King Arthur: Knight’s Tale -arvostelu on julkaistu alkujaan Pelaaja-lehden heinäkuun numerossa 235. Tuoreimpien arvostelujen tasalla pysyt tilaamalla lehden täältä!
Synkeän pöydän ritarit
Camelot ja sen asukit ovat fantasiafiktion kulmakiviä, joiden seikkailuja on nähty vuosien varrella myös lukemattomissa peleissä. Arthur-mytologian uusin kertoja on The Incredible Adventures of Van Helsing -toimintaroolipeleistään tunnettu NeocoreGames, joka siirtää tutut hahmoon synkkään fantasiamaailmaan.
Tarina alkaa Arthurin ja tämän verivihollisen Mordredin kuuluisasta Camlannin kaksintaistelusta, jossa kumpikin saa surmansa. Ikuisen kadotuksen sijaan Mordred huomaa kuitenkin päätyneensä takaisin Camelotiin, joka jostain syystä on päätynyt Avalonin saarelle. Järven neito kertoo herättäneensä Mordredin henkiin, jotta tämä voisi viimeistellä työnsä ja tappaa tyrannimaiseksi hirviöksi muuttuneen Arthurin. Mordred ottaa Camelotin haltuunsa ja aloittaa entisten vihollistensa kanssa revanssireissun.
Knight’s Talen tarina on vinksahtanut ja ihan hauska hatunnosto vanhoille legendoille. Mordredin ryhmään liittyy pelin kuluessa monia tuttuja nimiä, jotka ovat hieman vääristyneitä versioita legendaarisista vastineista. Synkkä tunnelma tuo kokoonpanoon oman pikantin lisänsä ja tekee uusien hahmojen saamisesta aina mielenkiintoista.
Pääosa pelistä vietetään pienehköjä kenttiä vapaasti koluten. Ne sisältävät löydettäviä aarteita ja runsain määrin ennalta määrättyjä taisteluja vihollisten kanssa. Taistelut käydään X-COMeista tutulla ruudukkopohjaisella systeemillä. Jokaisella hahmolla on vuorollaan rajattu määrä toimintapisteitä, jotka voi käyttää eri toimintoihin oman harkinnan mukaisesti. Strategisia vaihtoehtoja on periaatteessa runsas määrä, mutta todellisuudessa taistelut alkavat pian muistuttaa toinen toisiaan. Kaava on joka kerta sama, vihollisten kokoonpano vain hieman muuttuu. Pelin edetessä taisteluihin alkaa tulla hieman vaihtelua kykymäärän kasvaessa, mutta ei silti tarpeeksi, että homma jaksaisi siinä vaiheessa enää kiinnostaa.
Koska taistelut ovat lähes joka kerta identtisiä mättöjä, joissa tarkoitus on vain tappaa vastustaja, merkittävimmät valinnat tehdään niiden välissä. Ryhmän kokoonpanon miettiminen on tärkeää, sillä Mordredin mukana kulkee kerralla vain neljä hahmoa. Samoin on mietittävä, mitä taitoja hahmoille opettaa ja miten ne toimivat yhdessä. Muokattavaa on yllättävän paljon, ja oman strategian miettiminen on mielenkiintoisempaa kuin varsinaisten taistelujen pelaaminen.
Kentistä kerätyillä resursseilla rakennellaan tukikohtana toimivaan Camelotiin erilaisia rakennuksia. Esimerkiksi haavoittuneet voi viedä hoitolaan parannettavaksi, ja kentällä harjoitetaan vaihtopenkille jätettyjä ritareita. Lisäksi jokaista Camelotin rakennusta voi vielä päivittää erikseen. Rakentelu tuo lisää taktikointivaraa peliin, sillä läheskään kaikkea ei voi rakentaa, joten päivitykset pitää valita tarkoin.
Harmillisesti varsinaiset roolipelielementit – tavaroiden ja taitojen päivittämistä lukuun ottamatta – jäävät aika pintapuolisiksi. Aina välillä saa tehdä valintoja, joilla on erilaiset seuraukset, mutta ne ovat yleensä yksinkertaisia, kuten kullan valitseminen resurssien kustannuksella tai päinvastoin. Tietyt valinnat myös siirtävät Mordredia kristitty–tyranni-akselilla, mutta käytännössä systeemi ei innosta roolipelaamaan vaan panostamaan akselin jompaankumpaan suuntaan pelityylistä riippuen.
Knight’s Talessa on paljon hyvää, mutta kokonaisuus jättää toivomisen varaa. Pelityyliä voi muokata melkoisen vapaasti, mutta itse taisteluissa päätöksenteko on liian simppeliä. Tärkeimmät päätökset tehdään tehtävien välissä, mikä olisi ihan okei, jos taistelua ei olisi niin paljon. Hahmot ja tarina pitävät mielenkiintoa yllä, mutta se ei ihan riitä tällaiselle taktiikkapelille.