Killzone 3 / Arvostelut / pelaaja.fi

Killzone 3

7.03.2011 // Kirjoittanut: Riot
59

On ironista, että fiktiiviseen maailmaan sijoittuvassa sotapelissä on enemmän aitoa sotimisen tuntua kuin Electronic Artsin taannoisessa, Afganistaniin sijoittuneessa Medal of Honorissa. Hollantilaisen Guerrilla Gamesin toinen PlayStation 3 -peli nöyryyttää teknisesti uusinta Medal of Honoria – jos nämä kaksi peliä asettaisi vierekkäin, niin olisi vaikea uskoa Medal of Honorin olevan tämän sukupolven peli. Killzone 3 sementöi Guerrillan maineen ohjelmoimisen ja kuvasuunnittelun mestareina, mutta tämä puoli pelien tekemisestä ei aiemminkaan ole ollut Guerrillan ongelma. Pelisuunnittelussa on aina ollut petrattavaa, mutta valitettavasti Killzone 3 ei ole sellainen suoritus, joka nostaisi studion maailmankartalle pelisuunnittelun saralla.

Tekninen osaaminen on kuitenkin tärkeää, sillä se mahdollistaa peleissä monia asioita. Killzone 3:n kampanjan voi pelata toisen pelaajan kanssa jaetulla ruudulla ilman, että pelin visuaalinen ilme tai ruudunpäivitys heikkenisivät kamalasti, mikä on kovan luokan suoritus. Peli tukee myös stereoskooppista 3D:tä sekä PlayStation Movea. Grafiikka ja visuaaliset tehokeinot ovat nekin huippuluokkaa. Mihin tämä kaikki sitten riittää?

Kabinettipeliä

Tapahtumat jatkuvat siitä mihin edellinen peli loppui. ISA:n sotajoukkoihin kuuluvat Rico ja Sev ovat Helghastien kotiplaneetalla ja juuri tappaneet suuren johtajan Keisari Visarin. Se ei kuitenkaan pysäytä Helghastien sotakoneistoa, vaan muut vallanpitäjät, asesuunnittelija Stahl ja täysin Hitlerin näköinen komentaja Orloc alkavat riidellä hallituksessa keskenään samalla kun Helghast-avaruuslaivasto on kokoamassa voimiaan. Stahl on kehittänyt täysin uuden tappavan aseen, jolla hän uskoo kääntävänsä sodan Helghastien eduksi. Rico, Sev ja jäljellä olevat ISA:n sotavoimien rippeet yrittävät paeta planeetalta ja pistää kapuloita Helghast-armeijan ja Stahlin rattaisiin.

Välianimaatioita on aiempaa enemmän ja tapahtumia koetaan usein Helghast-komentajien perspektiivistä. Englantilainen näyttelijä Ray Winstone ääninäyttelee Orlocia ja toinen britti Malcom McDowell Stahlia, mutta Guerrillan akilleenkantapäälle, heikolle dialogille, herrat eivät paljoa voi. He kuitenkin onnistuvat tuomaan hahmoihin tietynlaista gravitasta ja pahikset ovatkin Killzone-universumissa sankareita huomattavasti mielenkiintoisempia.

En odota tappajasotilailta erityisen viisaita heittoja, mutta jälleen ylilyövä, teinipoikamainen kiroilu ja usein korvaan pahasti särähtävät hölmöt sanailut ovat pettymys – kovin mielenkiintoisia hahmoja ei ISA:n puolelle ole kyetty kirjoittamaan.

Maassa, merellä, viidakossa ja avaruudessa

Guerrillan toisesta maailmansodasta ja natsi-ikonografiasta lainaava kuvasuunnittelu on jälleen hätkähdyttävän hienoa. Selvistä inspiraation lähteistä huolimatta Guerrillalla on omaperäinen ote, joka tekee uusien ympäristöjen näkemisestä aina hienoa. Sekin auttaa, että tekstuurit ja grafiikan yksityiskohtaisuus ovat useimmiten huippuluokkaa.

Ympäristöt eivät ole alusta loppuun sitä samaa, vaan sodan raunioittamien rakennusten ohella liikutaan viidakossa ja avaruudessakin asti. Ehdottomasti komeinta meininki on arktisella alueella sijaitsevien Helhgastien öljylauttojen liepeillä, jossa aallot paiskautuvat päin jäätiköitä ja lauttojen tukirakenteita auringon valon pilkkiessä pilvien läpi. Tämä osa pelistä on niin värimaailmansa kuin tunnelmansa osalta todella huikea.

