Verkkopeli on nykyään niin itsestäänselvyys, että yhteispeliin vahvasti painottavat pelitkään eivät ole harvinaisuuksia. Uusin näistä on perinteistä luolastoseikkailua Gears of Warin toimintaan yhdistävä Hunted: Demon’s Forge. Sen tekijät ovat yrittäneet luoda modernin fantasia-aiheisen toimintaseikkailun, mutta lopputulos ei kuitenkaan ole niin kiinnostava kuin olisi toivonut.
Miekalla naamaan, nuolella silmään
Pelin ytimessä on kaksi seikkailijaa, lihaskimppu Caddoc ja luonnollisesti tiukkaan nahkaan pukeutuva haltiataistelijatar E’lara. Kaksikko matkaa seikkailuiden ja aarteiden perässä yhdentekevän mielikuvituksettomassa fantasiamaailmassa ja ajautuu jonkinlaisen pahaenteisen salaliiton pyörteisiin Seraphine-nimisen vamppihengettären johdattelemana. Juonen koukerot jäävät epäselviksi, mutta eihän tänne tarinasta ole tultu nauttimaan, vaan vetämään hirviöitä lättyyn ja ryöstämään ruumiit.
Pelin taistelijoista Caddoc on keskittynyt lähitaisteluun E’laran tukiessa toimintaa jousellaan. Caddocillakin on toki jousi ja E’laralla lähitaisteluase, mutta hahmojen erikoiskyvyt tukevat niiden pääasiallista roolia. Näin on pyritty luomaan peliin vaihtelua ja tuomaan yhteispeliin taktikointia. Tasaisin väliajoin vastaan tulee vaihtopisteitä, joissa pelattavaa hahmoa voi vaihtaa mielenkiinnon säilyttämiseksi, oli kyse sitten yksin- tai kaksinpelistä.
Valitettavasti E’laralla pelaaminen on huomattavasti kiinnostavampaa, sillä pelin taistelujärjestelmä ei tunne minkäänlaisia komboja. Caddocilla taistelu on lähinnä hyökkäysnapin silmitöntä hakkaamista vastustajien iskuja satunnaisesti torjuen. Toki kummallakin hahmolla on pienestä kykypuusta ostettavia erikoishyökkäyksiä ja taikuutta, mutta nekään eivät tuo tarpeeksi syvyyttä taisteluun. Hahmoilla ei ole myöskään minkäänlaista massan tuntua, joten lähitaistelu ei edes tunnu tarpeeksi fyysiseltä, vaan on lopulta melkoista hosumista.
Jousella ampuminen on paljon lähitaistelua kiinnostavampaa puuhaa, sillä se vaatii tähtäämistä ja tarkkuutta. Onneksi E’lara kykenee räiskimään jousellaan kuin Legolas ikään, joten hidastempoisesta toiminnasta ei ole kyse. Jousiampujana E’laralla kannattaa myös etsiytyä suojaan tai korkeammille paikoille, mikä onkin kenttäsuunnittelussa otettu kiitettävästi huomioon.
Toki hahmot osaavat tukea toisiaan myös muilla keinoilla. Toisen hahmon kaatuessa toinen voi heittää pitkältäkin matkalta napin painalluksella elvytysjuoman, jonka avulla toveri pääsee takaisin taisteluun. Hahmot voivat myös tehostaa toisiaan taikakyvyillään. Tästä on pyritty tekemään melko isoa numeroa, mutta ainakaan itse en havainnut sen olevan erityisen tehokasta.
Kevyttä välineurheilua
Vaikka fantasia-aiheen vuoksi toisin voisi ehkä luulla, Hunted on enemmän toimintaseikkailu kuin toimintaroolipeli. Niinpä roolipelimäinen hahmonkehitys on pelissä varsin kevyttä. Kerättävillä kristalleilla hahmoille voi pelin edetessä ostaa erikoiskykyjä, kuten vaikkapa Caddocin rynnäkkö tai E’laran räjähdysnuolet. Kykyjä ei kuitenkaan ole kuin kuusi per hahmo, joten kovin syvällisestä järjestelmästä ei ole kyse. Toki joka kyvystä löytyy parempia versioita ja niitä voi vielä erikseen tehostaa, mutta käytännössä kyvyt ovat aina samanlaisia.
