Inside

Yksinkertaisen tasoloikan kuosiin puettu synkkä satu on unohtumaton matka läpi painajaisten leikkikentän.

5.8.2016 05:00

Silmät on aika sulkea

Juoksen. Aamuyön utu pesee värit uhkaavana nousevan metsäpolun ympäriltä. Takanani puuskuttavan ajokoiran huohotus kihelmöi kantapäilläni. Lähestyvät juoksuaskeleet pureutuvat mutaan samalla, kun taskulamppujen luunvalkoiset keilat lävistävät pimeyden. Näkökenttäni sumenee edessä häämöttävän kielekkeen ympäriltä. Valmistaudun hyppäämään. On vain päästävä eteenpäin, löydettävä tie pakoon. Juoksen lujempaa.

Viehättävän synkän Limbo-tasoloikan kehittäneen Playdeadin seuraavaa indietaidonnäytettä on odotettu kuin kuuta nousevaa, eikä ihme. Kööpenhaminalaisstudio osaa ammentaa tasoloikkien perimästä vakaalla kädellä ja kylvettää klassisen pelimekaniikan elementit taiteellisissa lietteissä, joiden pyörteissä rumankauniit maisemat täyttyvät painajaismaisesta kuvastosta. Yhtälöstä on jälleen syntynyt jotain, joka on klassinen esimerkki osiaan suuremmasta kokonaisuudesta.

Insiden maailma on kolkko, melankolinen ja loputtoman vaarallinen. Väripaletti loistaa harmaan sävyjä vain satunnaisin vaimein väripilkahduksin, ja matalia taajuuksia korostava äänimaisema aaltoilee pelaajan yllä kuin lähestyvä ukkonen. Ruudulle piirtyvät rappion maisemat maalaavat sanattomia kertomuksia konfliktien passivoimasta maailmasta, jossa antautuminen ja orjuus ovat seuranneet toisiaan. Hylätyt varastokompleksit, veden valtaamat hylyt ja autioituneet aavat tarjoavat näyttämön selviytymistarinalle, joka ruokkii meissä kaikissa asuvaa lapsenomaista halua kurkistaa pimeyteen jännittäen, josko jokin kurkistaa takaisin.

Jos haluaisi kiteyttää Insiden sielunelämän yhteen mietelauseeseen, se olisi eittämättä se, että vähemmän on enemmän. Kaksiulotteinen loikkaseikkailu edustaa riisutun pelisuunnittelun filosofiaa niin esteettisesti kuin pelimekaniikaltaankin. Liikkeitä on käytännössä kaksi, hyppy ja tarrautuminen. Nuoren punanuttuisen sankarin kohtaamat pulmat on rakennettu rautaisella ammattitaidolla yksinkertaisen tukirangan varaan, mutta se ei suinkaan tee etenemisestä läpihuutojuttua. Vaikka peliä ei tohdi kutsua erityisen haastavaksi, hahmotus- ja havainnointikykyä vaativat pulmat ovat monipuolisia ja paikoin suorastaan viheliäisen nokkelia.

Samanhenkisestä näennäisen yksinkertaisuuden ytimestä ammensi myös vuoden toinen suuri indiesuunnannäyttäjä The Witness, mutta Insiden tapauksessa yhtälöstä uupuu yksi määräävä tekijä: levollisuus. Playdeadin loihtimaa murheellista maisemaa täplittävät selkäpiitä kylmäävät kohtaamiset erilaisten väkivallan välikappaleiden kanssa villipetojen torahampaista kuolettaviin energia-aaltoihin. Äkkikuolemat iskostuvat osaksi pelikokemusta jo alkumetreillä.

Inside on kuin pikseleihin kiedottu kuumehoureinen painajaisuni täynnä mielikuvitusta ruokkivaa salamyhkäisyyttä. Henki salpautuu kuin varkain pelaajan arvaillessa, millainen kiehtovan kammottava näkymä odottaa seuraavan varjoisan nurkan takana. Totta on toisaalta sekin, että Playdeadin mestarillisesti luoma painostava tunnelma on kaksiteräinen miekka. Ainakin tämä arvostelija joutui toisinaan suorastaan pakottamaan itsensä jatkamaan pienen päähenkilön ohjastamista, sen verran ahdistava matka on luvassa.

Kerronnaltaan samanaikaisesti minimalistinen ja valtava Inside piirtää ruudulle kuvajaisia, jotka ovat sekä verevän kiehtovia että viheliäisen luotaantyöntäviä. Ikään ja näköön katsomatta me kaikki toisinaan mietimme, josko siellä sängyn alla tai komeron perukoilla sittenkin lymyää jotain pelottavaa. Tuon ajatuksen herättämä kihelmöivä väreily selkäpiissä on täsmälleen se kiintopiste, johon Inside tähtää.

On sekä hämmästyttävää että hirvittävää, kuinka tehokkaasti peli osuu kohteeseensa.

9/10
KehittäjäPlaydead
JulkaisijaPlaydead
Pegi-ikärajatK-18
Pegi-merkinnätVäkivalta
Lisää luettavaa