Ei edes taivas kattona
Jotkut epäilevät, ettei ihminen olisi koskaan oikeasti astunut Kuun kamaralle. Se on oikeastaan ymmärrettävää, sillä avaruuslentäminen tuntuu mahdottomalta, kun sitä pohtii tarkemmin. Ajatus siitä, että moottorien liekeissä vapautuva voima puskisi meidät pois maapallon kehdosta, avaruuden pimeyteen ja loppumattomiin etäisyyksiin, on uskomaton. Ja paremmin kuin mikään dokumentti, historiankirja tai Tom Hanks -leffa avaruusmatkailun ihmeen avaa Kerbal Space Program.
Vihreistä astronauttipeikoista eli planeetta Kerbinillä elävistä kerbaaleista kertova peli on ollut early access -tilassa niin kauan, että sen kuvitteli jo jääneen sinne ikuisesti. Nyt vihdoin virallisesti ilmestyneenä se on täydellisempi ja monipuolisempi, ja silti se on lopulta vain peli, jossa rakennetaan raketteja, isompia raketteja ja täysin megalomaanisia raketteja.
Lajityypiltään Kerbal Space Program – lukuisille faneilleen KSP – on simulaation ja suunnittelun yhdistelmä, Farming Simulatorin kirjaimellisesti korkealentoisempi serkku. Pelaaja käynnistää aitoa Nasa-puuhaa hämmästyttävästi muistuttavan avaruusohjelman yhdessä kolmesta pelitilasta. Hiekkalaatikko avaa käyttöön pelottavan määrän avaruusaluksen osia ja antaa hullun keksijän päästä valloilleen. Tiedetilassa on tehtävä läpimurtoja, joilla uudet osat avautuvat, ja uratilassa on pärjättävä myös budjetin ja mediapaineen kanssa. Rasittavalta kuulostava uratila on yllättäen ehkä se järkevin avaus tulijalle, sillä se pakottaa suunnittelemaan kaiken tarkoin ja ymmärtämään vähien resurssien vahvuudet ja heikkoudet läpikotaisin.
Erittäin aidolta tuntuvan fysiikkamallin ansiosta rakettien aerodynamiikan, työntövoiman, painon ja painopisteiden suunnittelu on insinöörityötä, jossa jokainen saavutettu virstanpylväs on kuin jättimäisen pomovihollisen kukistus perinteisemmässä pelissä. Kiertoradan saavuttaminen, kuun kiertäminen ja lopulta sinne laskeutuminen ovat etappeja kohti avaruusasemia ja aurinkokunnan valloitusta, mutta sinne asti kaikki eivät koskaan pääse ja halua. Kerbalissa on vapaus myös pelleillä ja ihastella taivasta halkovien rakettien lentoa.
Vaikeustaso on kova, mutta ei ehkä niin kova kuin kuulostaa. Osaan minäkin rakentaa raketteja, ja olen pelijournalisti enkä avaruusfyysikko. Kynnyskysymys on englanninkielisen termistön opettelussa, sillä kosmoksen ääriä ei valloiteta tietämättä, mitä ovat apoapsis, retrograde tai delta-v. Kovan tieteen särmää pehmentävät itse kerbaalit, joiden virnistykset ja kauhunirveet tekevät jokaisesta lennosta elämyksen.
Hyvä on, KSP on nykymittapuulla ruma peli, eikä sen käyttöliittymä avaudu ensin kovinkaan luontevasti. Se on silti yksi viimeisen vuosikymmenen merkittävimmistä pc-peleistä huomattavasti laajempaan pelaajakuntaan uppoavan Minecraftin rinnalla. Samalla se on ehkä kaikkien aikojen paras opetuspeli, sillä se ei oikeastaan opeta, vaan innostaa oppimaan. Mieleen jäävät erityisesti noloimmat epäonnistumiset, kuolettavat laskeutumiset ja avaruuden ääriin pelastusta odottamaan jäävät kerbaalit.
Peliin upotessaan matematiikasta, maailmankaikkeudesta tai nopeasti lentävistä esineistä kiinnostunut pelaaja voi sisäistää yhden ihmiskunnan merkittävimmistä tieteellisistä saavutuksista erittäin henkilökohtaisella tasolla. Aika hyvin joukolta vihreitä muppetteja.