Hotline Miami

Totaalisen uniikki pelikokemus, joka jäi ainakin minun mieleeni kummittelemaan vielä päiviksi jälkeenpäin.

16.10.2014 13:50

Oodi väkivallalle

Oli Hotline Miami mitä muuta tahansa, se on kiistatta eräs vuoden erikoisimmista ja oudoimmista pelijulkaisuista. Sen kuvaileminenkin on hieman hankalaa, sillä sen kiistatta paras ominaisuus on sen jatkuva kyky yllättää ja kääntää pelaajan ennakko-odotukset tätä itseään vastaan.

Pintapuolisesti kyseessä on hyperväkivaltainen retroräiskintä, jossa nimetön palkkamurhaaja toteuttaa eläinnaamareihin sonnustautuneilta työnantajilta saamiaan tehtäviä. Ympärille on kiedottu todella halluinen tunnelma ja tarina, joka tuntuu välillä toimivalta, toisinaan taas viime hetkellä hihasta kiskaistulta. Vain osa näistä ensisilmäyksistä on oikeasti totta.

Suurin harhakuvitelma liittyy pelin luonteeseen, sillä Hotline Miami ei ole oikeasti toimintapeli. Se kyllä muistuttaa sellaista: näppäimistön ja hiiren avulla toteutettu ohjaus on kuin mistä tahansa kahden tikun arcaderäiskinnästä, eikä asetelmakaan eroa perinteisestä toimintahutusta. Sankari saapuu muutamasta huoneesta koostuvan talon ovelle tarkoituksenaan murhata kaikki sen asukit toinen toistaan mielenkiintoisemmilla tavoilla. Pesäpallomailat, puukot, miekat, tuliaseet ja muut tuhon työvälineet tarjoavat erilaisia lähestymistapoja, ja aseesta riippumatta verta lentää ämpärikaupalla.

Itse tajusin erehtyneeni, kun pelin alkumetreillä turhauduin muka kamalaan vaikeustasoon ja huomasin rämpyttäväni vähän väliä resetointinappia maatessani itse raatona vihollisten keskellä. Hetkinen: eihän tämä olekaan toimintapeli, vaan pulmapeli! Ja näin ajateltuna homma lähti rullaamaan.

Pelin tempo on niin mieletön ja viholliset niin tappavan tehokkaita, että mihinkään suoran aivottomaan räiskintään ei ole varaa lähteä. Ensin täytyy tehdä huolellinen suunnitelma siitä, miten etenee huoneesta toiseen. Odotan, että tuo kaveri kävelee oven taakse ja potkaisen ovella kaverin hengiltä. Sitten heitän puukolla tuota tyyppiä, otan hänen haulikkonsa ja… Niin se sitten etenee.

Paitsi ettei etene: vihollisten touhuissa on mukana sen verran satunnaisuutta, että paraskin suunnitelma hajoaa käsiin jo alkumetreillä. Silloin taas pitääkin pystyä reagoimaan lennosta hengästyttävällä tahdilla ja puhtaasti selkäytimestään. Sitten kun teurastus on ohi ja kenttä läpi – noin 20 sekuntia myöhemmin – vedetään henkeä ja ihmetellään, miten hitossa sitä oikein selvittiin. Ja sitten sama toistetaan uudelleen ja uudelleen.

Voisi kuvitella, että näillä eväillä ei kauas pötki, mutta Hotline Miami on osiensa summaa parempi paketti. Armottoman addiktiivinen pelattavuus saa tukea psykedeeliseltä ilmeeltä. Grafiikka on neonpinkkiä ja ruudulla aaltoilevaa pikselisotkua, ja Drive-leffan soundtrackin mieleen tuova musiikki koostuu välillä puhtaista bassoaalloista. Näin syntyy todella unenomainen tunnelma, johon on niin kovin helppo hukata itsensä.

Onhan pelissä toki ongelmansa. Ohjaus on joskus turhankin kiikkerää ja bugeja löytyy. Lisäksi pelin loppua kohti koko ajan viehättänyt valinnanvapaus riistetään pelaajalta ja homma degeneroituu räiskinnäksi, joka taas ei todellakaan ole Hotline Miamin paras osa-alue. Eikä peli ole pitkäkään: itse pelasin sen läpi yhdessä illassa. Sen jälkeen voi toki lähteä uudelle kierrokselle bonusten ja sekopäistä juonta selittävien salaisuuksien perässä, mutta silti.

Sitten taas toisaalta Hotline Miamissa on sitä jotain ongelmistaan huolimatta. Peruspelattavuus on toki kunnossa ja se auttaa paljon, mutta kyse on enemmänkin siitä, että tarjolla on totaalisen uniikki pelikokemus, joka jäi ainakin minun mieleeni kummittelemaan vielä päiviksi jälkeenpäin.

8/10
KehittäjäDennaton Games
JulkaisijaDennaton Games
PeligenretRäiskintä
Pegi-ikärajatK-18
Lisää luettavaa