Uuden sukupolven supervoimat
Harvoissa supersankaritarinoissa päähenkilö on niin innoissaan saadessaan voimansa kuin InFamous: Second Sonin pipopäinen Delsin Rowe. Hän on piristävää vaihtelua aihepiirin perinteiselle vakavuudelle ja synkistelylle, jota nähtiin etenkin sarjan edellisessä pelissä. Sen päähenkilö Cole MacGrath näyttää Delsiniin verrattuna melkoiselta hapannaamalta. Mutta mitä muita muutoksia uusi päähenkilö on tuonut mukanaan?
On kulunut seitsemän vuotta InFamous 2:n tapahtumista ja supervoimia omaavat ihmiset ovat enemmän tai vähemmän kadonneet. Siitä kuuluu kiitos hallituksen erikoisosasto Department of Unified Protectionille eli DUPille, joka etsii ja pidättää superihmisiä. Jäljellä olevia jahdataan kuin rikollisia, ja heitä kutsutaan bioterroristeiksi kansan pelottelemiseksi. Heti pelin alussa 24-vuotias ja vääräleukainen kapinallinen katutaiteilija joutuu napit vastakkain DUPin häikäilemättömän johtajan Augustinen kanssa saatuaan itse supervoimat karanneelta bioterroristilta. Tämä johtaa nopeasti ensimmäiseen valintaan hyvän ja pahan välillä, joka määrittää pitkälti sen, muodostuuko Delsinistä pelin aikana supersankari vai superkonna. Mielenkiintoisesti Augustine joukkoineen omaa myös supervoimia, mikä herättää kysymyksiä DUPin alkuperästä.
Alun tapahtumien jälkeen Delsin ja tämän poliisi-isoveli Reggie saapuvat Seattleen etsimään Augustinea mielessään joko kosto tai vastausten saaminen. Asiaa mutkistaa se, että DUP on asettanut koko kaupungin karanteeniin bioterroristijahdissaan. Mikäs siinä, puhkuuhan Delsin innosta käyttää uusia voimiaan ja se tarttuu pelaajaankin. Nuori, supervoimainen ja koko kaupunki leikkikenttänä – mikä voisi mennä pieleen?
Erona edellisiin sarjan peleihin Delsin voi omata useita erilaisia voimatyyppejä ja vaihtaa vapaasti niiden välillä. Voimat eivät myöskään ole sitä perinteistä tavaraa, sillä alussa Delsin saa käyttöönsä savuvoimat ja pelin edetessä vielä kolme erilaista lisää. Niiden välillä voi vaihtaa helposti etsimällä vain pelimaailmasta niiden lähteitä, kuten savupiippu tai neonvoimien tapauksessa neonkyltti, ja imaisemalla ne itselleen. Tämä antaa vapauden valita, millä tavoin haluaa taistella ja liikkua pitkin Seattlea. Joka voimatyypillä on oma tapansa liikkua, mikä tarjoaa erilaisia hyötyjä. Savuvoimilla voi tehdä ilmassa pitkiä liitoja, liikkua nopeasti esteiden ohi ja siirtyä hetkessä talojen katoille ilmanvaihtokanavia pitkin. Neonvoimilla voi taas juosta supernopeasti vaikka ylös talojen seiniä – ja se näyttää todella hyvältä. Voimien kehittymistä ei ole sidottu kokemustasoihin, sillä niitä voi parannella pelin aikana keräämällä erityisiä voimakristalleja pitkin kaupunkia löytyvistä DUPin lennokeista.
Liikkumisen lisäksi supervoimia käytetään tietenkin pitkälti taisteluun DUPin joukkoja vastaan. Taistelu on hyvin sulavaa ja etenkin alussa myös vaikeaa, ennen kuin Delsinin voimavalikoima kasvaa ja voimia saa kehitettyä. Taistelut ovat hyvin dynaamisia riippuen käytettävistä voimista, mutta pidemmän päälle ne ovat myös hieman itseään toistavia. Tarinatehtävissä on kuitenkin aina tarpeeksi uusia muuttujia ja vihollisia, jotka pitävät niiden taistelut mielenkiintoisina. Pomotaistelutkin ovat hyviä, joskin pari niistä hieman liian pitkiä.
Second Sonin Seattle on näyttävä ja avoin leikkikenttä, jossa riittää ihasteltavaa, muttei ehkä niin paljon vapaata tekemistä kuin olisi kaivannut. Kaupungin eri alueita voi kyllä vapauttaa DUPin hallinnasta minitehtävillä, kuten graffititaiteilulla ja DUPin vartiopisteiden valvontakameroiden tuhoamisella. Niissä kaava on kuitenkin aina sama: aiheuta tarpeeksi harmia ja ota sitten yhteen DUPin isomman iskuryhmän kanssa.
