Imperator: Rome / Arvostelut / pelaaja.fi

Imperator: Rome

11.07.2019 // Kirjoittanut: Miika Huttunen
0

Vivere militare est

Paradox on nimi, joka yhdistetään vahvasti monimuotoisiin strategiapeleihin. Eikä nyt puhuta mistään kevytstrategioista vaan aihepiiriinsä syvälle sukeltavista suurstrategioista. Aiemmissa pelisarjoissaan Paradox on käsitellyt esimerkiksi avaruusimperiumeja (Stellaris), tuhoisia maailmansotia (Hearts of Iron), keskiaikaista valtapeliä ja sukudraamaa (Crusader Kings) sekä kolonialismin aikakauden kansallisvaltioita (Europa Universalis). Jälkimmäinen käväisi kymmenen vuotta sitten myös antiikissa Europa Universalis: Romella, mutta nyt luvassa on koko antiikin aikakautta kuvaava oma suurstrategia Imperator: Rome. Kuinka se pärjää vertailussa muihin sarjoihin ja miten se eroaa niistä?

Peli alkaa vuodesta 300 eaa., ja valittavana on mikä tahansa aikakauden sadoista valtakunnista Skotlannin perukoilta aina Intiaan ja Pohjois-Afrikkaan saakka. Pelin valtava ja yksityiskohtainen kartta on jaettu yli 7 000 väestökeskusten muodostamaan alueeseen, jotka muodostavat yhdessä provinsseja ja valtioita.

Paradoxin suurstrategioille tyypillisesti pelissä ei sinänsä ole mitään selkeää päämäärää tai voittotavoitetta – vain se, minkä pelaaja itselleen antaa. Siksi voi kokeilla haasteena, kuinka pärjää pienen ja syrjäisen valtakunnan parissa, mutta keskiössä ovat selkeästi ajan suurvallat, kuten Rooma, Egypti, Karthago, Makedonia, Fryygia sekä Selekuidi- ja Maurya-valtakunnat. Pelaaja hallitsee kokonaisvaltaisesti valtakuntansa taloutta, tiedettä, yhteiskuntaa, sotavoimia, hallintoa, diplomatiaa ja myös uskontoa. Yleisimpänä tavoitteena on kasvattaa valtaansa ja laajentua todelliseksi imperiumiksi, yleensä sotilaallisen mahdin kautta.

Pelaaja.fi: Imperator: Rome -arvostelu

Sotiminen onkin vahvasti pelin ytimessä, ja siitä löytyy enemmän syvyyttä kuin Crusader Kings- ja Europa Universalis -sarjoissa. Joukkotyyppejä on useita, ja armeijoilleen voi valita erilaisia taktiikoita, jotka tukevat tietyntyyppisiä yksiköitä. Oikealla taktiikalla ja kokoonpanolla varustettu armeija voi helposti lyödä suurempilukuisen vastustajan, etenkin jos moraali on korkealla ja johdossa on taitava komentaja. Siksi taitavien komentajayksilöiden haaliminen valtakuntaan on tärkeää, kuten myös niiden pitäminen lojaaleina. Mikään ei ole pahempaa kuin suuren armeijan kapinoiva komentaja, jonka joukot ovat uskollisia hänelle eivätkä valtiolle.

Myös linnoituksilla on suuri rooli pelissä, sillä ne estävät ympäröivää liikettä ja oman alueen valloitusta. Piirittäminen on paras keino niiden kukistamiseksi, mutta se tietenkin sitoo joukkoja useiksi kuukausiksi, pahimmillaan jopa vuosiksi. Harmillisesti merisota on paljon rajoittuneempaa, eikä yksiköitä ole kuin yksi. Ottaen huomioon Välimeren merkityksen antiikin sodankäynnissä tämä on aika kummallinen puute. Tosin jo seuraavan suurpäivityksen on kerrottu laajentavan osa-aluetta muun muassa uusilla laivatyypeillä.

Valtakuntien määrittävin tekijä on niiden hallintomuoto, joita on pelissä kolme: tasavalta, kuningaskunta ja heimoyhteisöt. Kuningaskuntien hallinnassa tärkeää on varmistaa, että valtaistuimelle nousee riittävän kyvykäs hahmo, ja pitää tämä vallassa mahdollisimman pitkään. Tasavallassa taas huomiota tulee kiinnittää senaatin eri ryhmittymiin ja valtasukuihin, joiden johtajat täyttävät hallinnon tärkeimmät virat.

Erikoisin kolmesta on hieman kuningaskuntia muistuttavat heimoyhteisöt, joissa valta on yhdellä suurpäälliköllä. Hänen alaisinaan on muita heimopäälliköitä, joista jokaisella on oma henkilökohtaisen armeijansa. Heimovaltakunnat voivat myös halutessaan vaeltaa eli pakata kimpsunsa ja kampsunsa ja valloittaa alaa asettumalla asumaan muualle.

