumislöydöt herättävät huomiota, ja löytäjä hakee apuvoimia tai viranomaisen. Itse teosta ei kannata jäädä kiinni, sillä virkavalta on innokasta jahtaamaan pelaajaa liipaisinsormi herkkänä. Tosin kohu ruumislöydöistä unohtuu aikanaan, sillä hahmot tuntuvat olevan kovin lyhytmuistisia. Vaatteiden vaihtaminen on tälläkin kertaa eräs agentti 47:n tärkeimmistä tempuista. Kohteiden ympärillä on aina vahva suojaus, milloin mitäkin muskelimasoja ja agenttiantteja. Satunnainen kulkija ei siten pääse minne lystää. Mutta vaihdapa päälle sopiva vaatekerta, eikä perään enää huudella. Tosin tarvittavat vaatteet ovat aina jonkun toisen päällä, eikä kukaan riisuudu alkkareilleen pelkästään pyytämällä. Pelaajan onkin syytä eläytyä agentti 47:n rooliin – töissä ei tunteilla. Näkikö joku pelaajan kesken iskun? Jätetäänkö jälkeen todistajia? Tallentuiko kuva turvakameralle? Veriset iskut, julkisuus ja todistajat nostavat agentin lehtien etusivuille, ja maineen kasvaessa pelimaailmojen ihmiset alkavat jo tunnistaa hahmon.

Vaikeustasokin kohdallaan

Audiovisuaaliselta kantilta agentin seikkailut häikäisevät. Testikoneessa jyräsi GeForce 7900 ja Creativen X-Fi-äänikortti, ja täytyy sanoa että tapahtumiin oli helppo upota. Paikoittain grafiikka on rujohkoa, mutta väkijoukkojen keskellä tai rehevästi kalustetuissa sisätiloissa, sopivan sisävalaistuksen tai valonsäteiden heijastusten keskellä visuaalinen anti on upeaa. Hitman: Blood Money toimii hienosti myös pelattavuuden mittareilla. Objektien tunnistus on välillä pikselinherkkää, mutta muutoin pelaaminen sujuu luontevasti. Pelaaja voi vaihtaa naama- tai ulkoperspektiivin välillä ja kontrollit on tiivistetty muutamaan luontevaan komentoon, joiden toiminnot vaihtuvat kohteen ja tilanteen mukaan. Pelaaminen ei vaadi nysväystä tai sormiakrobatiaa, vaan pelaaja voi keskittyä pelaamiseen. Tehtävät ovat haastavia, sillä tekoäly osaa hommansa ja välillä pelaaja repii välillä tukkaansa irti, mutta turhautuu silti harvemmin. Valittavissa on neljä eri vaikeustasoa, joiden erot ovat muun muassa agentti 47:n taustalla olevan järjestön tarjoamissa vinkeissä ja tekoälyn kovenemisessa. Tärkeintä on tallennuspaikkojen rajoittaminen. Pelaaja voi sinänsä tallentaa pelin koska haluaa, mutta normaalisti vain seitsemän kertaa per taso, vaikeammalla kolmesti ja vaikeimmillaan ei kertaakaan. Pelaajan onkin mietittävä tarkoin tekojaan ja riskinottotilanteita. Blood Money on kirkkaasti Hitman-sarjan paras teos. Eikä vain sitä. Se on tuotantoarvoiltaan ja ennen kaikkea dramatiikaltaan tasaisen mukaansatempaavaa jännitysviihdettä, jossa jätetään tilaa myös pelaajan keksinnöille ja oma-aloitteisuudelle.

Hitman-sarja

Hitman-sarja nosti tanskalaisen IO Interactive -pelistudion raskaaseen sarjaan. Samalla studio on jäänyt menestyksensä vangiksi, sillä toistaiseksi firman ainoa ei-Hitman-peli on EA:n vuonna 2003 julkaisema Freedom Fighters. IO on kuitenkin säästynyt Core ”Tomb Raider” Designin kohtalolta. Senhän sama omistaja, Eidos, muutti Lara-tehtaaksi. Lisäksi Hitmanien laatu on pysynyt tasaisen korkeana. Blood Money on Hitman-saagan neljäs osa. Aiemmat pelit olivat: Hitman: Codename 47, 2000 Hitman 2: Silent Assassin, 2002 Hitman: Contracts, 2004

Alkuperäinen pistemäärä: 93/100

9/10
KehittäjäIO Interactive
JulkaisijaEidos
PeligenretToiminta
Pegi-ikärajatK-18
Pegi-merkinnätHuumeet, Kiroilu, Väkivalta
Lisää luettavaa