On myönnettävä, että kuluneen neljän vuoden ajan olen ylenkatsonut Kameota pitäen sitä tylsän näköisenä fantasiapelinä, joka ei herättänyt kiinnostustani. Kunnes nyt. Kameo on malliesimerkki pelistä, jota on kokeiltava ja koettava, jotta sen magia tarttuisi ja tempaisisi mukaansa. Näin tapahtui minulle alkaessani pelata Kameon valmista versiota. Pelisession lopussa huomasin, että useampi tunti oli vierähtänyt kuin siivellä. Hyvän pelin merkki.
Rare ei Goldeneyeta lukuun ottamatta ole perustanut menestystään innovatiivisuuteen, vaan tuttujen ratkaisujen jalostamiseen ja maksimaaliseen hyödyntämiseen. Näin se on tehnyt Kameossakin, joka on sekoitus tasoloikkaa, toimintaa ja kevyttä ongelmien ratkontaa fantastisen näköisissä ympäristöissä. Sekarotuisuudestaan huolimatta Kameolla on vahva, oma identiteetti.
Rikas ja upeasti kuvitettu, perienglantilainen fantasiamaailma on Kameon vahvuus. Vaihtelevat ympäristöt ovat toki genrelle ominaisia tuli-, kallio- ja lumimaisemia, mutta koskaan ennen ne eivät ole olleet näin värikylläisiä, elämää täynnä ja kauniita. On vaikea kuvitella, että peli olisi voinut näyttää GameCubella tai Xboxilla lähimainkaan tällaiselta. Xbox 360:n lanseerauspeleistä Kameo on paras esimerkki konsolin tehoista, etenkin teräväpiirtotelevisiota käytettäessä.
Hidas alku
Jo ensimetreillä tehdään selväksi, mitä pelaaminen tulee tarjoamaan. Kameon ensimmäinen osio tuo synkkyydessään mieleen Taru sormusten herrasta: Kuninkaan paluu -elokuvan sotakohtaukset, mikä ei anna kokonaisuudesta oikeanlaista kuvaa. Tekijät yrittävät alussa hieman liian aggressiivisesti esitellä monipuolista pelattavuutta erilaisten hahmojen kautta. Ensimmäinen kenttä on pelin heikoimpia.
Päähahmo Kameo on nuori haltijatar, joka pystyy hallitsemaan elementaalivoimia, joiden avulla hän voi kutsua käyttöönsä erilaisia olentoja. Oli käytössä mikä tahansa olento, niin Kameo näkyy otuksen sisällä ikään kuin naruja vetelemässä. Jokaisella olennolla on tietynlaisia kykyjä, joita yleensä tarvitaan heti sen jälkeen, kun kyseinen otus on vapautettu ilkeän trollin Thornin kätyrien vankeudesta. Ensimmäisen puolen tunnin pelaamisen aikana käytössä on kolme otusta, jotka sitten menetetään, jonka jälkeen peli vasta toden teolla alkaa. Kameon on sitten vapautettava kaikki kymmenen vangittua elementaaliotusta sekä perheenjäsenensä. Kun elementaaliarsenaali on koossa, on aika käydä peikkokuningas Thornin kimppuun.
Käytännössä Kameo itse jää statistin rooliin, sillä hänellä ei juurikaan ole sellaisia ominaisuuksia, joita tarvitaan. Lähinnä häntä käytetään taikahedelmien poimimiseen. Olentojen kykyjen hyödyntäminen oikeassa paikassa oikeaan aikaan ei ole uusi pelimekaniikan kantava voimana, mutta Rare on toteuttanut sen erinomaisesti, muutamaa ongelmakohtaa lukuun ottamatta.
Jokaisella otuksella on sille ominaisia kykyjä. Sympaattisen näköinen lohikäärme Ashin hyökkäykset ovat tietenkin tulen syöksemistä, joten hänellä esimerkiksi sulatetaan jääseiniä. Pummel Weed on puolestaan nyrkkeilevä kasvi, joka osaa litistyäkin, joten hänellä voi livahtaa ahtaista paikoista. Major Ruin puolestaan kykenee muuntamaan itsensä kivipalloksi, jolloin hänellä voi kiitää rampeista ja jyrätä örkkejä. Ja sitä rataa. Hauskin otus on kiviröykkiö Rubble, joka voi räjäyttää itsensä palasiksi ja sitten koota itsensä. Häntä ei tosin paljoa tarvita.
