Toista oli, kun kasvatus ei ollut vain tarkkaan valikoituja sanoja. Kiroilijan suu saippuoitiin ja kiusaaja sai tukkapöllyä. Mojova oli myös ahneen palkka. Jos ei nyt omasta kokemuksesta, niin ainakin viihteen maailmasta palautunee mieleen tilanne, jossa juhlapöydästä liikaa herkkuja rohmuavaa läimäytetään kädelle.

Vaikka juhlapöytäsimulaatio olisi vähintään kiintoisa konsepti ahneutta kuvaavalle pelille, kelpaa sadistisen Hand of Greedin mestarivarasteemakin. Sormilla tökkimällä kerätään jalokiviä ja muita aarteita ruudulta tietyn ajan puitteissa. Samalla on varottava, ettei osu vahingossa ympäriinsä liikkuviin teriin, joiden määrä, muoto ja radat vaihtelevat.

Jutun juju on, että terä todella tuntuu sattuvan. Ei nyt ihan oikeasti tietenkään, mutta loistavien ääni- ja kuvaärsykkeiden ansiosta illuusio on todella onnistunut. Niin onnistunut, että vanha kunnon saippuapala suussa on järkevä ennakoiva toimenpide, jos pelatessa on alaikäisiä lähistöllä.

Sadistiseksi pelin tekevät sen tekniset virheet. Joko kosketusnäyttö on liian epätarkka tai pelin toteutuksessa on vikaa, mutta aina sormen tökkäys ei rekisteröidy oikein. Vaikeimpien kenttien terämylläkässä tekniset ongelmat todella raivostuttavat.

Ärsyttävä epätarkkuus sopii kuitenkin perverssillä tavalla peliin, jossa rankaisulla on niin suuri rooli. Vaikka Hand of Greed on kamalan koukuttava kokemus, pidemmän päälle vain masokisti, tai menneen maailman juhlapöytien rankaisuja kaipaava, vastaa tosissaan teräviidakon kutsuun.

5/10
Lisää luettavaa