Muutaman vuoden takainen Just Cause oli pelimaailman parhaiten varjeltuja salaisuuksia. Moni pelaaja sivutti sen ykkösellä kömpelönä ja ongelmallisena Mercenaries-kloonina. Sitähän se toki olikin, mutta kun pelaaja viiletti 10 kilometrin korkeudessa tappelemassa lentokoneen lentäjän kanssa tämän hävittäjän siivellä tai pisti banaanivaltiota pakettiin, ne ongelmat tuntuivat niin kovin kaukaisilta.

Nyt on Just Cause 2:n aika. Yllättäen peli on saanut netissä jo ennakkoon monta kertaa enemmän huomiota kuin edeltäjänsä, mutta nyt on lopullisen välienselvittelyn paikka. Onko meininki yhä yhtä hurjaa? Onko ongelmien taso edelleen yhtä kurjaa? Jatkanko loppuarvostelun ajan kamalaa runoiluani? Vastaus ainakin yhteen näistä kysymyksistä on kaikkien onneksi vahva ”ei”.

Kaikki räjähtää!

Just Cause 2:n kehitystiimi on selvästi oivaltanut ne valtit, joilla heidän aiempi pelinsä keräsi netistä pienen, mutta sitäkin innokkaamman, kultin: kaaosta ja ihan pirusti sittenkin. Rico Rodriguez, maailman ehkä kovin superagentti, saapuu pieneen aasialaiseen saarivaltioon ihmettelemään paikallisia kuvioita Firman piikkiin.

Tarkoituksena olisi listiä amerikkalainen agentti, joka on tiettävästi vaihtanut leiriä ja työskentelee nyt paikallisen diktaattorin piikkiin. Matkaan mahtuu tietenkin monta käännettä ja yllätystä, mutta niistä ei kannata sen enempää puhua. Juoni ei nimittäin ole Just Cause 2:n parhaita puolia, ja sen voi hyvin sivuuttaa innokkaalla ohitusnapin painelulla menettämättä mitään oleellista.

Se todellinen houkutin on yhä se, että pelin kuluessa Panaun saarivaltiosta noin 95 % räjähtää, ja loput 5 % poltetaan maan tasalle. Baby Panauna tunnettu diktaattori on muuttanut ennen rauhallisen ja sopuisan valtion hirvittäväksi sotilasjuntaksi, jossa joka niemen notkossa ja saarelmassa tönöttää vähintään yksi sotilastukikohta – vaan ei kauaa.

Ricon pääasiallinen keino selvitellä saaren ongelmia on nimittäin räjäyttää kaikki muusiksi ja katsoa sitten, mitä raunioiden alta ryömii esiin. Tämä ei ole vain kaunis korulauselma, vaan pelin vertauskuvallinen selkäranka. Siinä missä esimerkiksi Saints Row 2:ssa pelataan rispektillä, Just Cause 2:n valuuttaa on kaaos. Ricon aiheuttaessa yleistä pahennusta esimerkiksi kaatamalla 150-metrisen radioantennin lähimmän sotilasjuntan kesämökin päälle, juoni kehittyy, mustaan markettiin tulee lisää ostettavaa ja lisätehtäviä aukeaa pitkin saarta.

Tämä on mitä loistavin oivallus, sillä se puhdas rellestys ja riehuminen on edelleen pelin parasta antia. Saa olla aika kyyninen ja väsynyt pelaaja, jos ei tunne vaistomaista halua käydä kaappaamassa läheiseltä lentokentältä suihkuhävittäjää ja sitten pistää sillä läheiset tukikohdat palasiksi. Ja kun näin väistämättä käy, pelaajaa palkitaan jos jonkinlaisilla mukavuuksilla ja kannustetaan riehumaan lisää ruudulla kilisevien mittarien ja tyydyttävästi täyttyvien palkkien avulla.

Vapauden hurmaa

Kaaoksen keinot ovat mitä moninaisimmat. Lähes kaikki saarelta löytyvä muuttuu Ricon käsissä kaaoksen instrumentiksi, sillä kaikki vastaantulevat ajoneuvot voi kaapata, kaikilla aseilla voi ammuskella ja miltei mihin vain voi ninjailla tekemään väijytyksiä ja kepposia.

Pääasialliset työkalut tässä operaatiossa ovat Ricon ranteesta löytyvä Bionic Commando tyylinen vaijerivinssi ja hänen selässään oleva taianomainen laskuvarjo, jonka saa auki tai kasaan hetkessä. Tämä kaikki oli ykkösosan veteraaneille jo tuttua, mutta nyt se ranteen vaijerivinssi on aina käytössä, joten liikkuminen itseään hilaillen tai vaikka ohi ajavan auton puskurissa roikkuen on entistä helpompaa.

Käytännössä kaappaukset tapahtuvat niin, että Rico singahtaa niin kutsuttuun stunttiasentoon ajoneuvon katolle tai kylkeen vaijerinsa avulla. Sen jälkeen ammutaan matkustajat, lopuksi pahoinpidellään kuski ja sitten lennetään räkäisesti nauraen kohti auringonlaskua.

