Juiced: Eliminator on tuunauskulttuuriin keskittyvä PSP-peli. Paino on todella sanalla kulttuuri ja sen lieveilmiöt, sillä tässä teoksessa ajaminen tuntuu olevan toisarvoista.
Autoihin on kiinnitetty paljon huomiota. Ne ovat virallisia malleja muun muassa Hondan CRX-klassikko, Renault Clio V6 ja moderni Ford Mustang ja niihin hankittavat osat ovat tuttuja alan katalogeista.
Kaikki tämä on tietysti pelkästään hyvästä, kun kyseessä on aika pitkälle tuotemerkkeihin ja avainsanoihin perustuva laji. Mikäli autojen virittely kiinnostaa, tarpeelliseksi luokiteltavaa sälää on jopa se, että koneesta löytyy HKS:ää, alustasta Bilsteinia, vanteet ovat Speedlinen ja renkaat Yokohaman.
Autot ja niiden ulkoasua muokkaavat lisävarusteet on mallinnettu hienosti ja ne näyttävät hyvältä PSP-tarkalta näytöltä. Juiced: Eliminator jää tästä huolimatta muiden samanlaisten pelien, kuten unohdetun Auto Modellistan ja EA:n Need for Speed -sarjan katukisapelien, varjoon.
Musiikki on pelissä tärkeässä osassa. Ainakin se raikaa alusta asti kovaa. Musaa riittää ihmeen kuuntelijaystävällisestä konekamasta junttipogon ykkösnimeen Limp Bizkitiin asti. Fred Durstin pumpun Rollin-hittiä saa kuulla oman valintansa mukaan koko ajan tai ei koskaan.
Lintu vai kala?
Juicedissa puhutaan koko ajan katukilpailuista ja annetaan ymmärtää, että touhussa on väkevä kadun maku. Se ei ikävä kyllä paista päälle kuin välianimaatioissa ja valikoissa. Kisat ajetaan aidatuilla radoilla ja yleisö seuraa tapahtumia kisakatsomoista. Voidaan siis puhua yhtiösponsoroidusta katukulttuurista.
Pelaaja kilpailee toisia katukuskeja vastaan. Lajeja ovat muun muassa ensimmäinen maalissa voittaa ja oletettavasti tuunauskulttuurille ominainen röyhistely ja päteminen, eli yleisön kosiskelu tyhjällä radalla.
Mitä enemmän jaksaa veivata ympyröitä ja polttaa kumia sekä kaahata mahdollisimman kovaa, sitä enemmän kansa diggaa. Touhussa ei ole järjen häivää, mutta se on itse asiassa ihan hauskaa, kunhan oppii temppujen ketjuttamisen alkeet.
Kisaamisen lisäksi ollaan yhteydessä toisiin pelihahmoihin, pelehditään eri viritysosien, maalien ja dynometrin kanssa jopa siinä määrin, että tärkein kaahaaminen tuntuu jäävän taka-alalle.
Tulee varastoon kolmannella viikolla
Rahalla saa, muttei tässäkään pelissä ennen kuin seuraava varustetaso on ansaittu. Se ärsyttää. Jos kerran hankinnat tehdään ansaitulla valuutalla, miksi kamaa ei voi hinnoitella siten, ettei pelitasapaino järky? Jos pelaaja haluaa heti alusta panostaa johonkin tiettyyn osa-alueeseen, miksei sitä voida sallia?
Tuntuu typerältä odottaa jostain kumman syystä uutta mallia konepeitosta tai tehokkaampia jarruja ilman sen suurempia selittelyjä. Tällainen on tuttua muistakin peleistä, mutta se ei tarkoita, että se soveltuu ilman ongelmia standardiksi. Sama hankintamalli pätee tietysti myös uusiin autoihin.
Slippin and slidin
Ajomalli muuttuu ajoneuvon ja sen varustelun mukaan. Välineissä on eroja. Malli ei kuitenkaan miellytä. Autot tuntuvat liian raskailta tiettyyn pisteeseen saakka, minkä jälkeen irrotaan alustasta ja liuutaan ärhäkän näköisesti. Autoja ohjataan enemmän taka- kuin eturenkailla.
Kaarteissa on parempi laskea irti kaasusta kuin painaa jarruja. Jarrujen kanssa meno on koko ajan hidasta ja kankeaa, mutta kaasusta irti päästäminen tuntuu hidastavan vauhtia yhtä paljon ja antavan paremman pidon.
Kisat ovat etenemisen kannalta pakollisia, mutta niiden ajaminen ei liiemmin miellytä.
Juiced: Eliminator latailee paljon ja pitkään, mutta se on toivottavasti vain arvosteluversion ongelma. Muinaisiin kasettiasemiin taukoja on väärin rinnastaa, mutta nykyiset laitteet ovat opettaneet kärsimättömäksi.
Erikseen pitää mainita, ettei peli anna nimetä hahmoaan tai tiimiään englantia puhuvien mielestä hävyttömästi. Ennen pelin aloittamista tuli leikittyä muutama minuutti eri ruokottomuuksilla, kunnes viehätys haihtui.
Juiced: Eliminator menee paremman puutteessa, muttei ajo-osuuksiensa ansiosta.