Veri hyvä
Yhdysvaltain Georgiassa majaansa pitävä Tripwire Interactive on erikoistunut kääntämään modinsa täysiverisiksi moninpeleiksi. Ensin firma teki kyseisen tempun realistiseen sodankäyntiin keskittyneellä Red Orchestralla, ja sittemmin se tarjoili veristä selviytymistaistelua Killing Floorilla. Nyt studio laajentaa toimintaansa konsolimarkkinoille julkaisemalla Killing Floorin jatko-osan myös PlayStation 4:lle.
Tripwiren pelissä maailma on mennyt mullin mallin armeijan salaisten kokeiden seurauksena. Eurooppaa riivaavat toinen toistaan karummat ja tappavammat mutantit, joita kurittamaan palkataan sekalaisia palkkasotureita. Pelaajat hyppäävät heidän saappaissaan keskelle klassisia zombiskenaarioita liekehtivässä Pariisissa, hyisessä tutkimuslaitoksessa tai pahaenteisessä metsässä. Kun ovista ja akkunoista alkaa puskea aalloissa vihollisia, verilöyly on taattu.
Pelaajia kannustetaan liikkumaan ympäri laajoja taistelukenttiä ja toimimaan yhdessä. Ovet voi toki lyödä säppiin ja hitsata kiinni, mutta kun mutanttimassat voivat valua kasvoille lähes mistä suunnasta tahansa ja runnoa ovet auki, ei se lopulta kannata. Liikkeellä pysyttelemällä sen sijaan välttää ajautumasta nurkkaan ja saattaa löytää elintärkeitä tarvikkeita, kuten suojapanssarin tai panoksia. Kierrosten välissäkin joudutaan juoksemaan, kun yksi kartan lukuisista kauppapisteistä aukeaa minuutin ajaksi.
Tiimityötä ruokkii tavallista joustavampi hahmoluokkajärjestelmä. Jokaisella erikoistumisella on omat aseensa, joita käyttämällä kerryttää kokemuspisteitä juuri kyseiselle luokalle riippumatta oman hahmon kyvyistä. Joustavuus tuleekin tarpeeseen, sillä kymmenen luokan kehittämisessä riittää työnsarkaa. Juuri kehitysjärjestelmän vuoksi Killing Floor 2 tuntuu aluksi hiukan tahmealta, mutta tunne helpottaa hahmojen erikoistaitojen auetessa ja toimintakyvyn parantuessa.
Toiminnan väkivaltaisuus vetoaa onnistuneesti alkukantaisiin vaistoihin. Tuplapistoolit ja haulikot paukkuvat niiden ansaitsemalla jylhyydellä. Ympäristö värjäytyy vaivihkaa punaiseksi, kun viholliset hajoavat palasiksi ja lentävät kaaressa. Teknisesti Killing Floor 2 ei ole muuten PlayStation 4:n tarjonnan terävintä kärkeä, mutta yliampuvat veriroiskeet sopivat kaavaan kuin luoti päähän. Samaa voi sanoa tiukkaa metallia pursuavasta musiikkiraidasta.
Yksioikoisuus on samanaikaisesti Killing Floor 2:n vahvuus ja heikkous. Musiikkiraita, visuaalisuus ja pelimekaniikka tukevat yhdessä mainiosti intensiivistä mättöä ja hurmeista selviytymistä. Pelattavuudessa ei ole mitään valitettavaa. Vaihtelua jää kuitenkin kaipaamaan lisää, olipa kyse sitten vihollisista, hahmoluokille saatavista aseista tai pelitapahtumista. Jos perusajatus olisi tuoreempi, sietäisi suoraviivaisuutta varmasti paremmin.