Hitman: Blood Money

Täydellisen tyydytyksen saa ainoastaan täydellisestä suoritteesta: ei silminnäkijöitä, ei todisteita ? eikä välttämättä ensimmäistäkään ammuttua laukausta.

14.9.2011 21:28

Tanskalaisen IO Interactiven erinomainen Hitman-pelisarja on välttynyt joutumasta peliväkivaltakeskustelun syövereihin. Se on yllättävää, sillä harvoissa peleissä murhataan näin kylmäverisesti, harkiten – ja pelkästään rahasta.

Ehkä se, että Hitman-sarjassa palkkamurhia käsitellään samoin kuin muissa peleissä pulmia, vähentää tappamisen shokkiarvoa, eikä sarjaa nähdä vaarana nuorten psyykelle. Mene ja tiedä.

Sarjan neljäs peli Hitman: Blood Money ei pyytele sekään anteeksi. Jos kohteen murhaamisesta on maksettu, hänet murhataan. Pelin aloittavassa harjoitustehtävässä tämä kohde on säälittävä ihmisraunio, jonka murhaaminen tuntuu pahalta. Se on hieno aloitus.

Seuraavat kohteet ovat huonompia ihmisiä. Se vähentää murhien vaikutusta ja etäännyttää verityöstä. Peli muuttuu sarjaksi pulmia. Tämä ei kuitenkaan haittaa.

Yksi laukaus, yksi kuollut, ei silminnäkijöitä

Hitman-sarjan peleissä on nautinto suorittaa murha mahdollisimman hyvin. Nyt, kun tehtävistä maksetaan rahaa suorituksen kliinisyyden mukaan, siitä myös palkitaan konkreettisesti.

Mikään ei estä pelaajaa tappamasta kaikkia vieraita, koko henkilökuntaa ja turvamiehiä oopperatalosta. Se onnistuu, mutta palkkarahalla maksaa hädin tuskin lahjuksia poliisille, saati sitten uutta identiteettiä, kasvoja ja papereita.

Blood Money sisältää uuden muuttujan, notoriety- eli pahamaineisuusarvon. Räiskimällä tai muuten hutiloiden suoritettu työtehtävä kostautuu todisteiden ja silminnäkijälausuntojen muodossa, ja ne tekevät seuraavasta keikasta vaikeamman. Ihmiset lukevat lehtiä ja jos uutisissa mainitaan moneen otteeseen massamurhien yhteydessä kalju, mustaan pukeutunut mies, siitä jää muistijälki.

Jos käy niin, että keikka räjähtää käsiin, eikä siistiä saa aikaan millään, haittavaikutuksia voi minimoida nappaamalla mukaansa valvontakameran taltioiman kuvamateriaalin tai vastaavat kovat todisteet.

Kaikki nämä vaikeustasoa korottavat tekijät eivät ole kuitenkaan automaattisesti päällä. Pelaaja valitsee itselleen sopivan haastetason.

Betonikengät ja kolumbialainen kravatti

Uutta muuttujaa tasapainottamaan pelistä löytyy aikaisempaa enemmän keinoja tappaa kohteet ja välttää kasvojensa päätyminen väärien ihmisten tietoisuuteen.

Kentiltä löytyy paikkoja, kuten kylmäarkut ja vastaavat säiliöt, joihin piilottaa ruumiit. Ruumiiden kätkeminen estää muita löytämästä puuttuvaa henkilökuntaa, ja näin palkkamurhaaja ostaa itselleen lisäaikaa suorittaa tehtävä.

Pelaajan ohjaama palkkamurhaaja liikkuu aikaisempaa monipuolisemmin. Siitä on apua esimerkiksi parasta mahdollista tulilinjaa hakiessa ja kun alueelta pitää poistua huomaamattomasti lopetuslaukauksen jälkeen.

Ihmiset saattavat myös joutua onnettomuuksien uhreiksi. Palkkamurhaajan läsnäolo voi aiheuttaa putoamisia, ja painavat esineet voivat olla merkillisen huonosti ja vaarallisesti kiinnitetty paikalleen.

Pelissä ei ole yhtä ainoaa tapaa suorittaa tehtävä. Jokaisen tehtävän voi läpäistä monella eri tavalla. Ne voivat olla hyviä, huonoja tai jotain siltä väliltä.

Kädet ja muut aseet

Palkkamurhaaja osaa nykyään myös lähitaistelutekniikoita. Se on hyvä ja tarpeellinen uudistus. Vaikka vaimennettu pistooli on hiljainen ja kuristusvaijeri leikkaa kurkun auki niskanikamiin asti, pelissä törmää tilanteisiin, joissa kumpikaan näistä ei ole tarpeeksi nopea tappokeino. Silloin auttaa kyky hiljentää kohde käsin.

