Hyvästi yöunet
Pikkuruinen Subset Games nousi suoraan parrasvaloihin, kun sen ensimmäinen peli, hillittömän hyvä FTL: Faster Than Light, hurmasi pelaajat tietokoneilla ja mobiililaitteilla. Kaksikon seuraavaa peliä saatiinkin sitten odottaa useiden vuosien ajan, ja hieman yllättäen se on tyyliltään täysin erilainen kuin menestynyt debyyttipeli. Selvästi Subsetin pojat silti osaavat pelisuunnittelunsa, sillä Into the Breach on myös hillittömän hyvä peli.
Maapallo on menetetty, sillä avaruudesta hyökänneet jättihyönteiset ovat vallanneet koko planeetan ja tuhonneet ihmiskunnan. Ainoa toivo on menneisyydessä, joten tiedemiehet lähettävät muukalaisinvaasion alkupäiviin kolme kokeellista taistelupukua, joiden kuskien tehtävänä on suojella ihmiskuntaa ja murhata ötökät.
Tarjolla on useita erilaisia kolmen puvun yksikköjä, joista jokaisella on oma pelityylinsä. Jotkut luottavat raakaan voimaan, kun taas toiset sytyttävät kaiken mahdollisen palamaan ja antavat ötököiden käristyä. Kolmannet lamauttavat ja viivyttävät ötököitä, ja niin edelleen. Yksikön valinta määrittää kunkin pelikerran tyyliä mutta ei lyö sitä lukkoon, sillä pelin edetessä voi löytää uusia varusteita ja pilotteja, joilla sitten säätää yksikkönsä taktiikoita.
Itse peli on hieman erilainen strategiapeli. Kahdeksan kertaa kahdeksan ruudun kokoisella pelilaudalla pelattava Into the Breach on täysin deterministinen peli, eli se ei sisällä satunnaiselementtejä. Iskut eivät voi mennä ohi, ja kaikki vihollisten suunnitelmat saa koska tahansa katseltavakseen. Näin muodostuu peli, jossa ei pärjätä noppatuurin vaan huolellisten suunnitelmien avulla.
”On todella hauskaa löytää itse jokin tehokas taktiikka, jonka ansiosta tuntee olevansa maailman fiksuin jätkä.”
Vaikka tarkat tavoitteet vaihtelevat lyhyestä tehtävästä toiseen, suuri linja on aina selkeä: suojele ihmisiä. Taistelukentillä sijaitsee rakennuksia, joiden kimppuun ötökät yrittävät pääosin pyrkiä. Rakennusten tuhoutuessa ihmiskunta hupenee, ja kun tappioita on tullut liikaa, tulevaisuus on taas menetetty ja peli päättyy.
Pelin nimenä onkin manipulointi. Ötököiden tappaminen ei ole aina paras tai oikea vaihtoehto, vaan tärkeämpää voi olla niiden siirtäminen ja hidastaminen. Jos näkee, että jättimäinen skorpioni aikoo panna kerrostalon palasiksi, voi olla kannattavaa tuupata skorpionia sivuun, jolloin isku osuukin vuoreen. Todellinen ammattilainen voi lisäksi huomata, että skorpioni hyökkää omalla vuorollaan tykistö-ötökän jälkeen, joten jos tykistö-ötökän tuuppaa ampumaan vahingossa skorpionia, aina parempi.
Tämä kuulostaa paperilla helpolta, mutta käytännössä Into the Breach on hyvin kinkkinen peli. Ötököitä tuntuu aina olevan liikaa, ja alkutehtävien jälkeen ne saavat hyvin pirullisia erikoisominaisuuksia, joiden avulla ne voivat esimerkiksi sitoa pelaajan yksiköitä paikalleen tai antaa kavereilleen lisää kestopisteitä.
Pelissä on valtavasti syvyyttä ja uudelleenpeluuarvoa, sillä erilaisten aseiden ja taistelupukujen ominaisuuksia voi yhdistellä yllättävillä ja erikoisilla tavoilla. Peli ei niitä sen enempää selitä, mutta on todella hauskaa löytää itse jokin tehokas taktiikka, jonka ansiosta tuntee olevansa maailman fiksuin jätkä.
Kunkin tehtäväryppään lopussa odottaa aina kova pomoötökkä, ja jos sen saa kukistettua, pääsee pokkaamaan piloteilleen uusia aseita ja parantelemaan taistelupukujen järjestelmiä. Numerot eivät silti Into the Breachia ratkaise, vaan pelaajan kyky ajatella.
Vaikka sitä ei ehkä söpöstä pikseligrafiikasta uskoisi, Into the Breach on vuoden parhaita strategia- ja pulmapelejä. Se koukutti ainakin minut välittömästi ja piti otteessaan niin tehokkaasti, että useampikin nukkumaanmenoaika vilahti ohi kuin huomaamatta.