Hotline Miami 2: Wrong Number

Hotline Miami 2 on suunnaton pettymys, jonka ideoita ei jaksettu jatkokehitellä, vaan ne dumpattiin raakileina peliin. Tuloksena on turhautumista.

2.4.2015 06:00

Veristä pikselimössöä

Parin vuoden takainen Hotline Miami oli yllättävä peli. Psykedeelistä pikseligrafiikkaa ja hyperväkivaltaa tarjoileva indiehitti oli brutaali, hyvällä tavalla vaikea, nopeatempoinen, sopivan mittainen ja äärimmäisen tyydyttävä peli. Pidin siitä suunnattomasti. Niinpä olenkin aika pettynyt, kun joudun toteamaan, että sen jatko-osa ei ole oikeastaan mitään näistä.

Ensisilmäyksellä Hotline Miami 2: Wrong Number on kuin edeltäjänsä. Pikseligrafiikka on yhä hyvin rosoista ja psykedeelistä, hakkaava soundtrack on erinomainen ja vertakin lentää ämpärikaupalla jokaisesta macheten, lyijyputken tai ammuksen osumasta. Nopeasti alkaa kuitenkin tuntua siltä, että kaikki ei ole ihan kohdallaan. Siinä, missä Hotline Miami sai sydämen tykyttämään, koska se oli niin jännittävä ja räjähtävän uuvuttava peli, jatko-osassa sydän tykyttää lähinnä sen takia, että V-käyrä lähestyy luonnollista huipentumaansa.

Syyt ovat selviä: Hotline Miamin kentät olivat pieniä ja tiiviitä. Ne olivat hyperväkivaltaisia pyrähdyksiä, joissa juostiin flow-tilassa viholliselta toiselle kombotellen brutaaleja tappoja ja iskuja. Hyvin pelattuna koko kentän pystyi juoksemaan alusta loppuun muutamassa kymmenessä sekunnissa yhtenä tuhon orgiana. Ja kun kuolema tuli – kuten se usein teki – kesken kaiken, harmitus ei ollut suuri, sillä uudelleenpelattavaa oli vain muutamia kymmeniä sekunteja ja fiilis oli yleensä se, että oli itse töpännyt.

Toisin on Hotline Miami 2:ssa. Kentät ovat paljon suurempia ja avoimempia. Vihollisilla on aivan pelin alusta saakka käytössään reippaasti tuliaseita. Suurin osa kuolemista tulee niin, että pelaajan tappaa ruudun ulkopuolella oleva vihollinen, jota ei voinut edes nähdä. Kerrasta, tietenkin.

Kun kuolema tulee, fiilis on turhautunut. Ei vain sen takia, että se tuntuu epäreilulta, vaan koska kentät eivät ole enää parinkymmenen sekunnin sprinttejä, vaan hidasta kyttäilyä. Odotetaan, että partiot kiertävät oikeaan paikkaan, jotta uskaltaa liikahtaa. Kyttäillään, tähystellään, odotellaan… Ja sitten joku haulikkotyyppi ampui ruudun ulkopuolelta: koko viiden minuutin operaatio uusiksi.

Ongelmat eivät lopu tähän. Siinä missä Hotline Miamin tarina oli kaikessa hämmentävyydessäänkin tiivis, kakkonen heittää tarinaakin mukaan aivan liikaa. Päähahmoja on pahimmillaan kymmenkunta, ja peli hyppii ajasta ja paikasta toiseen kohtausten välillä. Tiimi on selvästi hakenut samanlaista hämmennyksen ja mysteerin tuntua kuin ensimmäisessä pelissä, mutta ei se vain toimi. Hahmoihin ei kiinny, tapahtumista ei saa kiinni ja himo skippailla välianimaatioita kasvaa koko ajan.

Heitetään mukaan myös aimo annos bugeja – esimerkiksi vihollisten tekoäly on aivan luokaton. Haulikon laukaus saa kentän toisella puolella olevan tyypin juoksemaan paikalle, mutta ei naapurihuoneen tyyppejä. Viholliset juuttuvat oviaukkoihin ja muuttuvat haavoittumattomiksi. Koirat pyörivät loputtomasti ympyrää keskellä huonetta, peli kaatuilee vähän väliä ja niin edelleen.

Ongelmien seurauksena muodostuu uskomattoman turhauttava peli. Yritin kovasti pitää siitä, sillä olihan alkuperäinen pelikin erikoinen tapaus. Mutta ei vain onnistunut. Kun lopputekstit vihdoin pyörivät yli 11 tunnin pelaamisen jälkeen, fiilis oli helpottunut: enää ei tarvitse pelata. Enää ei tarvitse olla turhautunut ja ärsyyntynyt, nyt saa hengähtää. Tavallaan tämä toki sopii pelin henkeen, mutta en usko, että kehitystiimi haki ihan tällaista reaktiota.

5/10
KehittäjäDennaton Games
PeligenretRäiskintä
Pegi-ikärajatK-18
Pegi-merkinnätHuumeet, Kiroilu, Seksi, Väkivalta
Lisää luettavaa