Kloonitappaja osaa tässäkin pelissä käyttää kaikkia mahdollisia tuliaseita, räjähteitä ja myrkkyjä. Pyhä kolminaisuus – pianonkieli, vaimennettu pistooli ja tarkkuuskivääri – riittää kuitenkin miltei jokaisessa tilanteessa.

Murhista ansaittua rahaa voi käyttää aseiden viritysosiin. Hyödyllisimmiltä muutoksilta tuntuvat rekyyliä vaimentavat osat, aliääniammukset ja jatkolippaat. Mikäli tehtävät on suorittanut hyvin, eikä pelaajan tarvitse lahjoa virkavaltaa, rahaa riittää myös muuhun kuin välttämättömyyksiin.

Palkkamurhasimulaattori

Kuten sanottua, Hitman: Blood Money rohkaisee pelaamaan rauhallisesti ja harkiten. Yhden kentän parissa viettää mielellään tunteja.

Joskus tuntuu terapeuttiselta valita tehtävää varten rynnäkkökarbiini ja tappaa jokainen elävä olento, mutta täydellisen tyydytyksen saa ainoastaan täydellisestä suoritteesta: ei silminnäkijöitä, ei todisteita – eikä välttämättä ensimmäistäkään ammuttua laukausta.

Hitman: Blood Money on huikea peli, armoton, haastava ja vaatii pitkää pinnaa. Se näyttää riittävän hyvältä ollakseen uskottava, äänimaailmaan on panostettu ja sen kenttäsuunnittelu sekä tekoäly hakevat vertaistaan.

Se on loistavaa viihdettä täysi-ikäisille hektisiin toimintapeleihin kyllästyneille pelaajille.

Etusivun uutinen

Tehtävien välissä pelaajan suorite summataan tyylikkäästi lehtiartikkelin muodossa. Artikkelissa kerrotaan, kuka on tapettu ja miten. Riippuen pelaajan toimista ja ruumiiden lukumäärästä, h3 saattaa huutaa massamurhaajaa tai vastavuoroisesti kuvata spesialistia.

Jutusta löytyy myös poliisin spekulointia ja päätelmiä. Niihin vaikuttavat muun muassa ohilaukauksien määrä, osumakohdat ja käytetyt aseet.

Virkavalta pitää pääosumia ja ruumiiden piilottamista sekä todisteiden vähäisyyttä merkkinä ammattilaisesta, ja mikäli on välttynyt hälytyksiltä, ei silminnäkijälausunnoista ole mitään haittaa. Kaikki tämä kääntyy tietenkin päälaelleen tehtävät joukkoteurastusmahdollisuutena näkevien pelaajien tapauksessa.

Ammattimurhaajan tekojen seuraaminen lehtijuttujen kautta on hieno oivallus. Murhauutisoinnin lisäksi lehdestä löytyy pikku-uutisia, jotka valottavat pelimaailmaa ja sisältävät viittauksia myös muihin asioihin. Ne kannattaa tutkia tarkkaan.

Murder Inc.

Henkirikoksissa uhri tuntee yleensä tappajan, tai on yhdistettävissä tähän. Näin ollen murhatutkimukset aloitetaan yleensä kartoittamalla uhrin lähipiiri. Yhdysvaltalainen järjestäytynyt rikollisuus hyödynsi tätä tehokkaasti kieltolain loppumisesta vuonna 1933 aina 1950-luvun loppupuolelle asti.

Rikollisjärjestöt palkkasivat tappajia muualta kuin kohteen kotikaupungista. Suuri osa näistä palkkatappajista värvättiin Brooklynin kaupunginosan jengeistä New Yorkista ja saman kaupungin itäosien rikollisten keskuudesta.

Nämä tappajat matkustivat kohdekaupunkiin, murhasivat kohteen ja olivat yleensä jo matkalla kotiin, kun poliisitutkimus oli vasta käynnistymässä. Tämä vaikeutti merkittävästi poliisien työtä, sillä täysin ulkopuolisen ihmisen liittäminen rikokseen oli erittäin vaikeaa.

Lehdistön Murder, Inc. -nimellä kutsuman järjestelmän tappajille maksettiin kuukausipalkkaa ja tehtäväkohtainen 1000–5000 dollarin palkkio. Ja jos palkkatappaja jäi kiinni, häntä puolustamaan palkattiin parhaat mahdolliset lakimiehet.

(Keikkapalkkioiden arvo on nykyrahaan muunnettuna noin 9000–45000 dollaria. Luvut on laskettu vuoden 1998 dollarin arvon mukaan.)

8/10
Lisää luettavaa