Pelillistäkin vaihtelua on mukavasti. Killzonen 2:n heikosta tankilla ajelemisesta ja sotimisesta
on luovuttu ja tilalla on useita raiteilla kulkevia, viihdyttäviä räiskintäosuuksia. Moottoritiellä tapahtuva pakomatka tankin ampujana on jännittävä, kuten myös kiitäminen Helghastien lumikiiturilla. Pelisuunnittelun suurin onnistuminen onkin hyvä rytmitys – erilaiset osuudet kestävät juuri sopivan pitkään. Joukkojen tukeminen tarkkuuskiväärillä tai robottipanssarin päälle pukeminen ja taistoon käyminen ovat viihdyttäviä hetkiä ja tervetullutta vaihtelua. Uusi kiva lelu on Helgastien rakettireppu, tai oikeastaan raketeilla varustettu siipihäkkyrä, jolla voi suorittaa pidempiä hyppyjä ja leijua hetken ilmassa. Repun käyttäminen tuntuu hyvältä, joskin sitä käyttäessä pelaajan kestävyys tuntuu tippuvan puoleen, mikä vähensi merkittävästi haluani käyttää koko kapistusta. Tosin rakettireppua hyödynnetään pelissä todella vähän.

Ohjaus on muuttunut kevyemmäksi ja nopeammin reagoivaksi, mutta raskasta Killzone-fiilistä ei mielestäni ole täysin menetetty. Tarkan tähtäämisen vaikeus kuitenkin haittasi minua KZ2:ssa enkä päässyt nytkään sinuiksi ohjauksen kanssa. Tähtäin liikkuu sulavasti, mutta sääti analogitikkujen herkkyyttä suuntaan mihin tahansa, niin pientenkin liikkeiden tekeminen liikuttaa tähtäintä liikaa. Ongelmana on se, että sen sijaan, että veisin tähtäimen kohteen päälle oikealla tikulla, kompensoin hahmon liikuttamisella sitä, että saan jyvän kohdalleen. Etenkin moninpelissä tämä näkyy siinä kuinka moni suosii haulikkoa, jolla voi vain roiskaista sinne päin eikä tarvitse huolehtia sihtaamisesta niin paljoa.

Ohjaus on kuitenkin parantunut edelliseen peliin verrattuna ja suoritinkin ohjausta kohtaan kasvaneen itseluottamuksen myötä usein brutaaleja lähitaistelutappoja. Näitä varten on useita toinen toistaan karumpia animaatioita, joissa Sev esimerkiksi tunkee peukalonsa Helghast-sotilaan kakkuloiden läpi silmiin tai puukottaa kaulaan. Kranaatit lentelevät edelleen täysin mihin sattuu – niiden tarkka heittäminen ja hyödyntäminen on lähes mahdotonta.

Move-kapulalla pelaaminen osoittautuu varsin toimivaksi, kunhan siihen tottuu. Tähtääminen on melko tarkkaa Movella ja liikeohjaukseen liittyviä asetuksia on useita, joten tämä on varteenotettava tapa pelata. Move eliminoi jonkin verran edellä mainitsemiani ongelmia, mutta ei kuitenkaan ole virheetöntä.

Parantamisen varaa

Kuten totesin aloituskappaleessa, niin sodan tuntua Guerrilla osaa luoda. Tekijät käyttävät kaikenlaisia tehokeinoja tuhoutuvista ympäristöistä jatkuvaan savuun ja ilmassa olevaan roskaan sekä todella raivokkaaseen äänimaailmaan luodakseen kaoottisen fiiliksen. Suurin osa aseista, kuten perusrynkky ja pistooli, tuntuvat miehekkäiltä käyttää.

Silti ilmassa on myös pettymyksen makua.

