Hyrule Warriors

Hyrule Warriors ei ole huono peli, mutta turhan kaavamainen kyllä. Olisin odottanut Zelda-peliltä enemmän innovaatiota.

30.9.2014 12:39

Vihreähattujen kapina

Dynasty Warriors ja The Legend of Zelda – kaksi pelisarjaa, jotka jakavat mielipiteitä, mutta vähän eri suhteella. Dynasty Warriors on pienen porukan kulttimateriaalia, joihin suuri yleisö ei koske pitkällä tikullakaan. Zelda-pelit taas ovat Nintendon rakastetuimpia teoksia, joilla tosin on kovaääniset vastustajansa. Mitä mahtaa tapahtua, kun sarjat lyövät hynttyyt yhteen?

Hyrule Warriors vaikutti ennakkoon kiintoisalta peliltä. Dynasty Warriors -kaava sinänsä on vähän turhankin nähty, kiitos lukuisien ja tiheiden pelijulkaisujen, jotka eivät ole tuulettaneet sarjan peruskuvioita käytännössä ikinä. Kuvittelin ennakkoon, että Nintendo taas ei antaisi rakastettua Zelda-lisenssiään talon ulkopuolelle, ellei tuloksena olisi jotain erikoista. Olisiko tässä vihdoin se peli, joka uudistaisi kunnolla Dynasty Warriors -sarjaa? No ei ole.

Pahuus nostaa päätään vähän maan joka kolkassa, sillä hyvikset on ajettu nurkkaan. Miltei jokaisen Zelda-pelin pahat voimat höökivät yksi kerrallaan päälle ja toivo näyttää menetetyltä, kunnes eräs nuori sotamies osoittautuu sotilasarvoaan paremmaksi soturiksi. Ei mene aikaakaan, kun on käynyt ilmi, että soturi on tietenkin tämän tarinan Link, legendaarinen soturi. Sitten mennäänkin Zelda-pelimaailmasta toiseen, kun yllättävät käänteet heittävät hahmojamme hämmentäviin tapahtumiin.

En lähde edes selittämään sen tarkemmin pelin juonikuvioita, sillä ilman Zelda-historian pitkää oppimäärää kukaan ei saa aiheesta mitään irti. Jos kuitenkin on niin, että Sheikh, Midna ja Impa ovat tuttuja nimiä, tarinasta voi saada hupiakin irti. Jos taas eivät, edessä lienee välianimaatioiden skippailua. Mukaan on mahtunut pari todella hauskaa ja oivaltavaa hetkeä, mutta pääasiassa tiimi on luottanut siihen, että saippuaoopperamainen ja kliseinen tarina jaksaa pitää mielenkiinnon yllä.

Minun tapauksessani näin ei käynyt, vaan tarina jätti minut totaalisen kylmäksi. Aika paljon jäi siis pelattavuuden varaan, mikä oli myös hienoinen probleema.

Heti alkuun on tehtävä selväksi, että Zelda-kilkkeistään huolimatta Hyrule Warriors on puhdasta Dynasty Warriorsia, mitä nyt tapahtumapaikka on siirtynyt hieman väritetystä muinais-Kiinasta vieläkin fiktiivisempään paikkaan.

Jos Dynasty Warriors -pelit eivät ole tuttuja, homma toimii näin. Pelialue on käytävistä ja aukioista koostuva sokkelo, johon on ripoteltu linnakkeita, siltoja, portteja ja ties mitä muuta. Pelaaja tekoälyn ohjaamien kaveriensa kanssa juoksee sitten sokkeloa päästä päähän valloittaen vihollisen linnoituksia, torpaten assassiineja, saattaen insinöörejä tai mitä tehtävä milloinkin vaatiikaan.

Käytännössä tarkalla vaatimuksella ei ole paljon väliä, sillä peruspelattavuus ei juuri muutu. Vastaan juoksee kirjaimellisesti tuhatmäärin miltei tekoälyttömiä lantsareita, joita sitten lanataan kumoon tuhoisilla ja näyttävillä hyökkäyksillä.

Välillä mukaan osuu nimettyjä erikoishirviöitä, jolloin pitää välillä painaa torjuntanappia tai kierähtää hyökkäyksen alta pois, mutta noin 99 prosenttia ajasta kuritusta saa hyökkäysnappi. Tätä sitten toistetaan noin 20 minuuttia, minkä jälkeen yksi tehtävä on pelattu. Toivottavasti tykkäsit, sillä niitä on vielä useampi kymmenen jäljellä.

Jos peruspelattavuus kuulostaa kovin rajoittuneelta, sama pätee myös tehtäväsuunnitteluun. Tavoitteet kyllä tosiaan vaihtuvat, mutta käytännössä kaikki kulminoituu aina siihen, että juostaan vihollislauman läpi pisteestä A pisteeseen B. Toisinaan saatetaan tekoälyn soturia, jolloin kaikki vain hidastuu, kun kaveri jää paikalleen arpomaan, jos lähialueella on vähänkään vihollisia. Olisi ollut ihan kiva, jos Zelda-peleistä olisi ammennettu muutakin inspiraatiota kuin pelkkää visuaalista ideointia.

