iOS-pelit: Dead Space / Arvostelut / pelaaja.fi

iOS-pelit: Dead Space

5.04.2011 // Kirjoittanut: Matias Kainulainen
1

Tammikuussa jatko-osan saanut Dead Space -sarja suuntaa nyt myös iOS-laitteille. Scifiä ja selviytymiskauhua kolmannen persoonan räiskintään sekoittavan pelisarjan mobiiliversio on täysin uusi tarina sarjan universumissa.

Tarina sijoittuu Sprawl-nimiselle kaivossiirtokunnalle, ja tapahtumat sijoittuvat ajallisesti ennen Dead Space 2:ta. Pelin ympäristöt muistuttavat hyvin pitkälti ensimmäisen Dead Spacen avaruusalusta ahtaine ja sokkeloisine käytävineen.

Peli taipuu yllättävän hyvin myös kosketusnäytölle. Kahden virtuaalitatin lisäksi käytössä on muutama sormen eleisiin perustuva toiminto. Pienen opettelun jälkeen pelaaminen luonnistuu suhteellisen sujuvasti, ja ainoastaan monen vihollisen hyökätessä kimppuun yhtä aikaa joutuu ohjauksen kanssa hiukan taistelemaan.

Graafisesti peli kuuluu iOS-pelien parhaimmistoon ja näyttää paikoin upealta. Myös äänitoteutus on loistavaa etenkin kuulokkeilla pelattaessa. Pelimekaniikaltaan Dead Spacen iOS-versio muistuttaa isoveljiään ja sisältää suurimman osan sarjan tutuista elementeistä. Aseita ja pukua voi päivittää, pelaajalla on käytössään viholliset hidastava stasis-moduuli ja vastaan tulee samoja vihollisia kuin sarjan muissakin peleissä. Kauhutunnelma on tallella, ja peli onnistuu myös säikäyttämään muutaman kerran.

Dead Spacen iOS-versio onnistuu kiteyttämään varsin hyvin pelisarjan onnistuneimmat puolet myös kannettavaan muotoon.

8/10

Kommentit

Käyttäjän Predator_ kuva
Predator_

Mahtava.

Nostoja