Pelaaja.fi: Imperator: Rome -arvostelu

Hallintomuotojen eroista huolimatta niiden vaikutus pelaamiseen tuntuu kuitenkin yllättävän pinnalliselta. Vaikka yksittäisten hahmojen kanssa voi säätää ja vuorovaikuttaa vaikka kuinka paljon, lopulta väliä on vain komentajien pätevyydellä ja lojaaliudella sekä hallitsijoiden kyvykkyydellä. Niinpä esimerkiksi tasavallan senaatin merkitys jää yllättävän vähäiseksi lukuun ottamatta muutamia harvinaisia tilanteita, joissa pitää saada sen hyväksyntä jollekin tietylle toimelle ja kikkailla itselleen enemmistön tuki. Diplomatiassa on niin ikään paljon mahdollisuuksia, mutta lopulta senkin ratkaisevin ominaisuus on kyky luoda syitä sodille ilman kansan suuttumista.

Sama persoonallisuuden puute vaivaa peliä myös yleisemmällä tasolla. Vaikka kartta on iso, ei eri valtakuntien välillä ole huomattavia eroja kokoa lukuun ottamatta. Ne on jaettu kulttuuriperimän mukaan muutamaan ryhmään, joiden erot ovat kuitenkin lähinnä passiivisia eivätkä erityisesti eroa toisistaan. Esimerkiksi kaikki kansat voivat rakentaa mitä tahansa sotayksiköitä, kunhan niiden vaatimat resurssit vain löytyvät. Tuntuu vähän hassulta, että vaikkapa germaaniset heimovaltakunnat voivat vaivatta rakentaa sotanorsuyksiköitä, jos vain saavat kaupankäynnillä pitkäkärsiä haltuunsa.

Vastaavasti uskonnot on kuvattu samanlaisia passiivisia bonuksia antavina ominaisuuksina ilman sen suurempaa yhteiskunnallista tai valtiollista merkitystä riippumatta siitä, missä päin maailmaa ollaan. Eniten jotain omaa erikoista löytyy aiemmin mainituilta ajan suurvalloilta, mutta niidenkin kohdalla se jää vähäisiksi.

Pelaaja.fi: Imperator: Rome -arvostelu

Imperator: Rome sisältää siis hirveän määrän tasoja, mutta lopulta ainoa merkitys on vahvalla taloudella ja sen mahdollistamalla vahvalla armeijalla. Kun tämän saa rullaamaan, ainoa este maailmanvalloitukselle on jatkuvan sotimisen aiheuttaman negatiivinen maine, joka vaikeuttaa liittolaisten hankkimista ja diplomatiaa koko maailman kääntyessä pelaajan valtakuntaa vastaan. Vaihtelua ja yllättäviä tilanteita tuovia erikoistapahtumia ei yksinkertaisesti ole vielä tarpeeksi, jotta ne piristäisivät pelaamista riittävästi.

Imperator: Rome on hyvässä ja pahassa yhdistelmä ikään kuin kevytversio Crusader Kings- ja Europa Universalis -sarjoista. Se on hieman sekavasta käyttöliittymästään huolimatta varsin aloittelijaystävällinen ja sujuva pelata, missä auttaa myös suhteellisen pätevä opetusosio. Siinä ei vain tällä hetkellä ole sodankäyntiä lukuun ottamatta tarpeeksi omaa syvyyttä tai koukkua erottamaan sitä edukseen edellä mainituista peleistä. Toki vertailu on siinä mielessä epäreilua, että mikään Paradoxin suurstrategia ei ole ollut julkaisussaan aivan valmis. Ne elävät ja kehittyvät jatkuvasti lisäpäivitysten ja maksullisten lisäosien myötä, eikä yksikään niistä ole nykyään sellainen kuin julkaisussaan.

On varmaa, että myös Imperator: Rome tulee tästä vielä kehittymään ja laajenemaan, jolloin monet mainitsemani puutteet tullaan taatusti korjaamaan. Jo kesäkuun aikana on luvassa suuri 1.1.-päivitys, joka tuo mukanaan merkittäviä muutoksia ja lisäyksiä muun muassa meritaisteluun, kaupankäyntiin ja kaupunkien kehittämiseen. Se myös lisää eroja ja persoonallisuutta kansoille ja kulttuuriperimille.

Puutteistaan huolimatta Imperator: Romen perusrakenteet ja pohja ovat valmiina, ja niistä on hyvä jatkaa. Ei Roomakaan päivässä rakennettu.

6/10

Kehittäjä: 
Paradox
Julkaisija: 
Paradox
Peligenre: 
Strategia
Julkaisualustat: 
Apple OSX, Microsoft Windows
Pegi-ikärajat: 
K-12
Pegi-merkinnät: 
Väkivalta