Guerrillalla oli kaikki mahdollisuudet osoittaa kyntensä Killzone 3:lla – teknologia on hanskassa ja pelin peruselementit raudanlujia. Yksi ongelma se, ettei kokonaisuus vaihtelusta huolimatta erotu tarpeeksi edeltäjästään. Tehtäväsuunnittelua ja dialogia vaivaa mielikuvituksen puute, ja vaikka pidänkin pelin militaristisesta kuivakkuudesta, niin yritykset tehdä toiminnasta ”fantastisempaa” esimerkiksi taistelulla valtavaa Helghast-kävelijää vastaan, eivät ole pelillisesti onnistuneita, sillä jännitys jää puuttumaan. Kampanja ei ole toivottu askel eteenpäin.

Edeltäjän vahvaa moninpeliä on kehitetty Call of Dutyn suuntaan, sillä tempo on hieman noussut, mutta aseiden luontainen epätarkkuus ja tehokkuus suosii edelleen lähitaisteluja. Warzone-pelitila on edelleen mainio – siinä pelataan yhdessä jatkuvassa sessiossa useita erityyppisiä otteluita deathmatchista dominationiin, mikä on erittäin viihdyttävää. Mukaan on lisätty uusi tehtäväpohjainen Operations-moninpelitila, jossa pistetaulukon kolme parasta pelaajaa komeilevat välianimaatioissa, kun vaadittu tehtävä on suoritettu tai mokattu. ISA:n joukkojen pelaajien pitää esimerkiksi räjäyttää kaksi ovea Helghasteilla pelaavien suojellessa näitä kohteita. Jos onnistuu tehtävässään, niin nähdään animaatio, jossa ISA-joukot jyräävät eteenpäin seuraavaan tehtäväkohteeseen, mutta jos tehtävässä epäonnistutaan, niin xXMasterAssa$$inXx tökkii välianimaatiossa RiotPelaajaa aseella päähän ja niin edelleen.

Aiemmin lähes hyödyttömät itse asennettavat automaattitykit ja ilmatukea antavat pienet taistelukoneet ovat nyt käyttökelpoisia, etenkin kun niiden ominaisuuksia parantaa kokemuspisteillä. Jokaiselle hahmoluokalle on myös enemmän valinnanvaraa aseistuksen suhteen. Oikeastaan suurin onnistuminen on se, että jokainen hahmoluokka on varsin hauska pelata, sillä jokaiselle luokalle voi avata muitakin aseita kuin luokan oletusarvoisen aseen, joka ei välttämättä ole mieleen. Eniten raivostuttaa kuitenkin Infiltrator-hahmo, joka voi naamioitua vastapuolen asuun. Se antaa juuri sen verran etua, että kun tajuaa, että edessä onkin naamioitunut vihollinen, on jo kuollut. Ainakin testisessioiden aikana tätä luokkaa käytettiin turhauttavan tehokkaasti ja paljon.

Moninpeli sisältää vain kuusi kenttää, mikä on vähän, joskin jokainen kenttä tuntuu hyvältä. Lisää on tietenkin tulossa DLC:n muodossa. Muutama kartta enemmän olisi kuitenkin pitänyt pelilevyltä löytyä.

Killzone 3 on yksinoikeuspelinä vahva suoritus PlayStation 3:lla, mutta sota-fps-pelien rintamalla sen uniikki fiilis ei riitä tekemään siitä jotakin sellaista, mitä Halo ja Call of Duty parhaimmillaan ovat.

8/10

Kommentit

Käyttäjän redshift kuva
redshift

Kampanja hirveä, kontrollit syvältä perseestä.

Käyttäjän ikupop kuva
ikupop

Yksinpeli hyvä & asennetta löytyy.Kontrollit ok

Käyttäjän Thuuki kuva
Thuuki
Käyttäjän Dark kuva
Dark

KZ3 moninpeli hakkaa KZ2 moninpelin 100-0

Käyttäjän juup kuva
juup

Yksinpeli hyvä ja moninpeli koukuttanut täysin

Käyttäjän Rake kuva
Rake

Visuaalisesti upea ja hyvät kontrollit.

Käyttäjän John_Rambo kuva
John_Rambo

SP parempi kuin edellisessä, mutta MP on huonompi

Käyttäjän CH-HD kuva
CH-HD

Yksinpeli aika sukka, mut monipeli parempi ku kz2

Käyttäjän pingviini kuva
pingviini

Tämä oli täyttä tavaraa!

Käyttäjän Ton-Ton kuva
Ton-Ton

Kunnon äijä meininkiä!

Nostoja