Aloitetaan tärkeimmästä: Just Causessa on kauniit ja aidonnäköiset maisemat. Oli pelistä mitä muuta mieltä tahansa, tätä tosiasiaa ei voi kiistää. Kuten pinnaltaan erityisen kauniiden pelien kanssa usein käy, sisältö ei tälläkään kertaa vedä vertoja ulkokuorelle. Just Causea odottaneiden ei kuitenkaan kannata masentua liikaa. Pelikokemuksena turistimatka San Esperitoon on lyhyt, helppo ja silti todella makea. Ensisilmäyksellä peli on oikeistolaisempi kuin Tom Clancy. Sankari Rico kommentoi Kuubaa kummasti muistuttavaa San Esperitoa lentokoneen ruumasta hypätessään: ”Taas yksi lantakasahallitus, joka on vaihdettava.” Sitten ohjaus siirtyy pelaajalle, ja selviää mitä ruotsalaiset pelintekijät ovat yrittäneet. Rico syöksyy vapaapudotuksessa kohti ensimmäistä tehtäväänsä, joka näkyy ruudulla nuolilla merkittynä. Alla siintää saari, jonka piirtoetäisyyttä ei ole nähtävästi rajoitettu lainkaan. Just Cause alleviivaa fiksusti ensimmäisellä peliminuutilla sen, mikä pelissä on merkittävintä: maisemat.
Siivet selässä
Seuraavaksi esiin temmataan laskuvarjo, joka on Ricon tärkein varuste yhdessä vetoköysiä ampuvan harppuunapyssyn kanssa. Valtavilla pulisongeilla koristeltu latinosankari ei varmasti kulje vapaa-aikanaan edes jääkaapilla, jos sinne ei voi liitää silkkivarjolla. Koska pelin tehtävät ja kaupungit on ripoteltu pitkin 1000 virtuaalisen neliökilometrin saaristoa, liitämisestä on jatkuvasti hyötyä. Varjon avulla tehdään stuntteja, mikä käytännössä tarkoittaa ajoneuvojen vaihtoa näyttävästi. Ensin hypätään konepellille ja ilmaan, sitten ammutaan vetokoukku vaikkapa helikopteriin ja siirrytään uuden menopelin kuskiksi. Painovoimaa uhmataan toimintaelokuvien tyyliin, ja se toimii. Hyvä niin, sillä Just Cause on hyvä toimintapeli mutta ei hyvä ampumapeli. Kun laskovarjoa on ensimmäisen kerran käyttänyt, päästään ensimmäiseen tulitaisteluun. Nopeasti selviää, että toiminnan esikuvana ovat lähinnä GTA-pelit. Pelihahmon takana heiluvan kameran voi siirtää olkapäälle, jolloin tähtäys tarkentuu. Aseitakin on käytössä runsaasti. Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa että ammuskelu on kovin yksinkertaista juoksentelua. Vihollisten kellistämiseen riittää niin pelin ensimmäisessä kuin viimeisessä taistelussa Ricon perusvarustus, eli loputtomilla ammuksilla varustetut tuplapistoolit. Ylimääräinen arsenaali korkeintaan nopeuttaa lopputulokseen pääsemistä. Autoilutuntumakin on kaapattu Rockstarin peleistä, mutta sitä ei voi moittia. Rekan ja pikaveneen ohjauksessa on tarpeeksi eroa, vauhdin tuntua riittää, ja San Esperito on mainio ajeluympäristö. Just Causen pelimaailma on alusta asti pelaajan vapaasti tutkittavissa. Hiekkateillä kaahailu, laguuneissa veneily ja erityisesti koneilla ja koptereilla lentäminen ovat hauskaa ajanvietettä. Hiekkalaatikkoleikit ovat siis kunnossa, mutta miltä näyttää varsinainen peli?