Vaikka ajoneuvojen kaappaaminen onkin helppoa puuhaa, miltei kätevin tapa liikkua on vetäistä itsensä vaijerilla vaakalentoon ja sitten avata varjo, jonka jälkeen Rico liitää vauhdilla eteenpäin. Tämän jälkeen voi koukun avulla tarrautua uudelleen ja uudelleen ympäristöön kiinni, kiihdyttäen vauhtia, kunnes laskuvarjo kiitää huimaa vauhtia pitkin pusikkoa.

Ei se ranneremmin käyttö kuitenkaan tähän lopu, sillä sekin toimii kaaoksen instrumenttina. Sen avulla kun voi nykiä, heitellä ja repiä miltei mitä tahansa. Katolla kekkuloiva vartija huomaa pian painovoiman ja äkillisen pysähdyksen vaikutukset, kun miehelle antaa vähän vauhtia.

Tai mikset sitoisi vartijaa kiinni läheiseen kaasupulloon, jonka voi sitten laukaista poloinen perässään kohti taivasta? Tai pistä äijä kiinni auton perään ja lähde kiertoajelulle. Tai kahlitse pari räjähdystynnyriä läheiseen vartiotorniin ja räjäytä ne. Tai… no, tajuatte kyllä. Mahdollisuuksia riittää.

Tarjolla on mielettömän avoin pelimaailma, miltei rajattomat mahdollisuudet kaaoksen aiheuttamiseen ja kilometrikaupalla tuhottavaa sotilasrautaa. Näillä eväillä moni peli olisi lähellä vuoden pelin titteliä, mutta sitten tosiasiat iskevät päin pläsiä. Tämähän on kuitenkin Just Cause peli.

Ongelmistaan huolimatta

Jenkeillä on hieno sana, ”janky”. Se tarkoittaa sellaista olotilaa, jossa asiat vähän repsottavat eivätkä toimi aivan niin kuin niiden voisi toivoa. Tämä sana on kuin tehty kuvaamaan Just Cause 2:ta. Pieniä ja vähän suurempiakin ongelmia löytyy miltei yhtä paljon kuin oudon räjähdysherkkiä nostokurkia.

Osa ongelmista on suunnittelujuttuja. Rico ei voi esimerkiksi suojautua lainkaan, koska kehitystiimi on halunnut pelaajan pysyvän liikkeessä. Joo, kiva juttu, mutta mitäs sitten tehdään, kun peli vie sinut pieneen huoneeseen 10 haulikkomiehen kanssa? Aivan oikein: kuollaan, ja kovaa.

Valitettavasti myös pelin juonitehtävät ovat suurelta osin mitä ovat. Saattotehtäviä ja hiiviskelyä, Just Causessa? Teetettiinkö tämä osa kenties alihankintatyönä Kiinassa?

Bugeja löytyy myös, mutta välillä myös pelaajan riemuksi. Se ei naurata, kun kuolet talon seinään juuttuneen haulikkomiehen sniputukseen viidettä kertaa, mutta se kylläkin, kun mönkijäsi osuu palmuun ja lentää pystysuoraan 500 metrin korkeuteen.

Mutta tiedättekö mitä? Kaikesta tästä valittamisesta huolimatta joudun toteamaan, että kun viiletän 10 kilometrin korkeudessa painimassa lentäjän kanssa tämän lentokoneen siivellä, tai pistän täynnä bensasammioita olevaa rakennustelinettä palasiksi panssarivaunulla, mikään näistä valituksista ei voisi kiinnostaa vähempää.

Jos pidit Just Causesta, rakastat sen jatko-osaa. Jos et edes testannut alkuperäistä, olet ainakin demon verran itsellesi velkaa. Emme me näitä pelejä ihan suotta fanita.

Versiolla ei ole (juuri) väliä

Valitsitpa sitten kumman tahansa pelin versioista, pelikokemuksesi tulee olemaan aika samanlainen: trophyt ja achievementit toimivat mitä mainioimmin, ja kontrollitkin – niin erikoiset kuin ne Ricon varustuksesta johtuen ovatkin – toimivat.

Pelimoottori toimii myös. Välillä ruudunpäivitys takkuaa, mutta kun maisemat piirtyvät kymmenien kilometrien päähän ja joka puolella räjähtelee, sen ymmärtää. Oli koneesi kumpi tahansa, Just Cause 2 toimii teknisesti.

Omaa rautaa käteen

Pelin musta pörssi tarjoaa mahdollisuuden paitsi ostella, myös viritellä aseitaan. Saarelta löytyy geneerisiä viritysosia, joita keräilemällä saa parannella eri aseidensa ja ajoneuvojensa tasoa. Näin teho, tarkkuus, räjähdysvoima ja lippaiden koko kasvavat mukavaa vauhtia ja Rico pysyy Panaun haasteiden tasolla. Ja jos tämä ei riitä, nappaa lähimmästä KK-pesäkkeestä mukaasi minigun ja pistä kaikki kumoon.

7/10
Lisää luettavaa