Elokuvapeleistä ja elokuvamaisista peleistä on jauhettu jo kyllästymiseen asti, mutta nyt jauhetaan lisää. Kane & Lynch: Dead Men on nimittäin kuin suuren budjetin Hollywood-elokuva suoraan pelilevylle puristettuna. Itse asiassa pelin nimi voisi hyvin olla Michael Mann: The Game, eikä kukaan epäilisi mitään – sen verran ansiokkaasti se lainailee mestariohjaajan räjähtävää toimintaa ja armotonta väkivaltaa. Hollywood-tyylille uskollisesti pelissä on virheitä ja valitettavaakin.
Eräs onnistuneiden elokuvien tunnusmerkeistä on aina ollut uskottava ja kiehtova hahmokokoelma. Pelit epäonnistuvat tässä turhan usein, mutta Kane & Lynch kiertää sudenkuopan kaukaa ja voisi itse asiassa pokata jopa palkintoja päähenkilöillään.
Ei nimittäin ensisilmäyksellä uskoisi, että mahdollisesti perheensä murhannut psykopaatti ja alkoholisoitunut, katkera ammattimurhaaja muodostaisivat vuoden parhaan peliduon, mutta niin siinä vain kävi. Kumpikin kaksikosta epäilee ja hetkittäin jopa vihaa toisiaan, mutta yhteistyö luonnistuu silti, vaikka pakon sanelemana. Miesten välinen sanailu tehtävien aikana ja varsinkin juonta siivittävissä välianimaatioissa on puhdasta kultaa, jota katselisi huomattavasti pitempäänkin.
Aivokuolema
Kane & Lynch: Dead Men on kolmannen persoonan toimintapeli, jota on vertailtu ontuvasti vähän jokaiseen viimeisen parin vuoden sisällä ilmestyneeseen toimintahittiin. Paras vertailukohta löytyy silti saman tiimin aiemmasta Freedom Fightersista, jossa amerikkalaissiviilit taistelivat punaista uhkaa vastaan. Sama meininki jatkuu edelleen, vaikka tarkoitusperät ovat astetta maallisemmat.
Pelin keskipisteessä on Kane, jota pelaaja ohjastaa itse. Tetsailu sujuu mukavan loogisesti ja esimerkiksi tähtäysnopeutta voi säädellä portaattomasti ja monipuolisesti. Ongelmiakin löytyy, sillä Käyttöliittymä leviää palasiksi kaikissa vähänkintiukemmissa tilanteissa, –joita pelissä on enemmän kuin tarpeeksi.
A-näppäin on se klassinen, tilannekohtainen toimintanappi, jolla poimitaan, avataan, kiivetään ja lähitaistellaan. Voi sitä riemua, kun poliisin kaulan katkaisun sijaan Kane kumartuukin vaihtamaan pistooliaan toiseen ja saa napin otsaansa. Myös suojasysteemi tökkii. Teoriassa Kane suojautuu automaattisesti juostessaan seinää tai muuta suojaa päin–, mutta käytännössä tämä toimii vain osan ajasta, –muulloin pelaaja vain juoksee hetken seinää päin. Tämäkin on sangen turhauttavaa.
Tehtävästä riippuen ympärillä häärii ainakin Lynch, ja usein myös muita rikostovereita, joita komennetaan todella yksinkertaisen käyttöliittymän avulla. Tähtäimen ja näppäinten avulla voi määrätä kavereille kohteita, liikkumapaikkoja ja vartioalueita. Yksityiskohtaisempaa käyttöliittymää ei edes kaipaa, sillä tulitaistelut ovat niin hektisiä, että oman nahan suojelussa on täysi työ ja kaverit saavat pääasiassa pärjätä omillaan.
Tässä on myös suuri ongelmakohta. Tiimitoverit eivät nimittäin pärjää läheskään aina. Sekä ystävien että vihollisten tekoäly saa yllättäviä älyttömyyskohtauksia, jolloin kaverit juuttuvat ammuskelemaan toisiaan selkään tai tarkkuuskivääreillä varustetut poliisit juoksevat iloisena letkana lähitaisteluun. Tämä on erityisen harmillista, mikäli tehtävä esimerkiksi vaatii jonkun tietyn esineen tai henkilön suojelua. Tällöin pelaajan pitäisi itse vahtia haukkana kohdetta ja suojella omaa selkänahkaansa, sillä tiimitoverit eivät aina räpäytä silmäänsäkään, vaikka poliisikomppania ninjaa paikalle pilaamaan päivän.