Maineen perässä
San Esperiton vapauttaminen hoituu kahden eri puuhastelun kautta. Pelin varsinainen juoni etenee päätehtävissä, joiden läpäiseminen taas mahdollistaa valtion provinssien ja kaupunkien vapauttamisen yksi kerrallaan. Vain päätehtävien suorittaminen on pakollista. Vapautusoperaatiot lisäävät Ricon mainetta vastarintasissien ja ystävällismielisen huumekartellin keskuudessa. Maine avaa käyttöön uusia turvataloja, jotka ovat sekä tallennuspaikkoja että uusien aseiden sekä ajoneuvojen noutopisteitä. Päätehtävissä Just Cause esiintyykin edukseen. Halpojen toimintaleffojen kaikki kliseet on saatu mukaan ilahduttavalla tarkkuudella. Rico pääsee räjäyttämään voimalaitoksen, hyökkäämään tiukasti vartioituun vankilaan ja kyntämään kokapellon rakettikeskityksellä. Peli ei useimmissa tehtävissä rajoita pelaajan valintoja tai liikkumista, ja paikoin on suorastaan suositeltavaa noutaa tehokkaampia tappovälineitä tehtäväalueen ulkopuolelta. Vaikeita tehtävät eivät tosin ole. Vasta aivan viimeisissä taisteluissa on todellista haastetta. Pääjuonen edetessä selviää myös miksi ruotsalainen pelifirma päätyi tekemään oikeistoräiskintää. Suvaitsevaisen naapurimme pelintekijät ovat maustaneet Ricon tarinan niin paksulla satiirilla, että ei tätä voi kukaan ottaa vakavasti, edes amerikkalaiset. Sankarin työnantajat, eli ”Viraston” edustajat sikailevat jatkuvassa kuohuviinipäissään pahemmin kuin El Presidente itse. Agentit nauraa räkättävät kun Rico räjäyttää ydinvoimalan, pistää maan sähköt ja television poikki ja levittää biologiset aseet pitkin viidakkoa. San Esperitoa odottaa pelaajan toimien jälkeen tulevaisuus kivikaudelle pommitettuna helvettinä, mutta mitäpä pienistä. Yllättäen Ricon kaveritkin ovat vasemmistosissejä, jotka hehkuttavat imperialismin kukistamisen riemuja. Varsinainen ongelma tarinankuljetuksessa on kuitenkin välianimaatioiden käyttö. Kuminaamaisten ja ankeannäköisten hahmojen höpinä vie pelaajan pois huomattavasti paremman näköisestä pelistä. Lisäksi animaatioita käytetään aina kun Ricolla olisi mahdollisuus tehdä jotain todella näyttävää. Eivätkö pelimoottorin rahkeet riitäkään, kun sankari hyppää sortuvasta rakennuksesta tai pakenee uhkaavaa ydinräjähdystä? Jos tarkoitus on tehdä pelattavaa toimintaelokuvaa, ei ohjausta pitäisi varastaa pelaajalta parhaissa kohdissa.
Turhaa työtä
Järkyttävintä pelissä on huomata, että vapaa tutkiminen, sivutehtävät ja provinssien vapauttaminen ovat käytännössä täysin turhaa puuhailua. Ei juuri naurattanut, kun tajusin että suurella vaivalla vapauttamani kansainvälinen lentokenttä ja maan pääkaupunki eivät edistäneet vallankumousta lainkaan. Hallituksen kopterit alueilla vaihtuivat kapinallisten vastaaviin ja siinä se. Kapinallisilta saatavat lisäaseet eivät ole kummoinen porkkana lisäpuhteiden tekoon, kun pääjuonta seuraamalla saa Virastolta käsiinsä taisteluhelikopterit ja singot joilla tappaa kenet tahansa. Just Cause onkin näin massiiviselta vaikuttavaksi peliksi yllättävän lyhyt. Pääjuoni on pelattu parissa päivässä, varsinkin jos turhat sivutehtävät jättää huomiotta. Niinpä peliä pitävätkin pinnalla oivallukset, joiden ansiosta se on yksinkertaisen hauska pelata. Viholliset ampuvat epätarkasti, sankari kestää osumaa kuin Teräsmies, ja vihollisten konekiväärisarjat ropisevat elokuvien tyyliin pelaajan lähiympäristöön. Tela-ajoneuvojen tykeissä ja helikopterien siivekkeissä on loputtomasti ammuksia, joten viholliset voi yksinkertaisesti hukuttaa räjähdyksiin. Lopulta kaikki palaa kuitenkin grafiikkaan. Avalanche-pelimoottorin piirtoetäisyys on mainoslauseen mukaan 8 kilometriä, ja se on helppo uskoa. Kun maisema piirtyy tarkkana pitkälle eikä katkea keinotekoiseen sumuun, syntyy vakuuttava vaikutelma oikeasta maastosta. Toivoa sopii että tätä tekniikkaa nähdään vielä monessa pelissä. Just Cause on yksipuolinen peli, mutta paras mahdollinen mainos uudelle pelistudiolle ja heidän tuotteelleen.
Vertailun vuoksi
Konsolijuurilla
On selvää, että Just Cause on ennen kaikkea Xbox 360 -peli. Jo pelin alkuvalikossa syyllistytään laiskan konsolikäännöksen perussyntiin. Valikoita ei voi käyttää hiiren avulla. Tallennusjärjestelmä on myös täysin konsolityyliä. Pelitilanteen voi tallentaa vain turvatalojen tietokonepäätteillä. Tästä tulisi pitkä miinus, mutta onneksi tehtävissä on runsaasti väliaikaisia tallennuspisteitä, ja turvataloihin pääsee hetkessä tilaamalla paikalle kuljetushelikopterin.
Alkuperäinen pistemäärä: 74/100