Just Cause (PS2)

Peli on mittasuhteiltaan vaikuttava ja meiningiltään sopivan kieli poskessa tehty. Surkea ruudunpäivitys yhdistettynä hieman kiikkeriin kontrolleihin pilaa peli-iloa kuitenkin hieman liikaa.

14.9.2011 21:33

Niin sanotut avoimen maailman toimintapelit nousivat suuren kansan tietoisuuteen erinomaisen ja tätä nykyä legendan asemaan kohonneen Grand Theft Auto 3:n myötä. Rockstarin pelisarjan myöhemmät inkarnaatiot ovat parantaneet konseptia pikku hiljaa, muiden yrittäjien samantyylisten pelien jäädessä usein varsin kauas esikuvistaan.

Yrittänyttä ei kuitenkaan laiteta, ja ruotsalaisen Avalanche-tiimin Just Cause on yritys laajentaa Mercenaries-tyylistä sotilasmeininkiä Grand Theft Auto -maisiin mittapuihin. Samalla hommaan on tuotu roppakaupalla agenttimaista, korniudessaan huvittavaa epärealismia.

Jo Just Causen alkuasetelmassa on agenttileffamaista otetta. San Esperito -nimisen kuvitteellisen saarivaltion presidentti on korruptoitunut diktaattori ja huumeparonien sätkynukke, josta paikallisen vastarintaliikkeen lisäksi haluaa eroon myös omia intressejään valvova Yhdysvallat. Pelaaja on CIA-agentti Rico Rodriguez, jonka tehtävä on auttaa paikallisia kapinallisia syöksemään ilkeämielinen presidentti vallasta ja luomaan tilalle tasapainoinen rauhan, rakkauden ja demokratian periaatteita kunnioittava valtiovalta.

Peli-idea on selkeä hatunnosto tosielämän operaatio Just Causelle. Pienessä sotilasoperaatiossa Yhdysvaltojen joukot tunkeutuivat Panamaan vuonna 1989 tarkoituksenaan syöstä sotilasjohtaja Manuel Noriega vallasta. Kaksi viikkoa kestänyt operaatio johti lopulta Noriegan antautumiseen ja muutaman tuhannen panamalaisen kuolemaan. Huvittavana yksityiskohtana myös Noriega oli entinen CIA:n työntekijä.

Vallankumouksen arkkitehti

Tyhjästä on joskus pakko nyhjäistä, ja Ricon matka kohti vallankumousta alkaa melko vaatimattomista asemista. Asuntovaunulla, moottoripyörällä ja kahdella pistoolilla ei rakenneta linnaa saati parempaa yhteiskuntaa, mutta pakollisia ja vapaaehtoisia tehtäviä suorittamalla Ricon varustelutaso ja tukikohdat kohenevat. Tavallisten menopelien, kuten veneiden, autojen ja moottoripyörien, lisäksi tarjolla on reilu valikoima sotakalustoa hävittäjistä panssarivaunuihin.

Suuri määrä leikkikaluja tarvitsee luonnollisesti tarpeeksi ison leikkihuoneen, ja sitä San Esperito toden totta on. Tuhannet neliökilometrit sademetsiä, teitä, kaupunkeja ja merialuetta saarineen odottavat kuumaveristä valloittajaansa. Oman agenttimaisen viihdykkeensä maaston tutkimiseen tuovat Ricon selässä aina mukana kulkeva hitech-laskuvarjo sekä pelin alkuvaiheessa käyttöön saatava kiipeilykoukku. Molemmat antavat varsin hulvattomia mahdollisuuksia tehtävien suorittamiseen, ja kilometrien korkeudesta pudottautuminen laskuvarjon varassa tarjoaa vaikuttavia näkymiä.

Pelin päätarina koostuu reilusta paristakymmenestä tehtävästä, joissa autetaan kapinallisia ja samalla laitetaan presidentin ja tämän kätyreiden rattaisiin kapuloita kovalla syötöllä. Ihan näin pientä ei pelin anti kuitenkaan ole, sillä enemmän tai vähemmän tärkeitä sivutehtäviä pelistä löytyy Avalanchen oman ilmoituksen mukaan kolmisensataa. Tekemistä siis piisaa.

Tehtävien meininki on mukavan rento, siitä pitää huolen lähes Black-henkinen korni meininki. Rico kestää vihollisten tulitusta mauttomia määriä, vastustajat kaatuvat parista luodista ja operaatiot on kyllästetty kymmenillä ruumiilla sekä suurella määrällä räjähdyksiä. Myöskään kulkuvälineiden kanssa tunarointi ei ole kovin vakavaa – sankarimme selviää hengissä vaikka sadan metrin pudotuksesta auton ajaessa alas kallionkielekkeeltä.

Vanha sotaratsu uupuu

Korruptoituneen hallituksen ja huonokuntoisen tieverkoston lisäksi San Esperitossa on valitettavasti muitakin ongelmia. Kontrolleissa ei nimittäin ole ihan rockstarmaista jämäkkyyttä, ja esimerkiksi ahtaissa tiloissa taisteleminen on välillä turhauttavaa. Ricon kestävyys kuitenkin kompensoi tilannetta ja jättää riittävän virhemarginaalin.

Koska peli koostuu saumattomasti latautuvasta saaresta, se on luonnollisesti pelikoneelle melko raskas pala purtavaksi – PlayStation 2:n tapauksessa valitettavasti liian raskas, vaikka maisemien latautumista ja liikkuvien kohteiden suurta määrää onkin pyritty kompensoimaan varsin yksinkertaisella hahmografiikalla. Lähes seitsemän vuotta vanhaa konetta ei yksinkertaisesti ole tarkoitettu näin raskaan pelin pyörittämiseen.

Just Causen PlayStation 2 -versio on harmittava tapaus. Se nimittäin nälvii juuri sopivasti Yhdysvaltojen harjoittamaa ulkopolitiikkaa, se on mittasuhteiltaan vaikuttava ja meiningiltään sopivan kieli poskessa tehty. Surkea ruudunpäivitys yhdistettynä hieman kiikkeriin kontrolleihin pilaa peli-iloa kuitenkin liikaa, eikä Just Causea voi siksi suositella varauksetta.

6/10
Lisää luettavaa