Verta pakkiin
Ajoittaiset tyhmäilyt kyllä kestää, sillä kokonaisuutena Kane & Lynch on kuin toimintaelokuva parhaasta päästä. En maininnut alussa Michael Mannia sattumalta, sillä jenkkiohjaajan klassikkoelokuva Heat on toiminut selvänä esikuvana pelin tapahtumille. Yksi kentistä on jopa mallinnettu todella uskollisesti elokuvan klassisen pankkiryöstökohtauksen mukaan.
Meininki pelissä on muutenkin puhdasta Hollywoodia, positiivisessa mielessä. Peli vie pelaajansa japanilaisiin yökerhoihin, pakenemaan poliisia Los Angelesin syrjäkujille, hurjille autotakaa-ajoille, taistelemaan kivitalon kokoista maansiirtokonetta vastaan työmaalle ja iskemään vaijerien avulla sisään japanilaisen pilvenpiirtäjän 30. kerrokseen.
Vielä ilahduttavammin kaikki tehtävät menevät väistämättä reisille ja kohta pelaaja on keskellä liikkuvaa sotaa paikallisten poliisivoimien tai rikollisten kanssa. Kranaatit lentelevät, aseet laulavat, kipsi lentää ja ikkunat räjähtelevät, kun alamaailma ratkoo riitojaan. Asevalikoimassa on mutkaa joka lähtöön, ja onkin aika huikea kokemus päästellä M60-konekiväärillä menemään pilvenpiirtäjän lasiaulassa. Matrixin kuuluisa aulakohtaus tulee mieleen useammin kuin kerran.
Tulitaisteluissa on muutenkin munaa yllin kyllin, sillä aseissa on tehoa. Viholliset kaatuvat rynnäkkökiväärillä parista laukauksesta, kuten käy myös pelaajalle. Tällöin peli ei tosin lopu automaattisesti, vaan lähellä olevat tiimikaverit voivat palauttaa pelihahmon henkiin adrenaliiniruiskeella.
Jos Kane & Lynch olisi saanut pari kuukautta lisää kehitysaikaa, joka olisi käytetty ohjauksen viilaukseen ja tekoälyn kouluttamiseen, käsissämme olisi eräs vuoden parhaista toimintapeleistä. Näin ei kuitenkaan käynyt, joten peli kärsii muutamista pahoista vioista, jotka lannistavat peli-iloa hetkittäin melkoisesti.
Nämä epäkohdat eivät kuitenkaan onnistu tappamaan pelaamisen riemua täysin, sillä räjähtävä toiminta, kiehtova juoni ja vuoden parhaat pelihahmot auttavat ongelmakohtien yli ja tekevät useista huippuhetkistä vieläkin parempia. Elokuvamaisten pelien ympyrä myös täydentyy, sillä Kane & Lynch on jo matkalla valkokankaalle.
Kaverille ei jätetä
Pelin moninpelitila, Fragile Alliance, lähettää maksimissaan kahdeksan pelaajaa ryöstöretkelle pankkiin, kasinoon tai johonkin muuhun tuotteliaaseen kohteeseen. Pelin voittaja on se, joka onnistuu pakenemaan turvaan suurin rahapotti mukanaan. Reilu selkäänpuukotus on mahdollista, mutta tällöin kannattaa olla varma taidoistaan – petturi saa rahaa vain, jos hän on ainoa selviytyjä.
Vain tosifaneille
Kane & Lynch on selkeä osa IO Interactiven pelijatkumoa. Jo eräässä Hitman-pelin sanomalehdessä uutisoitiin rikollisduon tempauksista. Sama meininki jatkuu myös nyt, sillä peli on täynnä pieniä sisäpiirin vitsejä ja viittauksia Freedom Fightersiin ja Hitman-peleihin. Löydätkö koko sarjan?