Parempaa haarniskaa saa silloin, kun peli niin päättää, ja taika-aseet ovat kertakäyttötavaraa, jotka voi heittää pois, kun niiden teho loppuu. Kilvet kuluvat taisteluissa, joten uusia pitää poimia vihollisilta tai asetelineistä, joista saa myös uusia perusaseita. Kuntoa tai taikavoimaa palauttavia juomia luonnollisesti kerätään koko ajan.
Pelin toiminta on siis melko suoraviivaista, ja samanlaista on myös eteneminen. Kenttäsuunnittelu on lähtökohtaisesti varsin putkimaista, ja se on tasaisin väliajoin jaettu kohtiin, joista pääsee eteenpäin vain yhtä aikaa. Suuren plussan peli kuitenkin ansaitsee kenttiin piilotettujen salaisuuksien ja keräiltävän vuoksi. Valtaosa niistä löytyy vain kenttiä tarkasti tutkimalla, mille on jätetty myös hyvin tilaa. Niille jotka tällaisesta pitävät, ei eteneminen tunnu niin ahtaalta putkelta kuin vain taistelusta toiseen ravaajilla. Lisäksi vastaan tulee kaikenlaisia hahmojen yhteistyötä vaativia pikkupulmia sekä kokonaisia sivutehtäviä omine luolastoineen, kunhan ne vain löytää matkan varrella. Etenkin jälkimmäiset ovat monesti kiinnostavampia kuin varsinainen pääjuoni.
Caddoc ja E’lara sanailevat varsin paljon keskenään, ja ääninäyttelijät hoitavat hommansa hyvin antaen hahmoille runsaasti persoonallisuutta. E’lara tosin on tästä huolimatta hyvin ärsyttävä hahmo Caddocin toimiessa järjen äänenä. Pelin ulkoasu sen sijaan ei erityisesti hivele silmiä. Pelin käyttämä Unreal-moottori on jo vanha sotaratsu, eivätkä ainakaan Huntedin tekijät ole saaneet sillä erityisen hyvää jälkeä aikaiseksi. Ulkoasu on ärsyttävän suttuinen, eikä hahmoanimaatioissakaan liiemmin ihailtavaa ole. Komeampi ulkoasu olisi tehnyt terää.
”Tee ite parempi!”
Yksinpelinä Hunted on poikkeuksellisen tylsää tahkoamista. Tekoälytoveri tekee mitä tekee ja yleensä hoitaa hommansa, mutta minkäänlaista taktikointia ei sen kanssa voi harrastaa. Pelin kiinnostavuus nouseekin huomattavasti toisen ihmispelaajan kanssa pelatessa, jonka kanssa hirviömättöä jaksaa pidempään – ja hyvä niin, sillä peli on myös yllättävän pitkä. Lopputekstit iskevät ruudulle noin kahdeksan tunnin pelaamisen jälkeen riippuen siitä, miten paljon salaisuuksia jaksoi etsiä.
Toiste peliä tuskin pelaa läpi, mutta mukana on myös Crucible-niminen monipuolinen kenttäeditori. Sillä voi rakentaa monihuoneisia kokonaisuuksia ja päättää itse ympäristöt, vastustajat, erikoissäännöt ja niin edelleen. Tehtyjä kenttiä voi luonnollisesti jakaa verkon välitykselle, eli myös muiden rakentamia seikkailuita voi pelata. Kenttäeditori on varsin mainio, joskin se ei poista sitä tosiasiaa, että pelin taistelu on puuduttavaa puuhaa. Hölmöä on myös se, että editorin sisältö pitää avata kullalla, jota yksinpelissä kerätään. Yksinpeli on lähes pakko vetää läpi, jos mielii kokeilla editoria.
Peliä kuvailtiin etukäteen Gears of Warin fantasiaversioksi ja sellainen olisi kieltämättä kelvannutkin. Valitettavasti Hunted ei nouse tälle tasolle oikeastaan millään osa-alueellaan, yhteispeliä ehkä lukuun ottamatta. Se on sääli, sillä idea on toimiva, mutta toteutus liian tylsä, mielikuvitukseton ja puuduttava. Huono Hunted ei varsinaisesti ole, mutta vaatii todella kovaa innostusta aiheesta, että sitä jaksaa pelata pidempään – etenkin yksin.