Mielenkiintoista kyllä, Indiana Jones and the Staff of Kingsin PSP-versio poikkeaa kotikonsoliversioista merkittävästi. Kyseessä on nimittäin täysin eri peli, jota työstää täysin eri tiimi. Siitä huolimatta Indyn taskukokoinen seikkailu ei säväytä muita versioita enempää.

Tarinan pääpiirteet ovat pitkälti samat kuin muissa versioissa. Indiana Jones jahtaa yhä Mooseksen sauvaa natsit kannoillaan, mutta kentät ja niiden tapahtumat poikkeavat isoveljistään. Eri versioiden ei voi sanoa täydentävän toisiaan, vaan kyse on saman tarinan erilaisesta tulkinnasta. Samoihin asioihin ja hahmoihin tutustutaan eri tavoin, joskin PSP-versio hyppii kenttien välissä tärkeidenkin kohtausten yli.

Staff of Kings on PSP:llä huomattavasti yksinkertaisempi ilmestys. Kentät ovat taskukonsoliformaatille osuvampia ja parhaimmillaan muutamien minuuttien mittaisia. Osassa ratkotaan yksinkertaisia sokkelopulmia, mutta yleisin näky taskukonsolin ruudulla ovat kuitenkin tappelut. Yhteenotoissa viuhuvat niin nyrkit, ruoska kuin luoditkin, mutta kahakat pysyvät kaikin puolin simppeleinä. Samankaltaisten vihollislaumojen piekseminen käy nopeasti itseään toistavaksi, vaikka mukaan heitetäänkin jokunen pomotaistelu.

PSP:n Indiana Jones and the Staff of Kings saattaisi toimia kotikonsoliversioita paremmin, ellei sitä vaivaisi suuremman luokan sisällöttömyys. Konsolilta itseltäänkin löytyy pelejä, jotka tekevät samankaltaiset yhteenotot ja pulmanratkonnat astetta mielenkiintoisemmin ja monipuolisemmin.

3/10
Lisää luettavaa