Jokaisen otuksen ominaisuudet ovat selkeät, ja vain harvoin jää epäselväksi, minkä otuksen erikoisominaisuuksia täytyy käyttää eteenpäin päästäkseen. Ja jos jää, niin hauska whatnot-opaskirja kertoo auliisti, mitä Kameon pitäisi seuraavaksi tehdä. Talutusnuora-meiningistä huolimatta pelaaminen on hyvin tyydyttävää, kun oivaltaa mitä otuksia pitää milloinkin hyödyntää erilaisten pulmien ratkaisemiseen. Joissakin kohdin on osattava hyödyntää useamman otuksen kykyjä. Esimerkki tällaisesta on Major Ruinilla rampista rullaaminen hyppyyn kohti jääseinää. Loikan aikana vaihdetaan hahmoa jäämölli Chillaksi, jolla ilmalennon päätteeksi tartutaan kiinni jäisestä seinästä ja kiivetään. Koska otuksia voi pikavalikossa olla vain kolme ja seikkailun loppupuolella tarvitaan useimmiten tiiviissä tahdissa viittäkin otusta, niin valikkokahlaamiselta ei vältytä. Kameo on aina yksi neljästä pikavalinnasta. Koska toimintanapit ovat omistettu otusten käyttöön ottamiselle, suoritetaan hyökkäykset olkanapeilla. Ratkaisu toimii hyvin.
Neljä vuotta ja kolme konsolia myöhemmin…
Siitäkin huolimatta, että Kameon kehitys kesti neljä vuotta, on joidenkin ideoiden ja ominaisuuksien toteutus jäänyt puolitiehen. Jokaiselle otukselle voi ostaa muutaman uuden taisteluliikkeen, mutta niille ei ole minkäänlaista tarvetta. Kun erilaisia otuksia on peräti kymmenen, mukaan mahtuu pelimekaanisesti vähemmänkin hauskoja kokeiluja. Näistä etenkin Deep Bluella pelattavat lyhyet vedenalaiset osuudet ontuvat pahasti. Kamera jää vähän väliä kiinni ympäristön elementteihin, eikä otuksen kankea ohjaus auta asiaa. Osion olisi voinut suosiolla jättää pois, sillä nyt se rasittaa kokonaisuutta. Vettä suihkiva Deep Blue on tosin veden ulkopuolella erityisen tehokas…
Loppujen lopuksi pelin rakenne ja toiminta ovat sitä samaa, mitä Rare toteutti jo Nintendo64:n Banjo-Kazooiella. Tässä suhteessa Kameo on kaukana mullistuksesta.
Kameon pitkä matka valmiiksi peliksi näkyy joissakin kohdissa. Pelimaailma ei ole täysin latausajoista vapaa, ja selvästi Xbox 360:lle varta vasten suunnitellut kentät, joissa revitellään tuhansilla ruudulla olevilla örkeillä, on selvästi lisätty kokonaisuuteen myöhäisessä vaiheessa. Ne eivät aivan sovi pelin rytmiin.
Kameo on viihdyttävä, perinteinen videopeli ja väriläiskä Xboxin perinteisesti kovin sotilaallisista peleistä koostuvaan valikoimaan. Raren seikkailu on sille ominaista perienglantilaista fantasiaa kuivaa huumoria ja brittiaksentteja myöten. Parhaimmillaan Kameo on kuin henkiin herännyt satukirja.
Tarina jää kaikessa yllätyksettömyydessään visuaalisen ilotulituksen ja hauskan pelattavuuden alle. Muutamat tekniset ongelmat eivät muuta sitä seikkaa, että neljän vuoden jälkeen Rare on vastoin odotuksia onnistunut luomaan upean kokemuksen. Olin jo valmis ohittamaan Kameon olankohautuksella, mutta nyt pyydän Rarelta nöyrästi anteeksi ja toivon, että jatkoa seuraa.
Kameosta elokuva
Amerikkalainen Maxmedia ja Microsoft ovat sopineet piirretystä Kameo-elokuvasta, jonka Maxmedia tuottaa. Elokuvan tulee ohjaamaan Sunmin Park. Hän on tuottanut sellaisia elokuvia kuin Nicole Kidmanin The Othersin ja Chen Kaigen The Emperor and The Assasin. Kameo-piirretyn tuotanto alkaa myöhemmin tänä vuonna.