Just Causea sekä Xbox 360:lla että PS2:lla pelattuani en voi kuin ihmetellä, että Avalanche kehtasi ylpeillä haastatteluissa, kuinka sama peli tulee ulos myös vanhan sukupolven koneilla. Just Cause on nimittäin 360:lla aivan eri kokemus kuin PS2:n nykivä, sumun peittämä ja kalsea versio.
Parhaimmillaan pelaaja jää tuijottamaan tulivuoren rinteille kerääntyviä pilviä, maisemat kultaavia auringonlaskuja ja taivaanrantaan asti piirtyviä puiden latvoja, varsinkin syöksyessään vapaassa pudotuksessa kilometrien korkeudesta. Avalanchella on käsissään upea uuden sukupolven pelimoottori, jolla voi tehdä vaikka mitä. Veikkaisin, että jatkossa käytän Just Causea esittelemään tuttaville, mihin 360 pystyy.
Valitettavasti paukkuja on säästelty pelisuunnittelurintamalla. Parhaimmillaan Just Cause vilauttaa uudenlaisia ideoita. Ensimmäistä kertaa pääsin pelissä loikkaamaan lennossa lentokoneesta toiseen ja base-hyppäämään korkealta vuorenrinteeltä. Nämä hetket jäävät kuitenkin liian vähiin.
Juonikin antaisi aineksia enempään. Kuten Tero mainitsee, peli pilkkaa amerikkalaisten ulkopolitiikkaa estottomasti. CIA:n tehtäviä jakaa havaijipaitaan pukeutunut juoppojuntti, ja Rico piikittelee jenkkien epäonnistunutta Irak-operaatiota esimerkiksi kommentoimalla, että tällä presidentillä sentään on joukkotuhoaseita.
Toki hallintoa vaihtava CIA pamauttelee ydinvoimaloita ja laukoo joukkoaseet vuoren rinteeseen, joten paratiisisaari tuskin koskaan palaa ennalleen. Vaan mitä voi odottaa, kun pilottilaseihin pukeutunut, Hollywood-leffoja fanittava kimjongilmainen presidentti käyttää apunaan supernatsitiedemiestä?
Tällaisesta sopasta olisi voinut keittää myös lisää yliampuvaa pelattavaa, mutta pääosin Avalanche on mennyt siitä, missä aita on matalin. Tehtävät noudattelevat peruskaavaa, josta kukaan ei voi tuohtua tai innostua.
Niin kuin usein pohjoismaiselle pelinkehitykselle käy, pelisarjan ensimmäinen versio on pääasiassa teknologiademo. Seuraavaa Just Causea odotellessa, siis.