Itse huomasinkin, että vaikka aluksi peli kyllä maistui, tehtävien muuttuessa harmaaksi puurtamiseksi hymynikin hyytyi. Japanilainen kikkelihevi jynkyttää taustalla ja sitten taotaan X-nappia useamman tunnin ajan.

Mikä on sitten Zelda-pelien osa yhtälöstä? Tarinan ja hahmojen ohella lopulta kovin vähäinen. Mukana on enimmäkseen viittauksia Nintendon legendaarisen pelisarjan yleisiin kuvioihin. Tehtävissä jaetaan usein erikoisesineitä, kuten heitettäviä pommeja tai bumerangeja, aivan kuin Zeldojen luolastoissa konsanaan. Ja jälleen Zeldojen tapaan näillä esineillä ratkotaan kepeitä pulmia (”Voi ei, silta on poikki! Mitenköhän juuri löytämämme kiipeilykoukku voisi auttaa?”) ja muksitaan pomoja pataan.

Kaikilla pomoilla ja kovemmilla hirviöillä on omat heikkoutensa, joita hyödyntämällä ne voi läpsiä heikkoon tilaan ja täten tehdä niihin massiivista vahinkoa. Ja okei, tämä onkin ihan hassua, varsinkin jos tuntee Zelda-historiansa ja esimerkiksi tietää, mitä dodongot tykkäävät pommeista.

Tehtävistä löytyy myös välillä arkkuja, joista voi saada sydämenpalasia, bonusesineitä ja muuta mukavaa. Ne tietenkin avataan Zelda-peleistä tutun arkunavausanimaation saattelemana – hauskoja ideoita, mutta kun niitä on aivan liian vähän. Tuntuu siltä, että kun komeaa ulkokuorta vähän rapsuttaa, alta paljastuu kilokaupalla Dynasty Warriorsia, eikä se lupaa hyvää.

Dynasty Warriors -pelit ovat aina olleet pienen porukan herkkua. Itsekin kuuluin siihen porukkaan silloin, kun konsepti oli vielä uusi ja ihmeellinen. Toistakymmentä vuotta ja vähintään yhtä monta peliä myöhemmin juuri mikään ei ole muuttunut.

Pelistä toiseen mukaan heitetään kosmeettisia tuunauksia: joskus pääosassa ovat samurait, toisinaan kiinalaissoturit, joskus Gundam-mechat. Aseina on joskus kirveitä, toisinaan valomiekkoja. Pelattavuus on kuitenkin hyvin pitkälti samaa.

Koska pelattavuutta ei ole nytkään juuri tuunattu, ideana lienee ollut, että uusi lisenssi ja uusi alusta houkuttelevat paikalle uusia pelaajia. Näin voikin tapahtua. Zeldan nimellä on vielä vetovoimaa, ja kyllähän peli kieltämättä näyttää hemaisevan houkuttelevalta.

Hehkeästä ulkoasusta maksetaankin sitten kova hinta, sillä kun ruudulla on vähänkään hektisempää – kuten hyvin usein on – ruudunpäivitysnopeus laskee kuin lehmän häntä. Pahimmissa väännöissä ruudulla oli pari isoa pomoa ja parisataa lantsaria, jolloin mentiin yksinumeroisissa luvuissa. Karua katseltavaa.

Tarjolla olisi myös yhteistyöpelitila, mutta vain jaetulla ruudulla. Kun jo yhdenkin pelaajan touhut saivat pelin polvilleen, en oikein uskalla edes kuvitella, mitä yhteistyö ruudunpäivitysnopeudelle tekee.

Tuloksena on peli, joka varmasti jakaa mielipiteitä. Ehkä uudet pelaajat saavat hommasta jotain irti, sillä mikäli Dynasty Warriorsin peruspelattavuus ei ole vielä tuttu, siitä irronnee hupia Hyrule Warriorsin kestoksi. Jos taas on ja mielipidekin löytyy, Hyrule Warriors ei tule muuttamaan sitä suuntaan tai toiseen.

LAATIKKO

Grindaa, poika!

Eräs Hyrule Warriorsin ongelmallisimpia piirteitä on se, että kaikki jutut, kuten kykypuu tai aseet, ovat hahmokohtaisia. Niinpä ei riitä, että ostelee uudet kombot, paremmat puolustukset ja tuunaukset satunnaisesti jaettaviin aseisiin kertaalleen, vaan se täytyy tehdä jokaiselle pelin lukuisista hahmoista. Ja tämä tapahtuu tietenkin grindaamalla eli pelaamalla tehtäviä läpi eri hahmoilla uudelleen ja uudelleen.

6/10
JulkaisijaNintendo
PeligenretToiminta
Pegi-ikärajatK-12
Pegi-merkinnätVäkivalta
Lisää luettavaa