Itse tarina ja sen tehtävät on kuitenkin sekä kirjoitettu että rytmitetty hyvin. Delsin on sekä sankarina että konnana hyvin sympaattinen hahmo, ja etenkin tämän sanailu isoveljen kanssa luo hyvän tunnelatauksen hahmoille. Tässä auttaa myös hyvä ääninäyttely. Muutkin hahmot ovat dialogia myöten hyvin kirjoitettuja, mukaan lukien pelin konna Augustine, joten tarinan osalta pelissä ei ole mitään valitettavaa. Hyvällä ja pahalla on omat tarinatehtävänsä ja loppunsa, mikä lisää tuntuvasti uudelleenpelattavuusarvoa, sillä pelin voi siksi pelata helposti läpi parikin kertaa. Tätä tukee myös se, että osa voimista avautuu vain konnalle tai sankarille. Tämä onkin hyvä, sillä varsinainen avoin pelimaailma jää kauaksi esimerkiksi Grand Theft Auto -pelien tasosta, ja sen tarjoama sisältö on tarinan ulkopuolella lopulta melko ohutta. Tämän ovat ilmeisesti tajunneet myös tekijät, sillä peliin on saatavilla moneksi tunniksi lisää pelattavaa ilmaisen Paper Trail -tehtäväsarjan muodossa. Se avautuu pikkuhiljaa pelin julkaisua seuraavien viikkojen aikana.
Kaikkiaan InFamous: Second Son on hyvin kirjoitettu ja hyvällä päähahmolla varustettu supersankaripeli, joka myös näyttää, mitä uusi konesukupolvi voi tehdä. Pelin ulkoasu on kauttaaltaan todella komea valaistusta, varjoja ja yksityiskohtia myöten. Etenkin eri supervoimien efektit ovat huikeaa nähtävää. Lataustaukoja ei ole, peli rullaa pehmeästi koko ajan ja etenkin kasvoanimaatio on vaikuttavaa, mikä auttaa tuntuvasti hahmojen persoonallisuuden rakentamisessa. Pelinä Second Son on helposti sarjan monipuolisin, ja jos minulta kysytään, myös sen päähenkilö on paljon kiinnostavampi kuin Cole. Kun pelaaja pääsee leikkimään näyttävästi toteutettujen supervoimiensa kanssa, on niistä helposti yhtä innoissaan kuin Delsin itse.
8/10
Miika Huttunen
Vaihtopelaaja
Alkuperäinen InFamous oli minulle peli, joka hauskuudestaan ja koukuttavuudestaan huolimatta oli monella tapaa vasta lupaus tulevasta. Kuluneen sukupolven aikana nähtiin monia pelejä, joiden ideat pääsivät täyteen potentiaaliin vasta jatko-osassa, ja InFamousilla oli yksi toimivimmista pohjista. InFamous 2 ei kuitenkaan parantanut sähkömies-Colen seikkailuja merkittävästi, ja peli tuntui puolesta välistä eteenpäin oikeastaan jopa itseään toistavalta.
InFamous: Second Sonin loikka uuteen sukupolveen uuden hahmon voimin on päällisin puolin hyvä veto. Muiden voimia varasteleva Delsin on etenkin hyviksenä sen verran symppis, että hahmojen henkilökemiaa seuraa mielellään eleettömästä ja yllätyksettömästä tarinasta huolimatta. Pahis-Delsin on oikeastaan melko rasittava pikkunilkki, mutta pääpeli on kerrankin sen verran tiivis, että kynnys tarttua sivutehtäviin ja lopulta uudelleenpeluuseen vastakkaisella näkökulmalla on sopivan matala. Tilaisuuteen tuleekin tartuttua, sillä InFamous: Second Sonin pelaaminen on superhauskaa.
Suurimmaksi osaksi käytössä olevat tuli-, neon- ja videovoimat ovat ehkäpä visuaalisesti ja tyylillisesti turhan samanlaisia, mutta taitojen kehittyessä ja taktisten erojen kasvaessa niillä revittely muuttuu mahtavaksi ajanvietteeksi. Ennen kaikkea liikkumista nopeuttavat kyvyt tekevät Seattlessa samoilemisesta vaivatonta ja nautinnollista, minkä ansiosta jopa piilotettujen esineiden etsiminen viihdyttää.
InFamous-kaava ei toisin sanoen kehity uudella sukupolvella rakenteeltaan merkittävästi, mutta harmistus jää onneksi puhtaan pelillisen hauskanpidon varjoon. Tässä mielessä Second Son kulkee samoilla linjoilla ensimmäisen pelin kanssa: jään jälleen odottamaan lupaavalle pohjalle entistä kovatasoisempaa tulevaisuutta.
8/10
Ville Arvekari